Jos lapsen kuolaaminen on kuitenkin merkittävää vielä kolmen ikävuoden jälkeenkin, voidaan sen mahdollisia syitä alkaa pohtia.

Miksi lapsi kuolaa?

Sylkirauhaset erittävät vuorokaudessa noin puolitoista litraa sylkeä, jonka tarkoitus on kostuttaa ja puhdistaa suun limakalvoja.

Kuolaaminen on suuontelon etuosaan kertyvän syljen tahatonta valumista ulos suusta. Kuolaamista voi esiintyä yksittäisenä oireena tai se saattaa liittyä laajempiin oireyhtymiin.

– Tavallisimmin pitkittynyt lapsen kuolaaminen johtuu suualueen ja kielen sensorisista eli aistimuksellisista tai motorisista eli liikkeellisistä toimintaan liittyvistä pulmista, puheterapeutti Meriitta Ahtikari kertoo.

Yli 3-vuotias lapsi voi kuolata Ahtikarin mukaan esimerkiksi pään asennon, purentaan liittyvien ongelmien tai hampaiston kehitykseen ja ikeniin liittyvien pulmien takia.

– Rakenteellisiin poikkeamiin voi liittyä myös lapsen huuli- ja suulakihalkiot, pieni leuka, suurentuneet risat, kireäkielisyys tai se, että kieli voi olla iso suhteessa lapsen muuhun rakenteeseen.

Lapsen kuolaaminen voi johtaa erilaisiin haittoihin

Lapsen kuolaaminen voi runsaana ja pitkittyneenä aiheuttaa suun ympäristön haittoja, kuten ihottumaa tai muita tulehduksellisia ihomuutoksia.

– Kuolaaminen voi tuntua myös epäesteettiseltä ja vaikuttaa kaverisuhteisiin, Ahtikari lisää.

Jos lapsi kuolaa paljon, voi kuolaamisen yhteydessä esiintyä myös suuhengitystä, nenän tukkoisuutta, risojen suurenemista, infektioita tai allergioita. Myös äännevirheet ja joskus äänen sointihäiriöt voivat haitata kuolaavia lapsia.

Lapsen kuolaamista voidaan yrittää hoitaa, mikäli kuolaaminen on haitaksi tai pitkittyy. Vauvoilla ja taaperoilla runsaastakaan kuolaamisesta ei tarvitse vielä kuitenkaan huolestua.

Kuolaamisen hoidossa pyritään estämään syljen valuminen tai vähentämään sitä. 

– Usein, mikäli lapsen kuolaamisessa on kyse niin sanotusta hyvänlaatuisesta kuolaamisesta, voi ohjaus ja neuvonta esimerkiksi hygieniaan liittyen auttaa. Mutta arvioinnin perusteella lapsen kuolaamiseen voidaan tarvita toimenpiteitä tai terapiaa, Ahtikari toteaa.

Lapsen kuolaamista voidaan hoitaa monin menetelmin

Lapsen kuolaamisen hoidossa esitietojen huolellinen keruu on tärkeää, sillä joskus on mahdollista hoitaa kuolaamisen syytä, kun taas joskus ainoastaan itse oiretta.

Lapsen kuolaamista voidaan pyrkiä vähentämään yhdistämällä eri hoitomenetelmiä siten, että hoito kohdistetaan kaikkiin suun ongelmiin, joita kuolaamisen yhteydessä esiintyy.

– Puheterapeutti voi auttaa lapsen tietoisuuden tukemisessa suun alueen toimintoihin liittyen. Esimerkiksi huuliosulun harjoittelemiseen on olemassa erilaisia apuvälineitä, ja kuntoutuksessa harjoitellaan muun muassa suun sulkemista, syljen nielemistä ja yleisestikin suun alueen puhtaana pitämistä, Ahtikari luettelee. 

Lapsen kuolaamisen hoidon tavoitteeseen pääsyä tuetaan erilaisin sanallisin, auditiivisin, visuaalisin tai tuntoaistimuksiin liittyvin menetelmin. Suun motoriikan kuntoutuksessa käytettävillä terapioilla on myös vaikutusta puheen artikulointiin.

– Esimerkiksi Castillo Moralesin terapia on laajalti Suomessakin tunnettu terapiamuoto. Terapialla voidaan vaikuttaa imemis-, nielemis- ja pureskelutoimintoihin, ilmeiden hallintaan sekä hengityksen ja puheen tuottoon erilaisilla manuaalisilla käsittelyillä, kuten sivelyllä, vedolla, painamisella tai vibraatiolla, Ahtikari selventää.

Lapsen kuolaamisen hoitoon on myös apuvälineitä, kuten ORA-koje, jolla parannetaan kielen ja/tai leukojen asentoa. Jos lapsen kuolaaminen huolettaa, on asia hyvä tuoda esille neuvolassa.

Lähde: Duodecim

Mihin lapset tarvitsevat näin paljon rautaa?

Rautaa kuluu paljon kasvuun. Sitä tarvitaan myös aivojen hippokampuksen nopeasti kehittyvänä ajanjaksona, joka alkaa sikiövaiheessa ja jatkuu varhaiseen vastasyntyneen vaiheeseen sekä aina 3-vuotiaaksi asti. Rauta on tärkeä neurotransmissiossa, hermosolujen rakenteiden kehityksessä ja neurokemiallisissa prosesseissa. Lasten rautaongelmia on tutkittu paljon. On havaittu, että riittämätön raudan saanti saattaa aiheuttaa muutoksia käyttäytymisessä ja vaikuttaa jopa akateemiseen menestykseen teini-iässä.

”Raudanpuute, erityisesti hermoston nopean kehityksen aikana imeväisellä ja leikki-ikäisellä on liitetty tutkimuksissa myös ylivilkkauteen ja oppimiskyvyn häiriöihin. Rautaa ei kannata aliarvioida,” kommentoi Laura Visnapuu, rautaan erikoistunut yrityksen Nôgelin yksi perustajista, joka on täydentänyt koulutusta ravitsemustieteen ja yleislääketieteen parissa.

Pystyykö tavanomaisella ruoalla tyydyttämään lasten päivittäisen raudantarpeen?

Imeväisiässä päivittäisen raudantarpeen tyydyttäminen on erittäin haasteellista. Raudan suositeltava saanti on hyvin suuri näin pienelle ihmiselle. Taaperoiässä eli 1-3-vuotiailla tämä on haasteellista pienten ruokamäärien takia. 7-10-vuotias lapsi pystyy käytännössä syömään riittävän isoja ruokamääriä, jotta päivittäinen 9 mg raudan suositeltava saanti toteutuisi. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että ruoka on terveellistä eikä lipsumiseen ole varaa.

Jos perheessä ei suosita täysjyvätuotteita eikä palkokasveja, ruokamäärien tulisi olla suurempia, koska raudan pitoisuus laskee. Jos käytetään paljon maitotaloustuotteita on taas kalsiumin saanti runsasta, joka vähentää sekä kasvi- että eläinperäisen raudan imeytymistä. Silloin myös nälkä helposti poistuu eikä raudanpitoiselle ruoalle jää tilaa.

Elintarvikkeiden raudalla täydentäminen on vanha ja tunnettu tapa raudan saannin tukemiseksi

Raudalla täydennetty lastenruoka tukee lasten päivittäistä raudansaantia. Se sopii kaikille lapsille päivittäiseen käyttöön kotiruoan lisäksi. Nôgelin lastenruokiin rauta lisätään Euroopan komission ohjeiden mukaisesti ruoan energiamäärän perusteella. Nogelin lastenruoat sisältävät 3 mg rautaa/100 kcal.

Raudalla täydennettyä lastenruokaa voi käyttää heti kiinteitä ruokia aloittaessa eikä tarvita tietoa rautavarastoista eikä hemoglobiinista, sillä lastenruoka ei ole rautavalmiste. Nôgelin lastenruokiin ei lisätä muita vitamiineja eikä kivennäisaineita kuten kalsiumia. Kaikki Nôgelin lastenruoat ovat gluteenittomia ja luomua.

Nôgelin lastenruuissa käytetään rautabisglysinaattia, joka on korkean biosaatavuuden rautasuola, joka ei helposti reagoi ruoan sisältämien yhdisteiden kanssa ja sopii siten täydellisesti lastenruokiin. Raudalla täydennetyn lastenruoan käyttöä ei tarvitse rajoittaa ainakaan imeväis- ja taaperoiässä, missä päivittäiset ruoka-annokset ovat pieniä eikä yksinomaan kotiruoalla pysty tyydyttämään päivittäistä raudantarvetta.

Pussukka-välipalat ovat terveellisiä ja käteviä myös isommille lapsille. On hyvä huomioida, että kovasti urheilevien lasten päivittäinen raudantarve on isompi, joten raudalla täydennetty välipala on helppo tapa lisätä päivittäistä raudansaantia.

Nôgelin raudalla täydennetty luomu lastenruoat on saatavilla Prismoista, isommista S-Marketeista ja valikoiduista Keskon kaupoista. ”Välipalapuurot ovat saatavilla maaliskuusta alkaen verkkokaupastamme nogelorganics.fi ja Lapsimessuilta! Syksymmällä niitä löytyy myös ruokakaupoista”, Visnapuu vinkkaa.

Kiinnostaako lasten rauta-asiat? Tule Lapsimessuille!

”Tule Lapsimessuille! Olemme Kasvulavalla 13.4 sunnuntaina kello 14:00-14:30 kertomassa lasten rauta-asioista – tule keskustelemaan ja kyselemään tärkeästä aiheesta!”, kannustaa Laura Visnapuu.

Tunnetuin oppimisvaikeus lienee lukemisen erityisvaikeus, josta joskus käytetään nimitystä lukihäiriö.

Oppimista voivat vaikeuttaa monet seikat

Oppimista voivat hankaloittaa myös muut seikat kuin varsinaiset oppimisvaikeudet. Esimerkiksi tarkkaavuuden ongelmat voivat vaikuttaa kykyyn oppia.

Toisaalta oppimisvaikeus voi esiintyä samanaikaisesti jonkin muun poikkeavuuden kanssa.

Vastaamalla tietovisan seitsemään kysymykseen saat tietää, kuinka perillä olet oppimisvaikeuksista!

Tee tietovisa alta

Testin lähteenä on käytetty Terveyskirjastoa.

Lasten painoindeksiä ei tosin voi suoraan verrata aikuisten tuloksiin, koska lapsen kehon mittasuhteet ovat erilaisia kuin aikuisella. Lisäksi lapsen keho muuttuu kasvun ja iän myötä jatkuvasti. Siksi lapsen painoindeksi muutetaan vielä erityisellä kertoimella aikuista vastaavaksi painoindeksiksi.

Aiemmin on havaittu, että lapsen painoindeksi usein kehittyy tietyllä tavalla. Perinteinen tyypin 1 -painoindeksikäyrä lähtee jyrkkään nousuun pian syntymän jälkeen lapsen ensimmäiseen ikävuoteen asti, jolloin lapsi saavuttaa maksimaalisen painoindeksin.

Sen jälkeen painoindeksi lähtee laskuun ollen matalimmillaan 4–6 vuoden iässä. Tämän jälkeen painoindeksi lähtee jälleen nousuun kohti aikuisiän tasoa.

Nyt Oulun yliopistossa tehty tutkimus on tunnistanut kaksi uutta lapsuuden painoindeksikäyrän tyyppiä. Ne haastavat käsityksen siitä, miten painoindeksi kehittyy syntymästä nuoruuteen.

Pelkkä painoindeksi ei ole riittävä mittari

Tutkimuksessa tunnistetut tyypit 2 ja 3 eroavat tyypistä 1 siinä, missä tahdissa lapsen painoindeksi vaihtelee ajan myötä.

Tyypin 2 käyrät nousevat jyrkemmin ennen vauvaiän painoindeksihuippua ja laskevat sen jälkeen. Vauvaiän painoindeksihuippu tapahtuu samaan aikaan kuin tyypin 1 käyrillä, mutta tämän jälkeen nähtävä alin kohta jatkuu tyypin 1 käyriä pidempään.

Tyypin 3 käyrien kehitys tapahtuu ajallisesti suurin piirtein kuten tyypin 1 käyrillä, mutta profiilit ovat epäsäännöllisempiä eivätkä niin selkeitä kuin muissa tyypeissä.

– Tulokset vahvistavat kliinikoiden käsitystä, että pelkkä painoindeksi ei ole riittävä mittari lasten painon arviointiin, toteaa tutkimuksen pääkirjoittaja, väitöskirjatutkija Anni Heiskala Oulun yliopistosta tiedotteessa.

Tutkimuksessa ei kuitenkaan onnistuttu selvittämään, mikä vaikuttaa siihen, millä käyrällä lapsi kasvaa.

Joka tapauksessa tutkimus osoittaa, että kehityksen ajoituksessa on eroja. Ne pitäisi Heiskalan mukaan huomioida paremmin lapsuuden painoindeksin tutkimuksessa.

– Kehitystyyppien tunnistaminen voi auttaa ymmärtämään painoindeksin yksilöllistä vaihtelua, mikä on tärkeää lihavuuden ehkäisyn ja hoidon kohdentamisessa, Heiskala sanoo.

Tutkimus on julkaistu International Journal of Obesity -lehdessä.

Ulkopuolisuus on myös varsin pysyvä tila. Lapsena ulkopuolisuutta tai torjuntaa kokenut joutuu usein vastaavaan asemaan myös aikuisiässä. Hän oppii odottamaan toisilta ihmisiltä ulkopuolelle jättämistä.

Ystävyys on niin lapsille kuin aikuisillekin monesti haastavaa. Aikuiset tahtovat auttaa lasta ystävyyssuhteiden solmimisessa, mutta jos lapsilla ei synkkaa ja yhteisleikit eivät tunnu hauskoilta, lapsia on vaikea vaatia leikkimään yhdessä.

Kaveri- ja leikkitaitojen vahvistaminen voi auttaa lasta. Mutta mitä näiden taitojen vahvistaminen tarkoittaa käytännössä?

Tarkkaile aluksi näitä asioita lapsesi leikissä

– Leikkiminen on samanlainen asia kuin piirustustaito. Jokainen osaa tavallaan leikkiä, sanoo lastenpsykiatri Marie Korhonen. 

Korhonen kehottaa kiinnittämään huomiota siihen, miten lapsi vie yksin puuhaillessaan leikkiä eteenpäin ja osaako hän leikkiä vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Leikkien sisältö, mielikuvituksen käyttö ja vuorovaikutus kertovat siitä, millainen leikkijä ja kaveri lapsi on.

Tarkkaile näitä asioita, kun lapsi leikkii itsekseen:

• Osaako lapsi joustaa leikissä ja ottaa toisten ideat huomioon?
• Millainen kyky lapsella on käyttää mielikuvitusta leikissä?
• Luoko lapsi itse leikin juonta mielikuvituksen kautta vai tuleeko juoni suoraan jostakin mediasta?
• Leikkiikö lapsi jatkuvasti samaa leikkiä ja mitä toiset lapset ajattelevat toistuvasta leikistä?

Mutta ei kaikkien tarvitse leikkiä samalla tavalla. Ei ole olemassa yhtä ”normaalia” tapaa leikkiä.

– Olemme kaikki erilaisia. Yksi voi ajatella, että hänen leikki-ideansa ovat aivan huippuja ja niitä täytyy oikopäätä ryhtyä toteuttamaan. Toinen taas tykkää siitä, että toiset keksivät ideoita ja hän on mukana leikissä, Marie Korhonen sanoo.  

Yksi tärkeä säännönmukaisuus leikissä ja kaveruudessa kuitenkin on: sen pitäisi tuntua mukavalta.

Leiki yhdessä lapsesi kanssa

Jos lapsen on vaikea joustaa leikeissä ja ottaa toisia huomioon, aikuinen voi olla vierellä ja sivumennen auttaa joustamisessa.

Jos taas lapsen leikit tuntuvat toisista vähän tylsiltä, aikuinen voi auttaa rikastamaan leikkiä tuomalla siihen omia ideoitaan ja leikkimateriaaleja.

Korhosen mielestä on tärkeää, että lapsella on yhteisiä leikkihetkiä vanhempansa kanssa. Vanhemman kanssa leikkiessään lapsi saa turvallisia kokemuksia siitä, millaista on leikkiin heittäytyminen. 

– Lapsen kanssa leikkiessä aikuisen kannattaa ehdottaa myös omia ideoitaan. Jos lapsi kieltäytyy aikuisen ehdotuksista tai jättää ne huomiotta, aikuinen voi näyttää, miten tylsältä tuntuu, kun omia ideoita ja ajatuksia ei oteta lainkaan huomioon, Korhonen sanoo.

Näin lapsen kanssa pääsee käsittelemään sitä, miksi toisten huomioonottaminen on tärkeää kaveruudessa.

Opeta lapsellesi nämä 7 ystävyyden periaatetta

Kaveritaidot kuvaavat sitä, miten lapsi liittyy ja osallistuu yhteiseen toimintaan, miten hän ylläpitää vuorovaikutusta ja kaveruutta toisten lasten kanssa ja miten hän ymmärtää ihmissuhteiden lainalaisuuksia.

Kaveruudesta kannattaa jutella lapsen kanssa sanoilla, joita lapsi ymmärtää.

Nämä seuraavat seitsemän periaatetta auttavat lasta ymmärtämään, miten syntyy kestäviä ystävyyssuhteita.

1. Harkitse, mihin leikkiin haluat mennä mukaan

Kun haluat liittyä leikkiin, ole huomaavainen. Seuraa hetki, mitä toiset puuhaavat ja kysy ystävällisesti, voitko tulla mukaan.

Jos toisista tuntuu ikävältä, että joku liittyy mukaan jo vauhdissa olevaan leikkiin, siitä ei kannata pahoittaa mieltä. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos olet leikkinyt tosi hauskaa leikkiä jo jonkin aikaa hyvän kaverisi kanssa ja yhtäkkiä mukaan pitää ottaa uusi kaveri, jota et ehkä tunne kovin hyvin. Joskus leikkiin liittyminen sopii, toisinaan ei. Mieti, mihin muuhun leikkiin voisit ryhtyä tai keksitkö kivaa puuhaa, jota voit tehdä yksin.

On tärkeää, että aikuiset järjestävät myös sellaisia ohjattuja leikkejä, joissa lapset tutustuvat toisiinsa ja leikkivät muidenkin kuin lähimpien kavereidensa kanssa. Sillä tavalla voi syntyä uusia kaveruuksia.   

Ryhmässä kannattaa sopia, että jos joskus haluaa leikkiä yksin tai kaverin kanssa eikä halua ottaa muita mukaan, siitä voi kertoa ystävällisesti: Haluaisimme leikkiä kahdestaan. Voimme leikkiä sinun kanssasi toisella kertaa, mutta tähän leikkiin emme nyt halua muita mukaan.

Ei ole ystävällistä sanoa: Et saa tulla tai Me ei leikitä sun kanssa.

2. Ystävä on auttavainen ja luotettava

Ystävät eivät yleensä kiusaa eivätkä puhu sinulle rumasti. Ystävä auttaa ja lohduttaa, kun sinulla on kurja mieli. Monesti ystävä ymmärtää, miltä sinusta tuntuu ja puolustaa sinua.

Ystävillä on kivaa yhdessä. Ystävykset ovat kiinnostuneet samalaisista puuhista ja ilahtuvat nähdessään toisensa. 

Ystävyys on niin kuin siemen, jonka istut multaan. Kun hoidat sitä ystävällisillä sanoilla ja teoilla, siemenestä alkaa kasvaa kukka.

3. Haluatko olla ystävä vai suosittu?

Jotkut haluavat, että kaikki tykkäävät heistä ja ihailevat heitä. He haluavat olla suosittuja ryhmässä ja saada ympärilleen paljon kavereita. Mutta ”olla suosittu” ei tarkoita samaa kuin ystävä.

Suositut kaverit saattavat olla joskus ilkeitäkin ja kiusata toisia. Heille on tärkeää, että ympärillä on kavereita ja että he ovat joukon johtajia. Suosion tavoittelu voi johtaa siihen, että tällaisen tyypin kaverit vaihtuvat jatkuvasti eikä hänellä ole varsinaisesti oikeita, kestäviä ystävyyssuhteita.

Sillä ei ole oikeastaan väliä, oletko suosittu. Arvokkaampaa on, että sinulla on oikeasti hyviä ystäviä, osaat arvostaa heitä ja pidät hyvää huolta ystävyyssuhteistasi. 

Millä tavalla sinä voit vaikuttaa siihen, että sinun ja ystäviesi leikit sujuvat mukavasti eikä riitaa synny? Kun tulee riita, mitä voit sanoa ystävällesi?

4. Kerro, kuka sinä olet ja mitä tykkäät tehdä

Jos olet aina hiljaa ryhmässä etkä kerro toisille, mitä ajattelet ja millaisista asioista olet oikeasti kiinnostunut, toiset alkavat helposti tehdä omia päätelmiään sinusta. Toiset saattavat keskittyä huomaamaan pelkästään asioita, joissa et ole kovin taitava tai käyttäydyt ryhmän kannalta ikävällä tavalla.

Siksi on todella tärkeää näyttää toisille, mitä hyviä ja reippaita puolia sinussa on, mitkä ovat sinun vahvuutesi eli missä asioissa olet taitava.

5. Jos joku on ilkeä sinulle, ei kannata ilkeillä takaisin

Vaikka toisten käytös välillä ärsyttää, ihmisille ei kannata puhua määräillen eikä töykeästi. Ilkeät sanat ja töykeä käytös painuvat syvälle muistiin ja usein ihmiset alkavat varoa ja vältellä sellaista kaveria, joka on ollut ilkeä ja satuttanut.

Jos joku on ilkeä sinulle, voit vastata kohteliaasti takaisin, että en pidä siitä, että minulle puhutaan tuolla tavalla tai että tuo mitä sanot minusta, ei kyllä ole lainkaan totta.

Ärsyttävät ja kiusaavat tyypit yrittävät saada sinut hermostumaan ja tekemään jotakin tyhmää. Älä suostu olemaan typerys toisten silmissä, vaan vastaa takaisin järkevästi ja kävele pois, mukavampien ihmisten seuraan.  

6. Kun pyydät anteeksi, tarkoita sitä

Lapsia kehotetaan joskus montakin kertaa päivässä pyytämään toisiltaan anteeksi ikävää käytöstä. Anteeksipyynnöllä saadaan nopeasti tilanne ratkaistua ja päästään eteenpäin. Mutta jos anteeksipyyntö ei ole vilpitön ja aito, ja ikävä käytös toistuu taas hetken kuluttua, lopulta käy niin, että toiset eivät enää halua leikkiä kanssasi.

Anteeksipyyntö ei ole pelkästään yksi sana, vaan siihen täytyisi yhdistyä myös ajattelua: Miksi pyydän anteeksi ja tarkoitanko sitä todella. Jos et ole valmis vielä pyytämään tai antamaan anteeksi, voit kertoa sen: Tarvitsen aikaa, ennen kun voin pyytää oikeasti anteeksi. Voidaanko palata tähän vähän myöhemmin?

7. Huomaatko, mikä on rajua leikkiä ja mikä kiusaamista?

Monet lapset leikkivät luonnostaan raisuja leikkejä, vähän samalla tavalla kuin karhunpoikaset painivat keskenään. Jotkut lapset tykkäävät enemmän raisuista leikeistä kuin toiset.

Jos sinusta tuntuu, että kaverisi leikit muuttuvat helposti liian rajuiksi, mutta haluat kuitenkin olla hänen kanssaan, voit kokeilla leikkiä lähellä turvallista aikuista, jonka tiedät osaavan puuttua tilanteeseen, jos leikki menee liian hurjaksi.

Mikä sitten on kiusaamista? Jos jollekin lapselle tehdään jatkuvasti kiusaa tai nimitellään ikävästi eikä lopeteta, vaikka hän pyytää lopettamaan, se on kiusaamista.

Hyvä sääntö on, että kavereita voi pyytää kaksi kertaa lopettamaan ikävältä tuntuva käytös. Jos he eivät lopeta, lähde pois leikistä, kerro aikuiselle ja etsi mukavampia leikkikavereita.

Tähän artikkeliin on koottu tietoa siitä, miten pippeli muuttuu lapsen kasvaessa, mitä hygienia-asioita vanhemman täytyy huomioida ja miten lapselle kannattaa puhua pippelistä.

Pippeli kiinnostaa lasta

Pikkulapset viihtyvät alasti. Jahka pieni poika on havainnut pippelinsä olemassaolon, hän monesti kiinnostuu elimestään ja tykkää kosketella ja räplätä sitä. Usein vauvatkin koskettelevat pippeliään.

Lapsi oppii jo varhain yhteyden sukuelinten koskettamisen ja hyvänolontunteen välillä. Lapsen itsetyydytys eli unnuttaminen saattaa hämmentää vanhempaa, mutta on hyvä tiedostaa, että omasta kehosta kiinnostuminen kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen.

Sekin on normaalia, että pienen pojan pippeli jöpöttää ajoittain. Erektio voi olla seurausta stimulaatiosta: pippeli voi hankautua esimerkiksi vaatteita vasten tai lapsi voi leikkiä sukuelimellään. Toisaalta pikkupoikakin voi saada erektion vaikkapa aamulla herätessä, kuten teinit tai aikuiset miehet.

Pippeli on pojalle ylpeyden ja ilon aihe, eikä vanhemman kannata latistaa iloa kieltämällä tai hyssyttelemällä lasta. Lapselle on kuitenkin hyvä opettaa, millaisissa tilanteissa on sopivaa koskettaa itseään intiimialueilta ja missä tilanteissa näistä aiheista keskusteleminen on soveliasta.

Pippelin puhdistaminen ja hoito

Poikavauvan vaipanvaihdossa on hyvä tiedostaa pari seikkaa. Pippelin ansiosta pissasuihkujen vaara on olemassa, joten vaipanvaihtajan kannattaa varautua ottamalla pieni pyyhe käden ulottuville.

Kun pojalle laittaa uutta vaippaa, pippeli on hyvä suunnata alaspäin, jotta pissa pysyy paremmin vaipassa.

Vaipanvaihdon yhteydessä, kylvyssä ja suihkussa pippeli ja takapuoli pestään pelkällä vedellä. Pestessä on tärkeää huomioida, että kaikki poimut tulevat puhdistetuiksi. Esinahan alta ei kuitenkaan saa pestä niin kauan, kun esinahkaa ei saa helposti vedettyä taakse.

Esinahan liikuttaminen väkisin voi aiheuttaa kipua, repeämiä ja repeämien myötä tulehduksia tai arpeutumista.

Esinahan ahtaus on varhaislapsuudessa tavallista. Pippeli voi myös tulehtua kireän esinahan takia. Esinahka yleensä löystyy pojan kasvaessa, jolloin myös esinahan alta pesemisen voi aloittaa.

Näin puhut pippelistä lapselle

Kaikista kehonosista on hyvä puhua lapselle niiden oikeilla nimillä. Jo vauvalle voi jutustella esimerkiksi peseytymisen yhteydessä, että nyt on aika pestä pippeli. Luonnollinen suhtautuminen lapsen kehoon edistää lapsen tervettä minäkuvaa ja hyvää itsetuntoa.

Noin parin-kolmen vuoden iässä lapsi äkkää, että naiset ja miehet näyttävät erilaisilta. Silloin havainnot voi vahvistaa toteamalla, että pojilla tosiaan on pippeli ja tytöillä pimppi. Tässä vaiheessa voi jo lapsentasoisesti selittää, että muut eivät saa koskea ilman lupaa uimapuvun peittämille alueille.

Viimeistään leikki-ikäisenä lasta alkaa kiinnostaa, mistä vauvat tulevat. Tähänkin kysymykseen on tärkeää vastata lapsentasoisesti ja rehellisesti. Voi esimerkiksi kertoa, että isä antaa äidille vauvansiemenen, josta kasvaa äidin mahassa vauva.

Vaikka vanhempaa nolottaisi puhua lapselle sukuelimistä tai seksuaalisuudesta, on tärkeää pyrkiä kunnioittavaan ja positiiviseen äänensävyyn. Pelottelu, häpeily tai pilailu eivät kuulu seksuaalikasvatukseen.

Pippeli muuttuu murrosiässä

Pippeli eroaa aikuisen miehen peniksestä niin koonsa kuin ominaisuuksiensa puolesta. Murrosiässä pojan kivekset ja penis alkavat kasvaa ja hän saavuttaa sukukypsyyden.

Murrosikä alkaa kivesten kasvamisella. Penis alkaa suurentua noin vuotta myöhemmin. Yleensä penis saa lopullisen mittansa reilun 14 vuoden iässä, keskimäärin parin vuoden kuluessa murrosiän alkamisesta.

Murrosiän alkupuolella poika alkaa saada myös yöllisiä siemensyöksyjä. Ne ovat merkki sukukypsyyden saavuttamisesta, koska siemensyöksyissä erittyvä siemenneste sisältää kivesten tuottamia siittiöitä. Nuorelle on tärkeää kertoa asiallisesti ehkäisystä ja sen merkityksestä jo ennen varsinaisen seksielämän aloittamista.

On hyvä muistaa, että jokainen poika kehittyy omaan tahtiinsa. Murrosikä alkaa joillain aiemmin, toisilla myöhemmin. Myös murrosiän eri vaiheiden kestossa on yksilöllisiä eroja.

Lähteet: MLL, Sujuvaaseksuaalikasvatusta.fi, Terveyskirjasto, Terveystalo, Väestöliitto

Monissa päiväkodeissa ja kouluissa julistetaan kiusaamisen nollatoleranssia. Psykologit ja lastenkirjailijat Heidi Livingston ja Julia Pöyhönen kertovat, että ajatus kampanjoinnin taustalla on hyvä, mutta se saa aikuiset usein lähestymään kiusaamista liian yksioikoisesti.

– Kiusaamisen-käsite on hyvin latautunut ja jos lasten välillä on kurjaa käytöstä, herää aikuisilla paine lopettaa se välittömästi, Livingston sanoo.

Kiusaamista ei voi poistaa vain kieltämällä

Kiusaamisen käsittelyssä on riski, että puututaan vain käytökseen. Lasten kanssa saatetaan käydä läpi, millainen käytös ei ole ok ja seurataan, loppuuko huono käytös keskustelun jälkeen.

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että kiusaaminen ei synny tyhjästä. Jos emme ymmärrä syitä, jotka johtivat lasten väliseen konfliktiin, on hyvin todennäköistä, että se uusiutuu.

Kiusaaminen on samaan aikaan sekä yksilön, ryhmän että yhteiskunnan ongelma. Kiusaamiseen vaikuttaa lapsen hyvinvointi, hänen tarpeensa tulla ryhmässä pidetyksi, huomioiduksi ja arvostetuksi sekä yhteiskunnan normit toisten kohteluun.

– Kiusaamista on aina ollut ja tulee aina olemaan, sillä lapset vielä harjoittelevat tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja, Pöyhönen toteaa.

Kiusaamista ei voi poistaa vain kieltämällä jyrkästi lapsia kiusaamasta toisiaan. He tarvitsevat parempia työkaluja tilanteiden ratkaisuun.

– Meidän pitäisi ymmärtää kiusaamista ilmiönä paremmin ja antaa siitä tietoa jo aivan pienille lapsille. Kiusaamisen ehkäisyssä ja laannuttamisessa olennaista on ottaa selvää, miksi lapsi toimii kuten toimii ja opettaa lapselle vaihtoehtoisia tapoja toimia. Jos taustalla olevia syitä ei selvitetä, ongelma toistuu, Livingston lisää.

Kuka tahansa saattaa kiusata

Lapsiryhmässä on monia asioita, joita lapsen pitää ottaa jatkuvasti huomioon. Se vaatii hyviä sosiaalisia taitoja, jotka kuitenkin monella ovat vasta kehittymässä.

Kuka tahansa lapsi saattaa käyttäytyä huonosti silloin, kun hän esimerkiksi hakee omaa paikkaansa ryhmässä, pelkää jäävänsä yksin tai voi huonosti.

Lapsille on tavanomaista kohottaa omaa epävarmaa oloansa haukkumalla muita ja painamalla heitä alaspäin. Vaikeat, käsittelemättömät tunteet aiheuttavat usein ikävää käytöstä.

Kyse on siis paljon myös siitä, miten ryhmässä voi tulla nähdyksi, arvostetuksi ja huomioiduksi. Turvallisessa ryhmässä jokainen lapsi voi olla juuri sellainen kuin on.

Lasten väliset konfliktit eivät aina näy aikuisille ja lastenkin voi olla vaikea hahmottaa, mitä niissä tapahtuu. Vaikka kyseessä ei olisi varsinainen kiusaamistilanne, on tärkeää puuttua lasten käytökseen ajoissa, jotta kiusaamista petaavia toimintamalleja ei pääse vahvistumaan ryhmässä.

Kun lapselle ei anneta keinoja käsitellä vaikeita tunteita ja tilanteita, vaan huono käytös pelkästään kielletään, hän turvautuu todennäköisesti kiusaaviin toimintamalleihin kerta toisensa jälkeen.

– Työkokemuksemme mukaan oikeanlainen tieto on avain kiusaamisen ehkäisyyn. Mitä paremmin lapset ymmärtävät sosiaalisia tilanteita, kiusaamisen syitä ja sitä, miten eri tilanteissa voi toimia, sitä helpompi heidän on selviytyä niistä ja toimia rakentavasti. Samalla aikuiset voivat tukea lasten sosiaalisten taitojen kehittymistä ja luoda turvallisempia ryhmiä, Livingston toteaa.

Molempia lapsia pitää kuulla

Jakaakseen tietoa kiusaamisesta Pöyhönen ja Livingston ovat kirjoittaneet lapsille suunnatut satukirjat Fanni ja kiusattu kaveri ja Miu ottaa kädestä (Kumma). Molemmat teokset julkaistaan helmikuussa 2025.

He ovat kehittäneet myös työpajakonseptin, jossa jalkaudutaan päiväkoteihin ja kouluihin auttamaan lapsia ja aikuisia kiusaamisen ehkäisyssä.

Fanni ja kiusattu kaveri -teoksessa on kirjan jälkiosassa paljon tietoa ammattilaisille ja vanhemmille kiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä. Psykologit esittelevät kirjassa viisiosaisen mallin, joka tukee aikuista auttamaan kiusaamisen käsittelyssä.

Kiusaamisen kitkeminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä jokaisen lapsen tarpeisiin ja taustan ymmärtämiseen kuluu varhaiskasvattajilla ja opettajilla resursseja. Tämä tulisi huomioida heidän työnsä suunnittelussa.

– Panostaminen kuitenkin kannattaa, sillä se maksaa itsensä takaisin myös opintomenestyksessä. Uhkaavassa ympäristössä on aika vaikea keskittyä, Pöyhönen toteaa.

Kiusaamisen selvittelyssä olennaista on jutella kaikkien osapuolten kanssa erikseen, jotta heillä on mahdollisuus toisaalta kertoa oma näkökulmansa ja toisaalta tilaa tuntea empatiaa myös muita osapuolia kohtaan.

Huonosti käyttäytynyt lapsi on herkästi häpeissään ja puolustuskannalla, kun hänelle on tehty selväksi, että ei voi toimia tietyllä tavalla.

– Lapsi saattaa esimerkiksi nauraa hohottaa suojatakseen itseään, kun aikuinen yrittää ottaa selvää, miksi lapsi käyttäytyi epätoivotulla tavalla. Tämä on tietenkin aikuisen kannalta todella epäkiitollinen tilanne, Pöyhönen sanoo.

Tällöin on hyvä muistaa katsoa tarkemmin käytöksen taakse ja sanoittaa ajatuksiaan ääneen: mikä voisi motivoida lasta toimimaan tällä tavalla?

Kun lapsi kokee, että aikuinen on myös hänen puolellaan ja haluaa auttaa häntä, hänen on paljon helpompi kantaa vastuunsa tilanteesta.

Nämä kysymykset tulevat monen vanhemman mieleen viimeistään lapsen kouluiässä, kun suurin osa lapsen pysyvistä hampaista on puhjennut. Aika harvalla hampaat asettuvat kauniiseen riviin heti itsestään.

Lapsen purenta onkin yksi monista tärkeistä asioista, joita lasten säännöllisissä suun terveystarkastuksissa tutkitaan. Joillekin lapsille kehittyy purentavirheitä, jotka vaativat lisätutkimuksia ja mahdollisesti myös hoitoa.

Kaikkia lasten purentavirheitä ei kuitenkaan korjata julkisessa terveydenhuollossa. Oikomishoidon tarve lapsilla voi syntyä kahdesta eri syystä: joko hampaiden virheasentojen tai leukojen epäsuotuisan kasvun takia.

– Lapsilla varhaisoikomishoitoon ryhdytään, jos havaitaan, että purennan poikkeama aiheuttaa riskin leukojen normaalin kasvun häiriintymiselle tai hampaiden normaalille puhkeamiselle, oikomishoidon erikoishammaslääkäri Heidi Arponen kertoo.

Lapsen ristipurentaan ja muihin purentavirheisiin ei aina tarvita oikomishoitoa

Lapsen lievää purentavirhettä ei välttämättä tarvitse hoitaa lainkaan. Ensimmäisten pysyvien alaetuhampaiden puhkeaminen vinoon on Arposen mukaan hyvinkin tavallista, eikä siitä tarvitse olla huolissaan.

– Tilanne korjautuu yleensä itsestään ja vaikka oikomishoitoa alaetuhampaiden tasoittamiseksi tarvittaisiinkin, on sen ihanneajankohta vasta myöhemmin, kun maitoposkihampaat alkavat vaihtua.

Lapsen ristipurenta ei myöskään ole välttämättä haitallista, mutta monesti näin kuitenkin on.

– Usein ristipurenta lapsella on haitallista, jos se pakottaa alaleuan virheelliseen asentoon ja voi näin haitata leuan kasvua. Lapsi tulee suurella todennäköisyydellä tarvitsemaan oikomishoitoa myöhemmin, jos maitohampaistossa on ahdasta, Arponen toteaa.

Minkä ikäisenä lapsi voi saada hammasraudat?

Lasten purentavirheiden hoito ja oikomishoito aikataulutetaan aina yksilöllisesti purennan kehitystä seuraten.

Erilaisia purennan poikkeamia hoidetaan eri kehitysvaiheissa – jotkin purentavirheet voidaan hoitaa jo maitohammasvaiheessa, kun taas toisten purentavirheiden hoidossa odotetaan lapsen pituuskasvupyrähdykseen.

– Periaatteessa oikomishoidolla ei ole alaikärajaa, mutta käytännössä oikomishoitoa on harvoin tarve tehdä ennen ensimmäisten pysyvien hampaiden puhkeamista noin 6-vuotiaana, Arponen vastaa.

Lapsi saa lähetteen oikomishoidon tarpeen arvioon suun terveystarkastuksen yhteydessä. Ihanteellisin aika sille, milloin kannattaa hankkia hammasraudat lapselle ja aloittaa lapsen oikomishoito, määräytyy Arposen mukaan paitsi hampaiden puhkeamisen myös leukojen kasvun mukaan.

– Kaikkein varhaimmin, noin 6–8-vuotiaana, hoidetaan usein hampaiden ristipurentaa ja liian hidasta yläleuan kasvua eteenpäin. Monet hampaiden virheasentoon liittyvät ongelmat voidaan hoitaa vasta myöhemmin, kun pysyvät hampaat ovat puhjenneet ala- ja yläkouluikäisillä.

– Esimerkiksi liian pieni alaleuka hoidetaan yleensä vasta murrosiän nopean kasvun vaiheessa, jos siihen ei liity riskiä hampaiden vaurioitumiselle.

Mitä lapsen hammasraudat maksavat?

Tarveperusteisesti annettava oikomishoito on julkisessa terveydenhuollossa maksutonta alle 18-vuotiaille.

Hammasraudat lapselle ovat siis ilmaiset, mikäli edellytykset niiden tarvitsemiseksi täyttyvät alueen ja kansallisen purennan hoidon tarpeen pisteytyksen mukaan.

Pelkästään esteettisistä syistä tehtävää oikomishoitoa ei tehdä lapsillekaan julkisessa terveydenhuollossa. Siihen hoitoon voi hakeutua yksityiselle puolelle. Oikomishoidon hinta vaihtelee siellä hoidon laajuudesta riippuen.

Kuinka kauan lapsen oikomishoito kestää?

Lapsen oikomishoito vaatii sitoutumista, sillä oikomishoito kestää yleensä vähintään vuoden. Joskus leukojen kasvun ohjaaminen voi viedä jopa useita vuosia.

Lasten oikomishoidon käytännöt ja välineet voivat olla vanhemmille tuttuja omasta lapsuudesta. Esimerkiksi niskaveto on edelleen käytössä.

– Monet vanhemmat tunnistavat ja muistavat lapsensa saaman oikomiskojeen omasta lapsuudestaan, koska oikomishoidon perusperiaatteet ovat pysyneet pitkälti muuttumattomina, Arponen sanoo.

Hän lisää, että oikomishoitoon on kehitetty vuosien saatossa kuitenkin jotakin uutta.

– Esimerkiksi synnynnäisesti puuttuvien hampaiden korvaaminen on nykyään helpompaa kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Lasten oikomishoidossa voidaan käyttää apuna muun muassa leukaluihin tilapäisesti asennettavia miniruuveja, jotka tehostavat joitakin hoitoja.

Lähteet: Hammaslääkäriliitto, Suomi.fi

Suomessa suun terveydenhuolto on maksutonta alle 18-vuotiaille. Lapset ja nuoret kutsutaan suun määräaikaistarkastuksiin tietyin väliajoin.

Lasten hammastarkastukset pidetään näinä ikävuosina

• 1- tai 2-vuotiaana
• 3- tai 4-vuotiaana
• 5- tai 6-vuotiaana
• 1. luokalla
• 5. luokalla
• 8. luokalla
• 16–17-vuotiaana (vaihtelee sairaanhoitopiireittäin)

Lasten hammastarkastukset sisältävät yleensä suunhoito- ja terveystottumusten kartoituksen ja sekä suun terveydentilan, kehityksen että hoidon tarpeen selvityksen.

Määräaikaisten suun terveystarkastusten lisäksi lapsella voi olla yksilöllisesti määriteltyjä tarkastuksia.

Lasten suun terveydenhoito on pitkälti ohjaavaa ja ennaltaehkäisevää.

Mitä lasten hammastarkastuksissa tapahtuu?

Edellytykset suun terveyden ylläpitämiselle luodaan lapsuudessa, ja maitohampaiden puhkeamisvaihetta painotetaan tärkeänä suun terveyden kannalta.

Joidenkin kohdalle ensimmäinen hammastarkastus saattaakin osua jo aikaan ennen kuin lapselle on puhjennut yhtäkään maitohammasta.

Lasten hammastarkastukset ovat perusta suun terveydentilan kehittymisen seuraamiseen ja edistämiseen. Tarkastuksissa voidaan tunnistaa alkavat hampaiden reikiintymisen merkit ja mahdolliset purennan kehityksen poikkeamat.

Lisäksi tarkastukset auttavat havaitsemaan sekä hallitsemaan kariesta, joka aiheuttaa hammaskiilteen vaurioitumista ja hampaiden reikiintymistä. Mitään aterinta tai tuttia ei tule siirtää omasta suusta lapsen suuhun kariesriskin takia. Yleensä kariesbakteerin saa äidiltä.

Ensimmäisessä hammastarkastuksessa keskitytään näihin asioihin:

• Vanhempien ja lapsen hampaiden harjaus
• Vanhempien ja lapsen fluori- ja ksylitolituotteiden käyttö
• Ruokatottumukset (sokerin käyttötiheys, janojuoma)
• Tutin käyttö – pitkä tutin käyttö voi lisätä riskiä maitohampaiden reikiintymiseen, minkä lisäksi pitkäaikainen tutin, tuttipullon ja peukalon imeminen voi aiheuttaa purentavirheitä

Alle kouluikäisten suun terveystarkastuksen tekee suuhygienisti, hammashoitaja tai tarpeen mukaan hammaslääkäri. Lisäksi terveydenhoitaja tekee yhden arvion suun terveydentilasta lapsen ollessa 1‒6-vuotias.

Kouluikäisten lasten hammastarkastukset

Koululaisten hammastarkastukset ajoittuvat ensimmäiselle, viidennelle ja kahdeksannelle luokalle. Nämä tekee hammaslääkäri, suuhygienisti tai täydennyskoulutuksen saanut hammashoitaja.

Koululaisten hammastarkastuksissa keskitytään esimerkiksi hampaiden säännöllisen harjaamisen korostamiseen. Nuorten hammastarkastuksessa esiin nousee myös päihteiden käytön haitat suun terveydelle.

1. luokan hammastarkastuksessa:

• kiinnitetään huomiota pysyvien hampaiden puhkeamiseen ja purennan kehittymiseen (ensimmäiset pysyvät poskihampaat puhkeavat yleensä 6–8-vuotiaana)
• korostetaan lapsen omahoidon ja hyvien terveystapojen kehittymistä
• puututaan mahdollisiin poikkeamiin

Huoltajat ovat usein tervetulleita ensimmäisen luokan hammastarkastukseen.

Viidennen luokan aikaan lapsella alkaa niin sanottu hampaiden toinen vaihduntavaihe, jolloin loput maitohampaat vaihtuvat pysyviin hampaisiin.

5. luokan hammastarkastuksessa:

• kiinnitetään huomiota varsinkin kulmahampaiden puhkeamiseen
• painotetaan hyviä tapoja ruokailuun, makean käyttöön ja juomiin liittyen – virvoitusjuomien käyttö voi aiheuttaa hammaskiilteen eroosiota
• korostetaan suun puhdistamisen tärkeyttä – puhkeavat ja vasta puhjenneet hampaat reikiintyvät helposti

Yläkouluikäisenä suun terveyttä uhkaa runsas makean syönti, virvoitusjuomien käyttö ja huolimaton tai riittämätön suun puhdistus.

8. luokalla hammastarkastuksessa:

• korostetaan napostelutyyppisen ruokailutavan huonoutta
• kiinnitetään huomiota mahdolliseen tupakointiin tai muiden päihteiden käyttöön
• arvioidaan purennan poikkeamista johtuvaa oikomishoidon tarvetta 
• opastetaan nuorta käyttämään hammaslankaa ja ehkäisemään hammaskiveä

Lasten suun terveyden lisähoito tapahtuu yksilöllisesti

Jos lapsella tai nuorella on erityinen riski sairastua suusairauksiin, järjestetään hänelle tehostettua ehkäisevää suun terveydenhuoltoa ja lisätarkastuksia.

Etenkin lasten hammastarkastuksissa esiin nousevat mahdolliset luuston kasvuun vaikuttavat vakavat purentavirheet pyritään hoitamaan usein jo ennen kouluikää. Myös reiät paikataan aina tarvittaessa.

Lapsella voi myös olla hammaskiveä, minkä hoito tapahtuu rutiinihammastarkastuksen tai ylimääräisen tarkastuksen yhteydessä.

Maitohampaita voidaan joskus myös joutua poistamaan, mikäli ne eivät irtoa pysyvän hampaan tieltä ongelmattomasti.

Jos lapselle tai nuorelle tulee äkillistä hammassärkyä tai muu kipeä suun alueen vaiva, on oman hyvinvointialueen suun terveydenhuollon päivystys oikea paikka ottaa yhteyttä.

Lähteet: THL, Suomi.fi, Sosiaali- ja terveysministeriö, NEUKO-tietokanta

Hän näkee työssään lastenpsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa, että vanhemmat ovat aidosti omistautuneita lapsen hyvän kehityksen tukemiseen.

Lasten oireet eivät ole muuttuneet aiemmista vuosikymmenistä eikä lasten keskittymiskyky ole heikentynyt. Mutta lapsia ympäröivä yhteiskunta on muuttunut, ja se heijastuu lapsiin. 

– Lasten voi olla vaikea keskittyä leikkimään ja toimimaan niissä puitteissa, jotka aikuiset ovat heille rakentaneet, Korhonen toteaa.

Ongelman ydin on liian pehmeä kasvatus

Korhonen on tutkinut äidin masennuksen vaikutusta lapseen sekä mielenterveysongelmien ylisukupolvisuutta. Hän kohtaa työssään erikoissairaanhoidossa ”jäävuoren huipun”.

– Kolmella prosentilla lapsista psyykkiset ja neurologiset oireet ovat niin vakavia, että he tarvitsevat erikoissairaanhoitoa. Se on jäävuoren huippu, joka meille ohjautuu, Korhonen kertoo.

Pinnan alla on kotien seinien sisäpuolelle kätkeytyviä arjen haasteita, jotka jäävät paljolti piiloon.

Keskeinen syy lasten käytösongelmiin ei Korhosen mielestä ole se, etteivätkö vanhemmat asettaisi lapsille rajoja ja kasvattaisi heitä. Kyse on enemmänkin kielteisen vuorovaikutuksen kehästä, joka lapsen kasvuympäristöön on muodostunut.

Ongelman ydin on pikemminkin pehmeät kasvatuskeinot ja se, ettei lapselle haluta tuottaa pettymyksiä.

– Lasten kanssa neuvotellaan huomaamatta. Vanhemmat haluavat puhua lapselle kauniisti ja kohteliaasti, jolloin pyyntö saatetaan pukea huomaamatta kysymysmuotoon. Tähän on hyvä kiinnittää huomioita, Korhonen sanoo.

Lapsi ymmärtää vanhemman lempeät sanat niin, että lapsi saa päättää, syökö hän mitään vai ei, millaiset vaatteet hän pukee päälleen ja lähdetäänkö päiväkodista kotiin vai ei.

– Jos lapsi ei saa päätä, lähdetäänkö vai jäädäänkö, silloin asiaa ei kysytä. Pieni lapsi ei ymmärrä konditionaalimuotoa. Lempeä ”nyt meidän on aika lähteä” on riittävän kohtelias lapsen näkökulmasta.

Kun aikuinen päättää, lapsi tuntee turvaa

Aikuisuusjohtoisuus on tarpeen lapsen turvallisuuden tunteen kannalta.

– Jos lapsesta tuntuu, että aikuinen ei kykene kannattelemaan tilannetta, lapsi ryhtyy kannattelemaan sitä itse – ja se on lapselle turvatonta, Korhonen sanoo. 

Aikuisjohtoisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lapsen mielipidettä tarvitse kuunnella.

– Omien mielipiteiden perustelu on todella tärkeä taito ja sitä kannattaa harjoitella lapsen kanssa. Neuvottelutaitoja on myös hyvä oppia. Aikuisen täytyy kuitenkin tietää, mikä on lapselle hyväksi.

Paras hoito on vanhemmuuden vahvistaminen

Marie Korhosen mukaan ensisijainen hoito uhmakkuudessa ja käytöshaasteissa on vanhemmuuden vahvistaminen.

– Mitä pienempi lapsi, sitä keskeisempää on työskennellä vanhempien kanssa ja vähemmän työskennellään suoraan lapsen kanssa

Vanhempien kannattaa keskittyä aivan ensimmäiseksi vahvistamaan perheen arjen rakennetta, joka muodostuu päivittäisistä rutiineista, selkeästä aikataulusta, tavoista ja yhdessä sovituista periaatteista.

Toinen tsekkauksen aihe on perheen aikuisjohtoisuus. Vanhemman tulee kannatella arjen tilanteita selkeästi ja luotettavasti. Lapselle kannattaa myös kertoa selvästi, ymmärrettävästi ja toistuvasti, mitä häneltä odotetaan. 

– Elämme aikaa, jossa ihmiset miettivät paljon sitä, mitkä ovat minun oikeuteni ja miten minua saa kohdella. Tämä heijastuu lapsiin. Kun lapsi sanoo aikuiselle: ”Sinä et saa koskea minuun”, se ei kyllä tule lapsen maailmasta, vaan aikuisten, Korhonen sanoo.

Joskus aikuisjohtoisuus on sitä, että aikuinen tarttuu lasta kädestä, ottaa syliin, ohjaa lempeästi olkapäistä tai kantaa lasta vastusteluista huolimatta. 

Perheen myönteinen vuorovaikutus on rajojen asettamisen perusta. Myönteistä vuorovaikutusta ja iloa tulisi olla arjessa monin verroin enemmän kuin tiukkaa puhetta.

Kun lapsi voi luottaa vanhempaansa ja saa toistuvasti kuulla olevansa hyvä, rakas ja taitava, hänen on helpompaa asettua turvallisesti omien vanhempien sekä toisten aikuisen asettamiin rajoihin. 

Entuudestaan tiedetään, että perintötekijät vaikuttavat Touretten oireyhtymän puhkeamiseen. Oireyhtymän tarkat syntymekanismit eivät kuitenkaan ole toistaiseksi selvillä.

Turun yliopistossa on valmistunut tiettävästi ensimmäinen väitöskirjatutkimus, jonka aiheena on Touretten oireyhtymä Suomessa.

Väitöskirjan on tehnyt LL Susanna Leivonen, joka havaitsi tutkimuksessaan, että kaikki äidin psykiatriset häiriöt olivat yhteydessä lapsen 2–3-kertaiseen Touretten oireyhtymän riskiin.

Isän sairauksista vain kahdella yhteys lapsen Touretteen

Isän psykiatrisista sairauksista vain pakko-oireinen häiriö ja ahdistuneisuushäiriöt olivat yhteydessä lapsen Touretten oireyhtymään tai krooniseen tic-häiriöön.

– On tiedetty, että samoissa perheissä esiintyy usein tic-häiriöitä, pakko-oireista häiriötä ja ADHD:ta, mutta äidin psykiatristen sairauksien yhteys Touretten oireyhtymään ja krooniseen tic-häiriöön tässä laajuudessa on uusi asia, Leivonen toteaa yliopiston julkaisemassa tiedotteessa.

Tutkimus toteutettiin rekisteritutkimuksena. Aineisto koostui vuosina 1991–2010 syntyneistä henkilöistä, jotka olivat saaneet Touretten oireyhtymän tai krooninen tic-häiriön diagnoosin, sekä heidän verrokeistaan.

Myös tupakoinnilla yhteys Tourette-riskiin – yhdellä ehdolla

Leivonen selvitti väitöskirjatutkimuksessaan, mikä yhteys raskauteen, synnytykseen ja vanhempiin liittyvillä tekijöillä on Touretten oireyhtymään.

Selvisi, että äidin raskaudenaikainen tupakointi oli yhteydessä Touretten oireyhtymään silloin, kun lapsella tai nuorella oli myös ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö.

Samalla tutkimuksessa havaittiin, että ensimmäisellä lapsella oli isompi riski saada Touretten oireyhtymä kuin sitä seuraavilla lapsilla.

Oireyhtymän esiintyvyys on noin 0,5 prosenttia väestöstä. Se on tavallisempi pojilla kuin tytöillä.

Osa Touretten oireyhtymästä kärsivistä henkilöistä oireilee vain lievästi, mutta mutta oireet ovat invalidisoivia. Tästä huolimatta Touretten oireyhtymää on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin muita neuropsykiatrisia häiriöitä, kuten ADHD:ta ja autismikirjon häiriötä, tiedotteessa kerrotaan.

Tilastot hätkähdyttävät: erityislapsen sisaruksilla on jopa kolminkertainen riski sairastua masennukseen. Sisarukset oppivat pienestä asti, että joku muu tarvitsee huomiota enemmän.

– Omien tunteiden sivuuttamisesta saattaa tulla osa identiteettiä. Heidän voi olla vielä aikuisenakin vaikea ottaa tilaa, psykologi Maiju Tokola Terapiatalo Tunnetilasta sanoo.

Erityislapsen sisarusta ei saa unohtaa, vaikka vanhempien jaksamista koeteltaisiinkin erityislapsen kanssa. Miten siis huomioida haastavassa tilanteessa myös perheen muita lapsia?

Vaille jäämistä voi olla vaikea huomata

Muutama vuosi sitten (2018–2021) toteutettiin hanke nimellä ”Näkymätön sisarus”. Tämän Leijonaemot ry:n hankkeen tarkoituksena oli tukea erityislapsen perheen jaksamista. Perheitä haastateltiin aina yhdessä ja näin kerrytettiin hyödyllistä tietoa myös erityisten sisarusten kokemuksista.

– Oli tärkeää, että terveet sisarukset saivat äänensä kuuluviin. Oli ihanaa, miten yllättyneinä he olivat, kun joku tuli heidän takiansa, Maiju Tokola kertoo.

Hän oli toteuttamassa hanketta yhdessä kollegansa, psykologi Riikka Airon kanssa.

Erityislapsen tarpeet ahmaisevat usein suuren osan vanhempien päivän tunneista. Vanhemmilla voi samalla olla jatkuva huoli terveen lapsen hyvinvoinnista, mutta rahkeet eivät vain riitä kaikkeen. Maiju Tokola huomauttaa, että monet odottavat esimerkiksi psykologille pääsyä monta vuotta.

– Vanhemmat saattavat vältellä kysyä sisarusten kokemuksia ja tunteita suoraan, koska voivat kokea, ettei heillä kuitenkaan ole annettavaa heille, Riikka Airo kertoo.

Tokola jatkaa, että erityisen sisarukset saattavat myös väittää voivansa hyvin ja haluta auttaa enemmän. Näin vanhemman voi olla vaikea nähdä vaille jääminen.

Erityislapsen sisarus kaipaa omaa aikaa vanhemman kanssa

Jokainen lapsi kaipaa kahdenkeskeisiä hetkiä vanhemman kanssa. Kun voimavarat ovat vähissä, pienikin hetki, kuten kirjan lukeminen yhdessä, on parempi kuin ei mitään. Lapselle olennaisinta on tunne siitä, että häntä arvostetaan ja rakastetaan omana itsenään.

Hankkeessa kävi ilmi, että kun vanhemmilla ei ollut aikaa, pelkästään sen sanominen ääneen, että he haluaisivat viettää yhteistä aikaa erityisen sisaruksen kanssa, oli lapsille tärkeää.

Psykologien mukaan vanhempien tulee myös sallia lapsen kielteiset tuntemukset, jos erityisen lapsen takia vaikkapa peruuntuu yhteisen ajan suunnitelmat.

– Erityisen sisarus saa olla vihainen, Maiju Tokola painottaa.

Riikka Airo kertoo myös kekseliäästä tavasta, miten yhdessä perheessä pyydettiin omaa aikaa. Erityisen sisarus laittoi silloin magneetin jääkaapin oveen.

Omat tarpeet ovat yhtä arvokkaita kuin erityisenkin

Toinen piirre erityisten sisarusten identiteetissä on usein reippaus ja kiltteys. He saavat hyväksyntää ja huomiota olemalla reippaita ja itsenäisiä tai vaikka auttamalla sisarustaan. Silloin voi olla hankala tuoda esiin omia pettymyksiä tai tarpeita.

Psykologit muistavat tapauksen, jossa erityisen sisaruksen harrastus oli lopetettu, kun erityislapsi sai huonoa palautetta siellä.

– Eräs haastatelluista koki hankalaksi osallistua harrastuksiin, joissa käytetään jalkoja, kun sisar ei pystynyt kävelemään. Hänen oli vaikea kestää sisaruksen pahaa mieltä vammastaan.

Erityisenä sisarena eläminen saattaakin vaikuttaa moniin valintoihin, myöhemminkin elämässä.

– Vanhempien onkin tärkeää kannustaa siihen, että lapsi saa irtautua sisaruksesta ja iloita kaikesta elämässä. Hänen asiansa ja haaveensa ovat yhtä arvokkaita, ja hänellä saa olla kunnianhimoa. On oikeus pelata vaikka sählyä, vaikka sisarus ei siihen pystyisi. Kaikki elämä ei saa pyöriä erityisen ympärillä, Tokola korostaa.

Vanhemmat voivat valmistaa lasta kohtamaan nolot tilanteet

Vaikka mustasukkaisuus ja ristiriidat ovat luonnollinen osa sisarussuhdetta, ne voivat korostua erityislapsen perheessä. Erityisen sisarus saattaa myös kokea syyllisyyttä mustasukkaisuudestaan.

– Jos nämä tunteet joutuu tukahduttamaan, se voi johtaa esimerkiksi masennusoireisiin, Riikka Airo sanoo.

Maiju Tokola nostaa myös esiin yllättävän havainnoin: osa saattoi kokea syyllisyyttä siitä, että on itse terve.

– Sisaren erityisyys tuntui tuskalliselta kestää, jolloin iloitseminen omasta terveydestä tuntui kielletyltä.

Myös häpeän tunne voi olla voimakas. Myöhemmin teini-iässä saatetaan esimerkiksi pohtia, voiko seurustelukumppania tuoda kotiin, ja miettivätkö muut, periytyykö sisaruksen erityisyys. Pienet lapset kylässä myös tietysti helposti kyselevät, mikä sisarusta vaivaa. 

– Vanhempi voikin kysyä suoraan erityisen sisarukselta, tuntuuko sinusta nololta, jos vaikka julkisessa tilanteessa sisarus käyttäytyy hankalasti. Yhdessä voidaan myös harjoitella, mitä siihen voi vastata, jos joku kaveri ihmettelee tai kyselee sisaruksesta. Sillä tavalla antaa luvan vaikeille tunteille, Riikka Airo kannustaa.

Erityislapsen sisaruksilla paljon vahvuuksia

Erityisen sisaruus ei kuitenkaan ole vain elämää synkkien pilvien alla. Elämä erityisen kanssa voi kehittää lapsessa valtavasti empatiaa, kärsivällisyyttä ja vastuuntuntoa.

– Samalla on myös tärkeää elää ikätasoista elämä ja että vanhemmat rohkaisevat nauttimaan asioista ja tekemään omia juttuja, Riikka Airo ohjeistaa.

Maiju Tokola toteaa, että erityisen sisar saa usein kokea itsensä osaavaksi ja tärkeäksi sekä ikäistään vanhemmaksi. Hän voi päästä myös ihan erilaiseen maailmaan sisään, vaikkapa silloin, jos sisarus on autistinen.

Psykologit muistelevat tapausta, jossa erityinen sisarus odotti joka päivä ikkunassa sisarensa paluuta.

– Useimmat ihmiset eivät saa koskaan kokea tuollaista, Tokola toteaa.

Erityisen sisarukset kokevat myös usein, etteivät pelkää erilaisuutta. Erityisen sisaruksena eläminen lisääkin kykyä suvaitsevaisuuteen.

– On paljon vahvuuksia, joita saa elämään – jos vain hankalistakin tunteista voi puhua, Tokola kiteyttää.

Vertaistukea myös sisaruksille

Psykologit nostavat esiin vielä sen, että myös erityisen sisarus tarvitsee vertaisia ympärilleen. Monet hyötyvät siitä, että he saavat kohdata muita samassa tilanteessa eläviä lapsia.

– Terveet sisarukset kantavat lastia, mutta heille ei ole julkisella puolella tukimahdollisuuksia samalla tavalla kuin erityislapsilla, Riikka Airo toteaa.

Myös myöhemmin elämässä voi purkaa erityisen sisaren kanssa kulkemisen aikaansaamia tunteita.

– Sisarussuhde seuraa aikuisuuteen saakka.

Puheterapeutti Assi Aherto on ilmiöstä harmissaan. Hän haluaisi kaikkien muistavan, että pienet lapset eivät pidä ääntä tai puhu kovaäänisesti aikuisia kiusatakseen.

– Lapset vielä harjoittelevat ymmärtämään, millainen äänenvoimakkuus sopii ja riittää mihinkin tilanteeseen.

Monissa arjen tilanteissa vanhemman täytyy ohjata lasta hiljenemään. Kirjastossa tai kesken toisen ihmisen puheenvuoron ei sovi puhjeta pulputtamaan, varsinkaan kovalla äänellä.

Jatkuva kielteinen palaute äänenkäytöstä voi kuitenkin haitata paitsi puheen kehitystä myös lapsen minäkuvan muodostumista.

Kovaääninen lapsi harjoittelee vielä äänenkäyttöään

Aherton mukaan lapsen varhaiset itsesäätelytaidot kehittyvät noin kolmevuotiaaksi asti. Äänenkäytön voimakkuuteen vaikuttavat myös aistitietojen yhdistäminen, tunnesäätelytaidot sekä puhemotoriikan ja puheen tuottamisen taidot.

Pienet lapset kokeilevat äänen tuottamista kiljahduksin ja karjahduksin. Niissä volyymi on toisinaan kova.

– Lapsen puheen kehitykseen kuuluu onomatopoeettisten äänteiden harjoittelu. Pikkulapset matkivat esimerkiksi eläimiä oppiakseen äänteitä ja äänenkäyttöä.

Syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen alkaa puolestaan kypsyä noin 4–5-vuotiaana. Aikaisintaan silloin lapsi voi ymmärtää, että jos esimerkiksi kahvilassa kailottaa kovaan ääneen, voi käytös häiritä muita asiakkaita. Aherto kuitenkin painottaa, että lapset kehittyvät tässäkin asiassa yksilöllisesti.

Äänenvoimakkuuteen vaikuttavat myös lapsen temperamentti, totuttu äänenkäytön tapa ja tunnetilat, kuten vihastuminen tai innostuminen. Lisäksi kaikilla ihmisillä lapsista aikuisiin on erilaiset äänet ja äänenvoimakkuudet, mikä perustuu kurkunpään ja hengityselimistön rakenteisiin.

Hyssyttele lasta harkiten

Toistuva kielteinen palaute äänenkäytöstä voi hämmentää lasta. Kun aikuinen käskee lasta olemaan hiljempaa asiaa sen enempää perustelematta, pyynnön syy ei aukea lapselle.

Jos huomaa hyssyttelevänsä lasta yhtenään, on paikallaan pohtia, onko lapsen äänenkäyttö todellisuudessa häiritsevää. Joskus kyse on pikemminkin siitä, että lapsen kovaäänisyys hävettää vanhempaa julkisella paikalla tai vanhempi on niin rasittunut, ettei jaksaisi kuunnella kovia ääniä kotona.

Aherton mukaan hyssyttelyn seurauksena lapselle voi syntyä kielteinen kuva itsestään toimijana ja ryhmän jäsenenä. Se voi vaikuttaa kielteisesti myös lapsen oppimisen iloon, jos puhutaan päiväkoti- tai kouluympäristöstä.

– Päiväkodeissa ja kouluissa ne, joilla äänenkäyttö ei vielä ole hanskassa, saavat helposti paljon negatiivista palautetta. Siihen toivoisin kulttuurin muutosta, Aherto toteaa.

Moittimisen sijaan Aherto kehottaa ohjaamaan lasta lempeästi. Kannustava palaute, pyynnön perusteleminen ja kuvatuki ovat monesti myös tehokkaita tapoja puuttua asiaan.

– Voi esimerkiksi sanoa, että sinulla on tosi hieno ääni ja osaat käyttää sitä voimakkaasti, mutta sellainen ei nyt sovi tähän tilanteeseen. Tai että kuulen ihan hyvin, voit kyllä puhua hiljempaa.

Maailmaan mahtuu ääntä

Sopivaksi mielletty äänenkäyttö on kulttuurisidonnaista. Jossain toisessa kulttuurissa tällaisen artikkelin kirjoittaminen ei välttämättä tulisi edes mieleen, mutta Suomessa varsinkin julkista metelöintiä katsotaan vinoon.

Aherto toivoisi, että jokainen haastaisi omia ajattelutapojaan, jos pikkulasten äänenkäyttö tuppaa ärsyttämään. On valitettavan yleistä ajatella, että pikkulapset ovat aina vain häiriöksi aikuisten rauhalle.

Ylipäätään Aherto kaipaisi enemmän lapsimyönteisyyttä.

– Lapset ovat arvokkaita olentoja ja he harjoittelevat erilaisia taitoja. He tarvitsevat paljon enemmän armollista suhtautumista ja ymmärrystä siitä, että he eivät ole valmiita.

Aikuisetkaan eivät ole valmiita ja täydellisiä ihmisiä, joten sen vaatiminen lapsilta on paljon pyydetty.

Kaksplussan lukijat kertovat, mikä lapsen saama raivari on painunut heidän mieleensä.

Vähän huomaavaisuutta, kiitos!

”Tyttäreni hermot menivät pienenä, kun hän työnsi metroon näkymättömät nuken rattaat. Hän laittoi ne tyytyväisenä metron välikköön, jarrut kiinni ja meni istumaan penkille. Sitten yksi nuori mies sattui menemään seisomaan näiden näkymättömän rattaiden päälle. Voi sitä surua, ja äiti yritti pidättää nauruaan! Oli kyllä hyvin loukkaantunut ja vihainen tytteli loppumatkan.”

Jokin myönnytys sentään

”Pojallani oli 3-vuotissynttärit viikonloppuna. Kerroin, että hän voi viedä maanantaina keksejä päiväkotiin tarjottavaksi. Hän olisi halunnut viedä ne perjantaina. Itkun, raivon ja huudon välissä hän huusi: ’Vien niille rumia keksejä!'”

Aikuisten juonittelua

”6-vuotias tyttäreni itki, koska hänen kahden serkkunsa nimissä on d-kirjaimet, kun taas hänen nimessään ei ole. Olemme kuulemma siskokset suunnitelleet tämän yhdessä.”

Kuluttajan vapaus

”Isoveljeni oli saanut alle kouluikäisenä mökkimatkan kauppareissulla raivarit, kun äitini ei ollut antanut hänen ostaa kondomipakettia. ’Ikinä en saa mitään omilla rahoilla ostaa!'”

Kaiken maailman vaatimuksia

”Meidän tytär huusi 2-vuotiaana kahvilassa naama punaisena, että osta pillupullaa! Ihmisiä nauratti kovin. Tyttö tarkoitti hillopullaa eli munkkipossua. Oli tuo puhuminen vielä vähän hakusessa.”

”Lapsemme itki pienenä päiväkotiin mennessä, että haluaa kuun taivaalta. Kiukku tuli, kun en ihan onnistunut.”

Ruokakriitikot vauhdissa

”Poika raivostui puolitoistavuotiaana, kun keitetty kananmuna hajosi.”

”Meillä tyttö aikoinaan raivosi puolitoista tuntia, kun en tehnyt hänelle puolukoista mustikkasoppaa.”

”Lapseni sai 4-vuotiaana raivarit, kun en ollutkaan laittanut ruokaa mursunlihasta (?!) ja vain pieninä siivuina. Ruokana oli jauhelihakastiketta ja perunoita…”

Huono vaihtokauppa

”Minun tytsyni sai huutoitkupotkuraivarin siitä, kun hammaskeiju oli käynyt, vienyt hampaan ja jättänyt 20 senttiä. Noh, seuraavana yönä hammas palasi tyynyn alle. Ei mikään keiju olisi jaksanut sitä huutoa kuunnella!”

Kokemukset on kerätty Kaksplussan Facebook-sivulta.

ADHD siis koskettaa yhä useampaa perhettä ja yksilöä, mutta tietoa oireyhtymästä on voinut omaksua jokainen, joka on vähänkin seurannut uutisia tai viettänyt aikaa sosiaalisessa mediassa. Toisaalta ADHD:seen liittyy myös virheellisiä uskomuksia.

Tällä tietovisalla voit kokeilla, kuinka hyvin ADHD-faktat ovat sinulla hallussa. Aiheeseen syvästi perehtyneille kysymykset ovat helppoja, mutta muille testi voi opettaa jotain uutta. Vastaa seitsemään kysymykseen ja katso tulos!

Tee tietovisa alta

Tietovisan lähteinä on käytetty Terveyskirjastoa ja Käypä hoito -suositusta.

Psychiatric and Mental Health Nursing -lehdessä julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan tarinoiden kuunteleminen vahvistaa lapsen mielenterveyttä ja resilienssiä, vastoinkäymisistä palautumista ja mielen joustavuutta. Katsauksessa tarkasteltiin yhtätoista tutkimusta vuosilta 2012–2022.

Tutkijoiden mukaan tarinankerronta on varsin helppo ja tehokas keino lasten mielenterveyden edistämiseen.

Tutkimustulokset osoittavat myös, että tarinankerronta vaikuttaa myönteisesti lapsen mielikuvituksen, luovuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen.

Tulokset eivät yllätä kirjallisuuden tutkija Maria Laaksoa Tampereen yliopistosta. Vaikka lastenkirjat ovat muuttuneet yhä viihteellisemmiksi, niiden keskeinen tehtävä on yhä edelleen kulttuurin ja arvojen välittäminen.

– Aikuiset haluavat siirtää lapsille satukirjojen kautta niitä arvoja, joihin itse uskovat, Laakso sanoo. 

Uusissa lastenkirjoissa opettaminen ei ole ilmeistä, vaan arvoihin kasvatetaan hyvän tarinan sivutuotteena.

Lastenkirjat opettavat vastoinkäymisistä selviämistä

Maria Laakson mukaan melkeinpä kaikki lastenkirjat kertovat vastoinkäymisistä selviytymisestä.

– Kertomukset rakentuvat lähes aina siten, että päähenkilö kohtaa vastoinkäymisiä, ja siitä syntyy kertomuksen jännite. Saamme seurata, miten päähenkilö vastoinkäymisensä selättää. 

Kertomukset ovat hyvä keino ennakoida ja harjoitella erilaisia elämässä vastaantulevia vaikeita, surullisiakin asioita. Kirjalliset kertomukset voivat valaa lapseen uskoa selviämisestä tarjoamalla positiivisia tarinamalleja. 

– Kirjallisuus voi tällä tapaa lisätä lapsen resilienssiä erilaisten vastoinkäymisten kohtaamisessa. Lastenkirjallisuuden tarinoissa vaikeuksista selvitään ja elämä jatkuu, vaikka välillä olisikin hankalaa ja surullista.

Suomessa lastenkirjojen hahmot ovat usein eläimiä tai valtaväestöä, mutta ilahduttavasti lapsille suunnatuissa kirjoissa esiintyy koko ajan enemmän kulttuurista moninaisuutta.  

Tunnetaidot esillä nykylastenkirjallisuudessa

Entisaikojen sadut eivät olleet lastenkirjallisuutta lainkaan, vaan kiertävää suullista perinnettä, ja suunnattuja ihan kaiken ikäisille. Sadut olivat ajanvietettä ja opetuksia elämästä.

Joskus kansantaru saattoi päättyä lapsen kuolemaan, kuten Pieni tulitikkutyttö – surullinen tarina myötätunnon ja auttamisen tärkeydestä – tai Jörö-Jukka, jonka tarkoitus oli opettaa lapsia hauskalla tavalla, mutta monet pitävät tarinoita kammottavina.

– Kansanperinteen varoituskertomukset saattavat joskus loppua lohduttomalla tavalla. Kasvattava metodi oli tällöin pelottelu, Maria Laakso pohtii.

Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, sitä enemmän lastenkirjallisuuden odotetaan koskettavan ja ilahduttavan lukijoitaan. Laakso arvelee tämän juontavan lasten lukutaidon heikentymiseen liittyvistä huolista ja pyrkimyksestä lukuinnon herättämiseen.

– Nykyisin korostetaan lukutaidon tärkeyttä, ja siksi odotamme lastenkirjojen houkuttelevan lapsia lukemaan. Tämä ei tarkoita, että nykylastenkirjallisuus olisi huonossa mielessä viihteellistä, hän sanoo.

Opettavaisuus on yhä läsnä lastenkirjallisuudessa.

– Nykyisin lastenkirjallisuudessa on pinnalla esimerkiksi tunnetaitojen opettelu, joka on eräänlaista opettavaisuutta sekin. 

Laakso uskoo, että lastenkirjallisuuden sosiaalisuutta edistävä vaikutus voi johtua kirjallisuuden kyvystä opettaa empatiaa. Kertomus houkuttelee eläytymään jonkun toisen kokemukseen.

– Toisten tunteiden huomioiminen ei ole myötäsyntyinen kyky, vaan lapset opettelevat sitä. Kirjallisuus on oiva keino opettaa samastumaan toisten tunteisiin ja kokemuksiin. 

Lastenkirjailija paljastaa: mietinkö kirjojeni opettavaisuutta?

Ella ja kaverit -kirjasarjan ja useita muita suosittuja lastenkirjoja kirjoittanut Timo Parvela ei pohdi tarinoita kirjoittaessaan lasten kehitystä tai tarinan opetusta, vaikka onkin taustaltaan luokanopettaja.  

– Omien lasteni kautta olen oppinut, että en paljonkaan kykene kasvatuskeinoin vaikuttamaan lasten kehitykseen, saati sitten kirjoillani, hän sanoo.

Parvelan mielestä tarina voi olla turvallinen satama, johon lapsi ja aikuinen ankkuroituvat hetkeksi.

– Jos joku lapsi löytää kertomuksestani rohkaisua, samastumispintaa tai vain tuokioksi viihdykettä, olen onnistunut.

Muistamme lapsuudestamme ne asiat, jotka ovat tuottaneet voimakkaan tunnekokemuksen.

– Kirjan lukemiseen liittyy usein sekä tarinan sisältä tulevia impulsseja että itse lukuhetkeen liittyviä tunnekokemuksia. Parhaimmillaan kokemus on sellainen, että se seuraa meitä koko loppuelämän, kuten minulle kävi, kun tätini luki minulle ja serkulleni Veljeni Leijonamielen eräällä joululomalla.

Kieli on myös mielen työkalu ja mitä laajempi kielellinen työkalupakki on käytössä, sitä paremmin olemme valmistuneita kohtaamaan elämän tarjoamat haasteet.

Muun muassa päiväkodeissa ja kouluissa saattoi törmätä tiedotteisiin, että syyhyä on liikkeellä. Se sai monet kavahtamaan, sillä syyhy aiheuttaa vaikeaa, erityisesti iltaisin pahaksi äityvää kutinaa, jonka rauhoittuminen kestää vielä hoidon jälkeenkin.

Alkuvuodesta 2025 tilanne tuntuu arkihavaintojen perusteella paremmalta. Asian vahvistaa Kaksplussalle Helsingin kaupungin ylilääkäri Sanna Isosomppi.

– Epidemiologisessa toiminnassa selvitämme ja ohjeistamme varhaiskasvatusyksiköiden, hoivakotien ja vastaavien laitosten syyhyepidemiatilanteissa. Näiden osalta syyhytilanne on selvästi rauhallisempi viime vuoden alkupuoleen verrattuna, Isosomppi toteaa.

Miksi syyhytilanne on nyt parempi?

Syyhytapauksista ei kuitenkaan ole tarkkaa tilastotietoa. Myöskään varmaa syytä syyhytapauksien vähenemisille ei ole.

Lääkärit arvelevat, että osittain kyse on luontaisesta vaihtelusta, sillä syyhytapauksia on ajoittain enemmän ja ajoittain vähemmän.

Apteekeista löytyy nykyään bentsyylibentsoaattiemulsio, joka helpottaa syyhyn hoitoa. Sitä saa ilman reseptiä apteekeista. 

– Syyhy hoituu usein ilman yhteydenottoa terveydenhuoltoon apteekista ilman reseptiä saatavilla valmisteilla, kun noudattaa samalla huolellisesti itsehoito-ohjeita, mukaan lukien siivousohjeita, ylilääkäri Isosomppi sanoo.

Myös kasvanut tietoisuus syyhystä ja sen vaatimasta huolellisesta hoidosta on voinut kohentaa tilannetta.

Muun muassa Helsingin kaupungin verkkosivuilta löytyy ajantasainen ohje, kuinka tulee toimia, jos epäilee saaneensa syyhytartunnan. Ohje on suomen ja ruotsin lisäksi käännetty viidelle muulle kielelle. 

Etenkin pienten lasten on vaikea ymmärtää, miten tärkeää hampaiden peseminen aamuin ja illoin on. Motivaatiota voi houkutella esiin valitsemalla hauskan laulun, jota kuunnellaan yhdessä tai jota vanhempi laulaa lapsen hampaita pestessä.

Hampaidenpesulaulun voi laittaa soimaan taustalle, jolloin iloisen melodian kuuleminen piristää niin lasta kuin aikuistakin pesuhetken lomassa.

Valitse hampaidenpesulauluksi tarpeeksi pitkä kappale

Hammaspesulaulun on hyvä olla tarpeeksi pitkä, jotta hampaiden pesu kestäisi vähintään kaksi minuuttia – se on Hammaslääkäriliiton suositus hampaidenpesun kestoksi.

Laulu voi olla tietenkin mikä tahansa mukava laulu, josta lapsi pitää, mutta hauskimmat hammaspesulaulut liittyvät tietenkin itse tapahtumaan.

Listasimme viisi svengaavaa hammaspesulaulua, joiden avulla hampaiden harjauksesta voi tulla perheen yhteinen hauska hetki!

Hammaslaulu

Hammaspeikko älä luule ettei meil oo työkoneet kunnossa

Säiliöauto ja harja-auto oottaa jo jonossa

Säiliöauto ajaa suun luo

Säiliössä tahnaa hampaille tuo

Kun säiliöstä tulee suuhun fluoritahna

Niin hampaiden pintaan tulee kuori vahva

Harja-auto levittää hammastahnaa

Joka hampaan läpi käy, hieroo ja vahaa

Hengityksen tuoksu on raikas

Kun fluoritahnaa on käyny joka paikas

Pesen hampaat aamuin illoin

Hyvin suu voi silloin

Ei pääse plakki kertyy hampaan pintaan

Xylitolia ruuan jälkeen

Enkä napostele, se on tärkee

Näin pidän hampaista huolta

Hammaspeikko älä luule ettei meil oo työkoneet kunnossa

Hammasharja ja Puistopartio on täällä vastassa

Meillä kunnossa työkoneet on

Porukka Hammaspartion

Niin kova on mun hampaan pinta

Kallis oli peikolle tihutyön hinta

Hammaspeikon kaivurin kauha väänty

Katolleen koko kaivuri käänty

Hammasharja sinkoo peikon kuuhun

Äläpäs tule tähän suuhun

Pesen hampaat aamuin illoin

Hyvin suu voi silloin

Ei pääse plakki kertyy hampaan pintaan

Xylitolia ruuan jälkeen

Enkä napostele, se on tärkee

Näin pidän hampaista huolta

Tekijä: Puistopartio

Plakkihakki

Sanat

Onks sulle tuttu peikko, hei, Plakki Hakki tää?

Sen herkkua on karkki, keksi ja mehujää

Kalle popsii kakkuu – sokerihälytys!

Plakki Hakki hyökkää hammasta iskemään

Ping ping ping

Mä olen Plakki Hakki – mua ruoki kakulla!

Sun hampaat on mun työmaa – teen reiän hakulla

Kalle sanoo:

Moi Hakki, sua osaan vastustaa kolme minuuttia hampaita putsaan vaan!

”EIIII, HAMMASTAHNAA!“

Puts puts vaan näin harjailen

Purskutan ja sylkäisen

EII!!

Hakki, heippa hei!

Hakki, nähdä ei!

Taas iskee Plakki Hakki – se vainuu sokerin tuo tikkukaramelli saa Hakin sekaisin.

Makeaa syö Frida: Tikkarihälytys!

Plakki Hakki alkaa nakuttaa tietenkin

Ping ping ping

Mä olen Plakki Hakki – rakastan tikkarii

Ahmi makeaa! Tuun onnelliseks niin Frida sanoo: Hei, Hakki, sua osaan vastustaa

Pesen hampaat aina kun menen nukkumaan

”EIIII, HAMMASTAHNAA!“

Puts puts vaan näin harjailen

Purskutan ja sylkäisen

EII!!

Hakki, heippa hei!

Hakki, nähdä ei!

Kun hoidan, Plakki Hakki, huolella hampaat taas kas vesiliukumäen viemäriimme sä saat

ÖH!

Ylös, alas, eteen, ja taakse – uudelleen!

Ei reikää päässyt Hakki hakkaamaan hampaaseen!

Hertan hammaspesulaulu

Tekijä: Alpakkamedia Oy

Mimmien Muista pestä hampaat -laulu

Tekijä: Mimmit

Loiskis-yhtye ja Eija Ahvo: Harjaan hampaita

Tekijät: Tomi Nurmi & Elina Karjalainen

Laulu: Eija Ahvo

Nepsy-diagnoosien yleistyessä aihepiiri koskettaa yhä useampaa perhettä, mutta neuroepätyypillisyyteen liittyvä termistö on tullut monelle tutuksi myös mediaa seuraamalla. Kuinka hyvin sinä olet perillä neuropsykiatrisiin häiriöihin liittyvästä termistöstä?

Vastaa tietovisan kahdeksaan kysymykseen ja katso, miten hallitset nepsy-sanaston!

Tee tietovisa alta

Silmälääkäri Timo Hellstedtin mukaan termi on hieman harhaanjohtava, koska täysin värisokeita ihmisiä on todella vähän. Nykyisin puhutaankin mieluummin värinäön heikkoudesta.

Mistä värisokeus sitten johtuu?

Verkkokalvolla on kolme aistisolutyyppiä, tappisoluja, joista jokainen reagoi eri valon aallonpituuksiin: punaiseen, vihreään ja siniseen. Jokin näistä tappisoluista voi toimia huonosti tai puuttua kokonaan, mikä johtaa värinäön heikkouteen.

Useimmiten värisokeus on periytyvää eli syyt ovat geneettisiä.

Mitä eroa on punavihersokealla ja värisokealla?

Punavihersokeus on yleisin värinäön heikkous. Punavihersokeudessa ihmisen on vaikea erottaa punaista ja vihreää väriä toisistaan. Tämä johtuu siitä, että punaiselle tai vihreälle herkät tappisolut toimivat huonosti tai puuttuvat.

Punavihersokeutta esiintyy enemmän pojilla. Noin kahdeksan prosenttia miehistä on punavihersokeita, kun taas naisilla yleisyys on alle prosentin. Punavihersokeus periytyy pojille äideiltä X-kromosomissa. Nainen voi olla kantaja ilman oireita.

Sinisokeus tarkoittaa sitä, että ihmisen on vaikea erottaa sinistä ja keltaista. Sinisokeita on erittäin vähän, noin promille väestöstä, ja sitä esiintyy naisilla ja miehillä yhtä paljon.

Täydellinen värisokeus, jossa henkilö näkee maailman mustavalkoisena, on hyvin harvinaista. Kun arkikielessä puhutaan värisokeudesta, yleensä tarkoitetaan punavihersokeutta, koska se on yleisin värinäön heikkous.

Miltä maailma näyttää värisokean silmin?

Värisokea näkee maailman väreissä, mutta sävyjen määrä on vähäisempi. Tietyt värit voivat sekoittua toisiinsa, kuten vihreä ja oranssi tai punainen ja vihreä. Esimerkiksi metsässä punaiset marjat voivat näyttää samansävyisiltä vihreiden lehtien kanssa.

Värisokeus on vaaratonta. Värisokean lapsen silmät ovat terveet ja toimivat. Näöntarkkuus ja silmän rakenne ovat normaaleja. Lapsi on nähnyt syntymästään saakka maailman omilla väreillään eli se ei haittaa häntä.

– Lapsen aistimaailma on vain erilainen kuin normaalit värit näkevällä. Tästä ei pidä tehdä numeroa, Hellstedt sanoo.

Miten lapsen värisokeuden tunnistaa?

Värinäkö kehittyy vauvana noin neljän kuukauden iässä, mutta värisokeutta on vaikea tutkia niin pieniltä lapsilta.

Yleensä värinäköä testataan neljän vuoden iässä neuvolassa. Viimeistään sitä seulotaan yläkoulun 8. luokalla kouluterveydenhuollossa ennen toisen asteen opintoja.

Värisokeuden merkkejä lapsella ovat lääkäri Timo Hellstedtin mukaan esimerkiksi nämä:

• Lapsi saattaa sekoittaa värit piirustuksissa, esimerkiksi maalata taivaan vihreäksi ja maan siniseksi.
• Hänellä voi olla vaikeuksia värien nimeämisessä tai erottamisessa ja hän voi sekoittaa esimerkiksi punaiset ja vihreät värikynät.
• Lapsi ei ehkä ole kiinnostunut väritehtävistä tai välttelee niitä.
• Vanhemmalla iällä voi ilmetä vaikeuksia lukea värilliselle taustalle kirjoitettua tekstiä, kuten punaista tekstiä vihreällä taustalla.
• Lapsi voi valittaa päänsärkyä tai epämukavuutta, mikä voi johtua värien erottamisen vaikeudesta.

Onko värisokeudesta lapselle haittaa?

Värisokeudesta ei ole lapselle haittaa nyt tai tulevaisuudessa, mutta se rajoittaa jonkin verran ammatinvalintaa. Tietyt ammatit, kuten lentäjä, veturinkuljettaja, laivan kapteeni, sähkötyöt ja graafiset alat voivat vaatia normaalia värinäköä.

Nykyään yhteiskunnassa huomioidaan värinäön heikkoutta enemmän. Esimerkiksi opasteet suunnitellaan niin, ettei niissä käytetä punaista tai vihreää väriä ja isoissa kaupungeissa on erilliset metrokartat värisokeille.

Väestöliiton vanhemmuuden asiantuntija Rozjin Rokhzad toteaa, että lapsi kaipaa tukea vaikeiden tunteiden käsittelyyn. Pettymyksen kyyneliä ei pidä siis vähätellä, mutta ei pyyhkiäkään heti pois esimerkiksi lupaamalla tilalle uutta lahjaa.

– Vanhemman ei kannata kiirehtiä korvaamaan pettymystä. Sellainen voi viestiä lapselle, että hänen ei tarvitse käsitellä pettymyksiään vaan hän voi aina saada haluamansa.

Rokhzad katsoo, että pettymykset ovat hyödyllisiä oppimiskokemuksia. Joulu ei yleensä ole pilalla, vaikka vanhempi ei pikaisesti paikkaisi tilannetta.

– Aikuisten tuella pettymyksen tunne menee usein ohi, ja myöhemmin lapsi voi nähdä lahjan uudessa valossa ja arvostaa sitä enemmän.

Kaksplus pyysi Rokhzadia vinkkaamaan, mitä joululahjaansa pettyneelle lapselle voi sanoa eri tilanteissa. Artikkelin voi lukea alusta loppuun tai vaihtoehtoisesti klikata suoraan haluttuun kohtaan.

Kun lapsi yhä uskoo joulupukkiin

Joulupukkiin uskovalle lapselle voi Rokhzadin mukaan sanoa, että joulupukki on varmasti yrittänyt parhaansa. Ehkä lahja on ollut jopa Korvatunturilta loppu.

Tärkeintä on, että aikuinen kohtaa lapsen tunteen. Lapselle voi sanoittaa, että vanhempi ymmärtää harmistuksen.

Tilanteesta voi johdatella ulos esimerkiksi ehdottamalla, että joulupukille kirjoitetaan yhdessä kirje. Kirjeessä voidaan kiittää saadusta lahjasta ja kertoa samalla, ettei se ollut täysin toiveiden mukainen.

Kun perheellä ei ole ollut varaa toivottuun lahjaan

Vertaispaine voi olla voimakasta etenkin kouluikäisillä lapsilla. Jos ikätoverit saavat muotivaatteita ja uusimpia vempaimia, niitä vaille jäänyt lapsi voi kokea huonommuutta.

Jälleen lapsen tunteille on tärkeää antaa tilaa. Vanhempi voi sanoittaa, että pettymys on luonnollinen ja ymmärrettävä reaktio.

Perheen tiukasta taloudellisesta tilanteesta voi kertoa lapselle ikätasoisesti. Voi esimerkiksi todeta, että rahaa säästetään tällä hetkellä johonkin tiettyyn hankintaan. Samalla on tärkeää muistuttaa, että lahjat eivät ole ainoa tapa osoittaa rakkautta tai pitää hauskaa.

– Empatia ja yhdessäolon korostaminen voivat auttaa lasta käsittelemään pettymyksen ja ymmärtämään, että rakkautta ei mitata lahjojen määrällä.

Rokhzad suosittelee vanhempia viestimään lapselle selkeästi jo lahjatoiveita laatiessa, minkälaiset toiveet ovat mahdollisia ja realistisia.

Kun lahja on loppunut kaupoista

Toisinaan voi käydä niin, että lapsen toivomaa lahjaa ei yksinkertaisesti saa mistään. Tällöin lapselle voi kertoa, että vaikka vanhemmat ovat yrittäneet parhaansa, joskus asioita ei voi hallita.

– Lapselle voi sanoittaa, että me todella yritimme hankkia sen lahjan, mutta valitettavasti se oli loppu kaikista kaupoista. Vaikka lahja jäi saamatta tänä vuonna, voimme miettiä, jos saamme sen myöhemmin. Tai ehkä voimme miettiä jotain muuta hauskaa yhdessä.

Alkupettymyksen jälkeen lapsikin voi ymmärtää, että joskus ajatus on tärkein.

Kun lahjassa on lapsen mielestä jokin puute tai virhe

Joskus lapsi on toivonut tiettyä pehmolelua, mutta saa sen mielestään väärän värisenä. Tai jos toiveissa on ollut yleisesti ottaen LEGO-palikat, tarkemmat vaatimukset voivat selvitä vasta paketin avaamisen jälkeen.

Rokhzad toteaa, että joskus lapset voivat olla yllättävän tarkkoja ja valikoivia lahjojen suhteen. Se voi johtua myös siitä, että he eivät vielä täysin ymmärrä lahjan arvon syvempää merkitystä.

– Tällöin vanhemman kannattaa muistaa, että lasten mielipiteet ja toiveet voivat muuttua nopeasti, eikä pettymys ole henkilökohtainen hylkääminen. On ymmärrettävää, että myös vanhempi tuntee tilanteessa mielipahaa, mutta omia tunteita on käsiteltävä rakentavasti.

Pettyneelle lapselle voi sanoa rauhallisesti, että vaikka lahja ei ollut juuri se, jota hän toivoi, perhe on silti ajatellut häntä ja yrittänyt valita lahjan, joka ilahduttaisi.

Rokhzadin mukaan tärkeintä on auttaa lasta ymmärtämään, että lahjan arvo ei ole pelkästään sen ulkonäössä tai värissä. Lapsen mieli voi muuttua hyvinkin pian, kunhan hän saa ensin turvallisen tilan purkaa pettymystään.

Varsinkaan kiukuttelevaa lasta ei saisi harhauttaa laitteilla hiljaiseksi, vaan aikuisen tehtävä on kohdata tunne ja tukea lasta.

– Tunnesäätelyä ei saisi jättää älylaitteiden varaan. Pitkällä tähtäimellä on ongelmallista, jos lapsi oppii turruttamaan tunteitaan laitteiden avulla, Rahja toteaa.

Pieni lapsi tarvitsee normaalin kehityksensä tueksi kasvokkaista vuorovaikutusta ja riittävästi unta, kun taas älylaitteet tarjoilevat pikkulapsen käsityskyvyn ylittäviä virikkeitä. Siksi ruutuajan määrää ja laatua on syytä valvoa.

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että alle kaksivuotiaat eivät altistuisi digitaaliselle medialle. Noin 2–4-vuotiaat lapset saisivat olla älylaitteilla korkeintaan alle tunnin päivässä. Tällä hetkellä Suomessa kehitetään kansallisia ruutuaikasuosituksia.

Ruuturiippuvuutta tulee ehkäistä pienestä pitäen

Monia pienten lasten vanhempia huolettaa jo valmiiksi, miten digikeskeinen tulevaisuus heidän lapsiaan odottaa. Rauna Rahja ymmärtää murheen hyvin.

– Näiden asioiden pohtimista ei voi aloittaa liian aikaisin. Vaikka digitaalisten taitojen oppiminen on tänä päivänä tärkeää, on hyvä miettiä etukäteen, miten älylaitteiden mukaantulo muuttaisi perheen vuorovaikutusta. Ennakoimalla voi välttää sudenkuoppia.

Rahja suosittelee huolehtimaan, että pikkulapsen kuluttama digisisältö on tunnelmaltaan rauhallista. Lastenohjelmien nopeasti vaihtuvat leikkaukset, kova meteli ja voimakkaat värit voivat olla liian aktivoivia ja lumoavia.

Pienen lapsen mediahetket liikkuvan kuvan tai pelien ääressä kannattaa pyrkiä pitämään lyhyinä. Pikkulasta ei kannata jättää yksin katsomaan lyhytvideoita tai pitkiksi ajoiksi lastenohjelmien ääreen.

– Pieni lapsi ei pysty sanoilla kertomaan, että mediakokemus tuntuu hänestä liian virikkeelliseltä. Siihen tarvitaan aikuisen havainnointia.

Jos lapsi on levoton jonkin sisällön näkemisen jälkeen tai hänen on vaikeaa siirtyä muihin puuhiin, on sisältö saattanut olla hänelle liian virikkeellistä tai median parissa vietetty aika on voinut kestää liian pitkään.

Näin siirtymäkiukulta voi välttyä

Taaperoiden ja leikki-ikäisten kiukkukohtaukset iskevät usein silloin, kun jokin puuha pitäisi lopettaa ja siirtyä toiseen paikkaan. Siksi jo pienelle lapselle kannattaa sanoittaa etukäteen, milloin esimerkiksi videoiden katselu päättyy.

– Vanhemman on hyvä olla pari askelta edellä ja ennakoida. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee toiminnanohjausta ja sen sanoittamista, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Suoratoistopalvelut ja muut digitaaliset alustat on suunniteltu mahdollisimman koukuttaviksi. Rahja kehottaa kytkemään automaattisen toiston pois, jotta lapsen silmille ei lävähdä heti seuraavan sisällön alku edellisen loputtua.

Aikuisenkin on joskus vaikeaa lopettaa mieleisen ohjelman katselu tai saada näkemäänsä sisältöä pois mielestään. Rahja huomauttaa, että lapsella kokemus voi viipyä kehossa ja mielessä vielä pidemmän aikaa.

– Tunne ei välttämättä poistu kuin veitsellä leikaten. Se, että fyysisesti aletaan tekemään jotain muuta, auttaa lasta usein myös mielensiirtymässä.

Vanhempien esimerkki on avainroolissa

Vanhemman tulee huolehtia ennen kaikkea siitä, ettei itse roiku jatkuvasti puhelimella. Ei ole kestävä ratkaisu, että odottelutilanteissa vanhempi itse liimautuu ruudun ääreen ja edellyttää lasta istumaan vieressä hiljaa.

Pahimmillaan median liikakäyttö perheessä häiritsee varhaislapsuudessa normaalia kasvua ja kehitystä.

– Pienelle lapselle voi olla käsittämätön tilanne, että vanhempi keskittyy puhelimeensa yhteisen tekemisen tai olemisen sijaan. Vanhemman toistuva ja pitkäkestoinen uppoutuminen omalle älylaitteelleen pienen lapsen läsnä ollessa voi haastaa lapsen kehityksen kannalta merkityksellistä varhaista vuorovaikutussuhdetta.

Niin lapsen kuin aikuisen on toisinaan hyvä harjoitella tylsyyden sietämistä.

– Aivojen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta virikkeettömät hetket ovat todella tärkeitä, Rahja toteaa.

Seuraavan kerran bussissa tai odotusaulassa istuessa voi tehdä testin: mitä tapahtuu, jos kännykkää ei kaivetakaan esille?

Jos lapsi tai aikuinen tuskastuu ja muihin puuhiin tyytyminen on vaikeaa, perheen älylaitetottumukset todennäköisesti kaipaavat muutoksia.

ADHD:n nopealle yleistymiselle voidaan tutkijoiden mielestä etsiä syitä ympäristön muutoksesta, koska geeniperimä tai aivojen kehitystahti ei ole muuttunut yhtä nopeasti.

– Kyllä hypoteesini on, että älylaitteet ovat mahdollisesti yksi syy ADHD-diagnoosien määrän kasvun takana. Teoriaa voi pitää aika vahvana, kun tiedämme millaisia vaikutuksia puhelimilla ja sovelluksilla on, Länsi-uudenmaan hyvinvointialueen tutkimusjohtaja, nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola sanoo.

Lyhytjänteinen tekeminen voi pahentaa ADHD-oireilua. Kosola kehottaa kaikkia suhtautumaan ruutuaikaan harkiten, mutta etenkin, jos lapsella on ADHD.

– Lapsi, jolla on ADHD, tarvitsee korostettua johdonmukaisuutta ja vahvistusta siihen, että puhelimella ei olla läksyjä tehdessä tai ollessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Se heikentää lapsen vielä muutenkin kehittyvää keskittymiskykyä.

”Tarvittaisiin ryhtiliike vanhemmilta”

Älylaitteissa ja niiden suosituissa sovelluksissa on Kosolan mukaan useita huonoja puolia lapsen keskittymiskykyä ajatellen.

Tärkeimmäksi hän nostaa esiin sen, kuinka koukuttavia somesovellukset ovat – on huono asia tottua lapsena sovellusten nopeaan tempoon ja siihen, ettei syötteelle näy loppua. Varsinkin, jos lapsella on ADHD.

– Vasta 25 ikävuoden hujakoilla aivojen etuotsalohko, mikä on vastuussa pitkäjänteisemmästä toiminnasta, alkaa olla täysin valmiina. Jos lapsi oppii, että koko ajan pitää tapahtua jotain, on siitä poisoppiminen vaikeaa. Vaikeudet korostuvat heillä, joilla on ADHD.

Kosola toivoisi vanhempien kiinnittävän erityisesti yhteen asiaan huomiota lasten älylaitteiden valvonnassa.

– Kaikissa kodeissa pitäisi kiinnittää huomiota älylaitteisiin nukkumaanmenon lähestyessä, tähän tarvittaisiin ryhtiliike vanhemmilta. Puolet yläkoululaisista nukkuu liian vähän, mikä heikentää keskittymiskykyä, oppimista, mielenterveyttä ja fyysistä terveyttä.

Kansalliset suositukset älylaitteiden käytöstä kannustavat perhettä perustamaan puhelinparkin, jonne laitteet kerätään yöksi.

ADHD-lapsen kanssa voi opetella keskittymisen tehostamista

ADHD-oireet lievenevät valtaosalla iän myötä, kun taidot kehittyvät. Kosola kehottaa myös opettelemaan vilkkaan lapsen kanssa sitä, miten purkaa energiaa sopivana aikana.

– Viikonloppuna voi mennä aamupalan jälkeen heti pihalle, missä saa juosta ja touhuta. Sitten on taas helpompi keskittyä sisällä johonkin rauhallisempaan tekemiseen. Perheen ollessa yhdessä tulisi huomioida, ettei kenenkään älylaite kilahtelisi koko ajan.

Kosola kertoo, että kouluikäisen ADHD-lapsen keskittymistä häiritsee älylaitteiden lisäksi herkästi muutkin häiriötekijät ympärillä.

Vilkkaan tai ADHD-diagnoosin saaneen lapsen keskittymistä voidaan tukea esimerkiksi asettamalla tämän pulpetti seinän viereen, jolloin puolet ympärillä tapahtuvista asioista on karsittu ja houkutus kääntyillä ympäriinsä pienenee. 

– Voi myös sopia, että oppitunnin aikana saa käydä vaikka kahdesti jalottelemassa tarpeen tullen. Hallinnan tunteen ja myönteisen tekemisen kautta päästään usein parempaan lopputulokseen kuin vain rajoittamalla tekemistä, Kosola lisää.

Älylaitteista ei ole ADHD:lle hyötyjä, mutta haittoja kyllä

Älylaitteilla on oma osansa lasten ja nuorten liikunnan ja unen määrän vähenemisessä. Tämä on Kosolasta erityisen haitallista lapsille, joilla on ADHD.

– Syntyy noidankehä, kun älylaitteiden käyttö kasvaa ja liikunnan, ulkoilun ja unen määrä vähentyy. Kaikki tämä vaikuttaa keskittymiskykyyn haitallisesti. 

Aivot kuormittuvat paljon tehtävien välillä hyppimisestä, minkä takia lapsena tulisi saada keskittyä yhteen asiaan kerrallaan – siis leikkiä leikkiessä ja oppia oppiessa, eikä vilkuilla viestejä tai ohjelmia samalla.

Myöskään se, mitä lapset tekevät älylaitteilla, ei ole yksi ja sama, sillä toiset sisällöt ovat toisia haitallisempia. Tiedetään, että lyhyet, nopeita palkintoja validoivat toiminnot heikentävät lapsen jo ennestään puutteellista tarkkaavaisuutta. Etenkin ADHD-lapsilla ja nuorilla tulisi suosia pitkiä elokuvia tai hidastempoisia ohjelmia, jos antaa jotain katsoa.

– Pikku Kakkonen on pääsääntöisesti oikein hyvää sisältöä. Valitettavan monissa piirretyissä on hirveän nopea tempo, kurjaa kielenkäyttöä tai kiusaamista. Kaiken älylaitteilla nähtävän ja tehtävän tulisi olla lapsen ikätasolle sopivaa. Kosola muistuttaa.

Hän lisää, että etenkin alle kouluikäisille näytettävissä sisällöissä kannattaa olla tarkkana.

– Suhtaudun aika nihkeästi digin käyttöön alle kouluikäisillä, ellei ole kunnolla tutkittu hyötyjä lapselle. Suuri osa päiväkodin älylaitteiden käytöstä perustuu digi-intoiluun eikä kehitykseen.

ADHD:hen liittyy lisääntynyt riski lukivaikeuteen

Tuoreet älylaitesuositukset suosittelevat 2–6-vuotiaille lapsille ruutuaikaa korkeintaan tunnin päivässä. Kosola huomauttaa, että vaikka on olemassa sovelluksia tai pelejä, joiden voisi ajatella olevan lapselle kehittäviä, älylaitteet eivät ole yleensä paras vaihtoehto oppimiselle.

– Ei ole esimerkiksi sama tehdä palapeliä tabletilla tai oikeasti. Tabletilla paloja laitetaan paikoilleen vain yhdellä sormella pyyhkäisemällä, kun taas oikeaa kolmiulotteista palaa joutuu pyörittelemään ja upottamaan oikeaan kohtaan.

ADHD:hen liittyy lisääntynyt riski lukivaikeuteen, minkä avuksi Suomessa on kehitetty erinomainen Ekapeli. Kosola kuitenkin neuvoo, että sitäkään ei saisi käyttää rajattomasti.

Oman älypuhelimen hankintaa suositellaan lykkäämään lapsille ainakin yläkouluikään, ja some-alustojen käyttöä 15–16-vuotiaaksi.

– Niin kauan kuin lapsi on alle 18 vuotta, on huoltajalla vastuu ja myös oikeus kantaa se vastuu älylaitteisiin liittyen, Kosola painottaa.

Älä anna puhelimen korvata kehityksen kannalta tärkeää tekemistä

Suositukset korostavat, ettei alle kaksivuotiaille suositella älylaitteita lainkaan. Tämä pohjautuu siihen, että pienten kontaktit ihmisten kanssa ovat täysin korvaamattomia.

– Pieni lapsi ei hahmota vielä edes olevansa erillinen olento, vaan oppii nähdessään aikuisen reagoivan ilmeillä ja sanoittamalla maailmaa. Lapsi ei yhdistä ruudulta näkemäänsä todelliseen maailmaan millään tavalla, Kosola huomauttaa.

Hän lisää, että päiväkoti-ikäiset tarvitsevat unta niin ison osan vuorokaudesta, että hereilläoloaikaan jää paljon opeteltavaa – pitäisi harjoitella esimerkiksi hienomotoriikkaa kynää käyttämällä ja karkeamotoriikkaa juoksemalla sekä kiipeilemällä.

– Noin kolmevuotiaana lapsi alkaa leikkiä toisten kanssa ja ymmärtää, milloin hän itse ja milloin toinen saa päättää mitäkin. Älylaitteet kyllä koukuttavat vilkkaankin lapsen hetkeksi hämmentyneenä ruudun ääreen, mutta siitä voi seurata enemmänkin haittaa, Kosola sanoo.

Kyseessä ei ole ihan pieni rahasumma, sillä tuen määrä on vuonna 2024 108,89 euroa kuukaudessa. Vuodessa summa tekee siis yhteensä yli 1300 euroa. Tukea maksetaan alle 16-vuotiaille asianmukaisen keliakia-diagnoosin saaneille, ja sitä voi saada takautuvasti kuuden kuukauden ajalta.

Kaikki keliaakikkoperheet eivät ole välttämättä olleet asiasta tietoisia, sillä yleinen ruokavaliotuen maksaminen kaikille keliaakikoille loppui vuonna 2015 silloisen hallituksen säästötoimien myötä. Keliakiatuki oli silloin noin parinkymmenen euron luokkaa kuukaudessa.

Aiemmin Kelan hyväksymän keliakiadiagnoosin kriteerit olivat tiukemmat, eikä pelkällä verikokeeseen perustuvalla diagnoosilla saanut vammaistukea. Vuodesta 2018 lähtien diagnoosiksi on Käypä hoito -suositusten mukaan riittänyt myös verikoe, jos keliakiavasta-ainepitoisuudet veressä ovat tarpeeksi korkeat.

Niinpä monissa perheissä, joissa lapsen keliakia on diagnosoitu ennen vuotta 2018 pelkällä verikokeella, vammaistuki on saattanut jäädä hakematta.

Millä perusteella keliaakikko voi saada vammaistukea?

Kelan keliaakikkolapselle maksaman perusvammaistuen perusteena on se, että gluteeniton ruokavalio on kuukaudessa lähes 60 euroa kalliimpi kuin niin kutsuttu keskiverto ruokavalio.

Jotta tukea voi hakea, on lapsella oltava lääkärin antama keliakiadiagnoosi, joka on vahvistettu verikokeella tai näytepalalla suolistosta tai ihokeliakiassa ihosta. Tuki myönnetään keliakian toteamisen jälkeen seuraavan kuun alusta.

Kun lapsi täyttää 16 vuotta, perusvammaistuen maksaminen lakkaa. Asiaan on kuitenkin tulossa nyt kauan odotettu muutos.

Vuonna 2025 keliakiatukea maksetaan kaikille alaikäisille

Keväällä 2025 keliakiatuki on palaamassa kaikille alle 18-vuotiaille ja pienituloisille aikuisille.

Hallitus esitti syyskuussa 2024, että keliakiasta aiheutuvia ravintomenoja voitaisiin huomioida Kelan maksamassa toimeentulotuessa 25 eurolla kuukaudessa 1.3.2025 alkaen. Summa olisi henkilökohtainen ja koskisi jokaista keliakiaa sairastavaa perheenjäsentä, joka on täyttänyt 16 vuotta.

Ikärajaus perustuu siihen, että alle 16-vuotiaat lapset voivat jo nykyisellään saada alle 16-vuotiaan vammaistukea.

Tuen saaminen edellyttää asianmukaisesti diagnosoitua keliakiaa.

Keliakialiitto pitää tärkeänä, että tukea maksettaisiin kaikille keliakiaa sairastaville.

– Tuen laajentaminen 16–18-vuotiaille keliakiaa sairastaville nuorille on erittäin tärkeä asia. Keliakiaa sairastavien lasten vanhemmat ovat olleet huolissaan tuen loppumisesta nuorten itsenäistyessä ja muuttaessa omilleen, toteaa Keliakialiiton sosiaaliturvan ja terveydenhuollon asiantuntija Minna Halve liiton uutisessa.

Liiton sivuilta löytyy paljon vinkkejä ja tukea keliakiaa sairastavalle ja hänen perheelleen. Sivuilla on myös kerrottu sairauskulujen vähentämisestä verotuksessa ja keliakian huomioimisesta toimeentulotuessa.

Lähteet: Keliakialiitto – Taloudellinen tuki , Kela

– Kaikkien keskittyminen vaikeutuu nälkäisenä. Siksi erityisesti lasten, joilla on ADHD, kannattaisi suosia kuituja ja hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja. On myös tärkeä syödä riittävästi ja säännöllisesti niin, etteivät ateriavälit veny pitkiksi, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Leena Pihlakoski toteaa.

Tutkimusten mukaan mikään yksittäinen ravintoaine ei vähennä ADHD-oireita, eivät edes lupaavana lisähoitona pidetyt omega-3-rasvahapot.

– Kalaöljykapseleista ei varmasti kuitenkaan ole haittaa, Pihlakoski muistuttaa. 

Ruokavaliossa kala on ravitsemuksellisesti omega-3-rasvahappojen keskeinen lähde – erityisesti rasvaiset kalat, kuten lohi ja siika. Säännöllinen kalansyönti auttaa turvaamaan myös D- ja B12-vitamiinien, jodin sekä seleenin riittävän saannin.

Napostelu on ADHD:lle tyypillistä

Monilla lapsilla, joilla on ADHD, on havaittu ravitsemuksellisia puutteita. ADHD-lapsen kohdalla olisikin erityisen tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että ruokavalio on monipuolinen.

– On tavallista, että ADHD:hen liittyy epätyydyttävä ruokavalio, napostelu ja roskaruoan suosiminen. ADHD:ssa on kärsimättömyyttä ja lyhytjänteisyyttä myös ruokailun suhteen. Moni ADHD-ihminen haalii jotain mukavaa nopeasti suuhun, kun ei jaksa suunnitella tai odottaa, Pihlakoski avaa.

Hän painottaa, että vanhempien on tärkeä katsoa ADHD:n omaavien lasten asiallisen syömisen perään ja yrittää hillitä mielitekoja, jotka eivät painotu terveelliselle puolelle. 

Alhaiset rautatasot voivat myös olla yhteydessä levottomuuden lisääntymiseen ja ADHD-oireiluun, mutta Pihlakoski huomauttaa, että lisäraudan syöminen voi olla haitallista, ellei lapsella ole raudanpuuteanemiaa.

– Raudasta ja matalasta ferritiinistä on puhuttu ADHD:n yhteydessä paljon. Pari vuotta sitten vanhempien oli yleistä etsiä syytä lapsen ADHD-oireille ferritiinitasoista, mutta suomalaisten lastenlääkärien kanta on, ettei ferriitiiniarvojen tutkimiseen ole syytä ilman epäilyä raudanpuuteanemiasta.

Pihlakosken mukaan aiempi stereotyyppinen kuva ADHD-lapsesta pienenä, laihana ja vilkkaana ei pidä paikkaansa, vaan nykyään ADHD:hen liittyy enemmänkin ylipainoisuutta.

Ravintoaineilla suurempi vaikutus kehittyvälle lapselle

Todistetusti huonot valinnat, kuten runsas sokeri ja energiajuomat, tulisi Pihlakosken mielestä karsia ADHD-lapsen ruokavaliosta. 

– Energiajuomat saisivat mennä pannaan erityisesti lapsilla, joilla on ADHD. Ne ovat lapsille ja nuorille vielä haitallisempia kuin aikuisille, koska ravintoaineilla on suurempi vaikutus vielä kehittyvälle lapselle.

ADHD-oireiden yhteyttä ruokavalioon on tutkittu erilaisilla eliminaatiokokeiluilla, joissa ruokavaliosta on jätetty pois tiettyjä ruoka-aineita. Selvää yhteyttä ruokavalion ja ADHD:n välillä tutkimuksissa ei ole kuitenkaan voitu todeta.

– Mutta jos vanhempi huomaa jonkin ruoka-aineen voimistavan lapsen ADHD-oireita, voi siihen tietysti puuttua. Pois jätettävät ruoka-aineet pitää aina valita yksilöllisesti ja vasta, kun oireiden mahdollinen yhteys ruoka-aineisiin on todettu seurantapäiväkirjan avulla.

Hän lisää, että jos lapselta päädytään jättämään pois joitain keskeisiä ruoka-aineita, kuten maito tai viljatuotteet, tarvitaan päätöksen rinnalle ravitsemusneuvontaa siihen, että lapsen ruokavalio pysyy riittävän monipuolisena ja ravitsevana.

Säännöllinen syöminen on ADHD:n A ja O

Aamupala on kenties todella se päivän tärkein ateria lapselle, jolla on ADHD.

– Koska kouluikäiset syövät aamupalan kotona, on vanhempien helpompi seurata sen monipuolisuutta ja riittävyyttä, jotta verensokeri ei pääse laskemaan alas heti aamupäivällä ja vaikeuta keskittymistä tai korosta herkuttelun himoa koulussa. Kouluunkin voi antaa lapselle mukaan terveellisen evään, kuten banaanin tai välipalapatukan, Pihlakoski ehdottaa.

Terveellisestä ruokavaliosta huolehtiminen on tärkeää joka iässä, mutta erityisesti nuorten kohdalla, joita vanhemmat eivät pysty enää ohjaamaan paljoakaan.

– ADHD-nuorten kohdalla olisi tärkeää kiinnittää kotona huomiota ravitsevaan ruokaan, jos nuori ei oikein malta koulupäivän aikana syödä. Iltapalalla olisi esimerkiksi hyvä syödä sämpylää leikkeleellä tai puuroa sokeripitoisen jugurtin sijaan, koska kunnon iltapala tukee unta toisin kuin sokeri ja nopeat hiilarit.

Terveelliset elämäntavat tärkeitä tärkeää kaikille, mutta erityisesti ADHD-lapsille.

– Monipuolisella ruokavaliolla autetaan pitämään lapsen verensokeri tasaisena, jotta hän ei uuvahda. On tärkeää ehkäistä sitä, että keskittyminen ja tarkkaavaisuuden suuntaaminen tulisi entistä vaikeammaksi heillä, joilla se on jo valmiiksi pulmallista, Pihlakoski kiteyttää.

Lähteet: Käypä hoito

Juttua muokattu 16.12.2024. Ingressiin täsmennetty, että ADHD-lapsen tulisi välttää nopeita hiilihydraatteja ja energiajuomia.

Ilmiöstä on puhuttu viime aikoina mediassa, eikä aina positiiviseen sävyyn. Vanhempia ja koulujen opettajia on saattanut huolestuttaa lasten pukeutuminen ja eläytyminen eläimiksi.

Mistä therianismissa oikein on kyse? Mitä eläinhahmossa viihtyvän lapsen vanhemman pitäisi ilmiöstä ajatella?

Mitä therianit ovat?

Therianit ovat ihmisiä, jotka kokevat olevansa osittain tai kokonaan eläimiä. Nimitys on peräisin antiikin Kreikasta. Kreikan sana therion tarkoittaa eläintä tai petoa ja usein sillä viitataan villieläimiin tai suurpetoihin.

Vaikka therianismi on nykyään varsin yleistä lasten ja nuorten keskuudessa, eläimiin samastuminen ja eläinleikit eivät kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö.

– Melkein kaikki ovat varmasti joskus lapsena leikkineet eläintä. Missä tahansa elämän vaiheessa voi kokea samaistuvansa johonkin eläimeen. Se on täysin normaalia, sanoo digitaalisen nuorisotyön asiantuntija Noora Lambert Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetistä.

Yleisimpiä therianeja kiinnostavia eläimiä ovat erilaiset kissaeläimet, sudet ja karhut.

– Vaikkei therianeilla ole fyysisiä eläimen piirteitä, heillä on psykologinen kokemus siitä, että he ovat nykyisessä tai aiemmassa elämässään olleet eläimiä. Jokin tietty eläin vetää heitä voimakkaasti puoleensa, Lambert sanoo.

Vaikka eläimiin samastuminen onkin vanha ilmiö, sosiaalinen media ja netti ovat tehneet siitä suosittua tässä ajassa. Lapset saavat therianismista entistä helpommin tietoa ja siitä myös puhutaan avoimemmin.

– Keskustelupalstallamme nuoret voivat jutella muiden nuorten kanssa asioista anonyymisti, kysellä toisiltaan therianismista ja tutustua muihin therianeihin. On tärkeää lisätä lasten ja nuorten ymmärrystä asiasta, jotta he oppisivat ymmärtämään, mitä therianina oleminen oikeasti tarkoittaa. Uskon, että se vähentäisi myös kiusaamista, jota therianit voivat valitettavasti joskus kokea, Lambert sanoo.

Therianismi lisää luovuutta ja itseilmaisua

Mikä therianina olemisessa sitten lapsia viehättää?

– Olen kuullut keskustelupalstalla juttelevilta nuorilta, että therianina oleminen on yhteisöllistä ja vahvistaa voimakasta yhteenkuuluvuutta muita therianeja, luontoa ja eläimiä kohtaan. Se kehittää myös luovuutta, mielikuvitusta ja itseilmaisua. Ja mikä hauskinta, siitä tulee mieletön seikkailun tunne, Lambert kertoo.

Tärkeä osa therianismia ovat shiftit, joissa muunnutaan eläimeksi ja quardobicsit, joissa juostaan tai hypitään tietyn eläimen tapaan.

– Quardobicsit kehittävät motoriikkaa, lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Therianina oleminen on usein aika fyysistä puuhaa. Samalla se kehittää myös itsetuntemusta, tunnetaitoja ja empatiaa eläimiä kohtaan.

– Therianius opettaa hyväksymään itsensä ja muut ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat ja sen avulla opitaan myös tärkeitä kaveri­taitoja. Therianit muodostavat tiiviin ja vahvan yhteisön, Lambert toteaa.

Artikkeli on muokattu Koululaisen numerossa 12/24 ilmestyneestä jutusta.

Älylaitteet ovat haukanneet liian suuren siivun arjesta, jos laitteiden käyttö häiritsee merkittävästi muuta elämää. Niin linjaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton mediakasvatuksen asiantuntija Rauna Rahja.

Merkkejä digiähkystä ovat arkisten askareiden hoitamisen vaikeus, ongelmat vuorovaikutuksessa, riitelyn yleistyminen ja se, että ilman laitteita tulee levottomaksi tai alakuloiseksi.

– Hälyttävää on, jos lapsi tai nuori ei saa enää iloa aiemmin itselleen merkityksellisistä asioista, vaan jumittuu passiivisena ruudun ääreen.

Aivoterveyden kannalta olisi lisäksi tärkeää, että päiviin mahtuu tyhjiä hetkiä. Ilman virikkeitä ajatus saa virrata ja mielikuvitus kukoistaa, Rahja kuvailee.

Älylaitteiden liikakäyttö saa puolestaan ylivirittyneeksi ja voi estää keskittymästä jopa sellaisiin asioihin, jotka lapsi itsekin kokee tärkeiksi.

”Nyt se puhelin pois” harvoin tepsii

Vanhemman kannattaa tarkistaa koko perheen digitottumukset, jos on huolissaan lapsen tai nuoren älylaitteiden käytöstä. Vaatimus jää vaille tehoa, jos vanhempi käskyttää lasta kännykkä kädessään.

Rahja suosittelee laatimaan koko perhettä koskevia kännykkäsääntöjä. Voidaan esimerkiksi sopia, että puhelimia ei oteta ruokapöytään tai ne viedään puhelinparkkiin ennen nukkumaanmenoa.

Rahja lisää, että lapsi saattaa kaivata enemmänkin toiminnanohjausta. Mitä nuorempi lapsi tai mitä liimautuneempi hän on kännykkään, sitä enemmän hän saattaa tarvita ideoita muulle tekemiselle.

– Joidenkin lasten kohdalla on erityisen tärkeää, että vanhempi ennakoi siirtymiä ajoissa ja kertoo niistä myös lapselle. Äkillisesti komentaminen herättää herkästi enemmän vastareaktioita kuin se, että on ennalta sovittu, että tietyn ajan jälkeen älylaitteet tai pelit jätetään sikseen.

Lapset tai nuoret voivat tarvita tukea älylaitteiden käytön syiden ja seurausten pohtimisessa, mutta vanhemman ei kannata kuvitella, etteivätkö he kykenisi kriittiseen tarkasteluun.

– Lapselle voi kertoa siitä, että somen alustat, pelit ja laitteiden toiminnallisuudet on suunniteltu mahdollisimman koukuttaviksi. Voi herätellä lasta tai nuorta ajattelemaan, haluaako hän todella antaa laitteille niin suuren vallan.

Lapsen älylaitteen voi myös vaihtaa simppelimpään malliin tai laittaa tauolle. Rajoja voi perustella lapselle myös sosiaalisen median ikärajoilla.

Jos vanhemman omat keinot eivät riitä ruuturiippuvuuden selättämiseen, Rahja rohkaisee hakemaan ammattiapua esimerkiksi perheneuvolasta tai koulukuraattorilta. Ulkopuolinen apu voi olla tarpeen, jos some tai pelaaminen vaikeuttavat koulunkäyntiä, unta, ruokailua tai muita hyvinvoinnin ja arjen kannalta keskeisiä palasia.

Rahja vinkkaa, että matalan kynnyksen maksutonta apua saa myös MLL:n Vanhempainpuhelimessa ja -chatissa.

Ei pelkästään määrä, vaan myös laatu

Älylaitteiden haittavaikutukset riippuvat Rahjan mukaan myös siitä, mitä laitteilla tehdään. On eri asia pitää yhteyttä kavereihin, harjoitella taitoja tai etsiä tietoa netistä kuin selailla päämäärättömästi sosiaalista mediaa.

– Teknologiaa ei pääse pakoon tässä maailmanajassa. Lapsenkin on opittava digitaalisia taitoja ja digihyvinvoinnin hallintaa, Rahja huomauttaa.

Kaverit ovat monelle tärkein syy viettää aikaa puhelimella, ja yhteydenpito saattaa syventää kaverisuhteita. Kierrettä voi olla vaikeaa katkaista: lapset hakeutuvat puhelimelle, koska kaverit ja ikätovereiden suosimat puheenaiheet odottavat ruudun toisella puolella.

Rahjan mukaan vanhempien olisi tärkeää kannustaa lapsia ja nuoria siihen, että kavereita voi tuoda kotiin kyläilemään. Myös liikunta- tai taideharrastukset auttavat lapsia kohtaamaan kasvotusten.

Vaikka moni laite on henkilökohtainen, kannattaa kouluikäisen perheessä muistaa aikuisten ja lasten yhteinen mediankäyttö.

– Sen on todettu vahvistavan digihyvinvointia. Yhdessä voi pelata vaikkapa ikärajoiltaan sopivia pelejä, mutta yhteisiksi medioiksi sopivat myös kirjat, musiikki tai luovuuteen kannustavat välineet.

Toisinaan älypuhelimen tai pelikonsolin lumo voi perustua siihen, että lapsi välttelee kohtaamasta vaikeita tunteita. Tällöin laitteet voivat tarjota hänelle pakokeinon todellisuudesta.

Siksi Rahja suosittelee vanhempia selvittämään, voiko ongelmallisen pelaamisen tai liiallisen älylaitteiden käytön taustalla olla kiusaamista, yksinäisyyttä tai muita ongelmia.

Varhaisteini-iässä on tyypillistä, että lapsi kaipaa aiempaa enemmän yksityisyyttä ja valtaa omiin päätöksiinsä. Yhtäkkiä lapsi ei välttämättä noudatakaan vanhemman pyyntöjä tai käskyjä tai tottelee vain vastahakoisesti.

Väestöliiton vanhemmuuden asiantuntija Rozjin Rokhzad muistuttaa, että hormonaaliset muutokset usein muuttavat lapsen tunteiden ja reagointitapojen sävyä.

– Nuori saattaa kokea vanhempien pyynnöt epäreiluiksi tai turhauttaviksi. Joskus voi olla myös tilanteita, että nuorelle ei ole selvää, miksi jokin vanhemman pyytämä asia olisi tärkeää tehdä. Nuorelle voi sanoittaa syy-seuraussuhdetta, jos jokin asia jää tekemättä.

Varhaisteinin vanhempi ehkä pohtii, miten luoda tasapaino vanhemman ohjauksen ja nuoren kaipaaman itsenäisyyden välille. Millaisia asioita lapselta voi vaatia hyvällä omallatunnolla, jos hän vastustelee mielestään tylsien askareiden hoitamista?

Rokhzadin mukaan varhaisteiniltä voi edellyttää esimerkiksi kotitehtävistä huolehtimista, oman huoneen siivoamista tai kodin yhteisten alueiden ylläpitoon osallistumista. Myös pikkusisaruksista huolehtiminen lyhytaikaisissa tilanteissa on Rokhzadin mukaan kohtuullinen vaatimus.

Rokhzad silti painottaa, että nuoren itsenäisyyden kehittyminen ja kyky suoriutua erilaisista päivittäisistä tehtävistä vaihtelevat yksilöllisesti.

– Mitään määräikää ei kannata ajatella. Myös vertailua muihin samanikäisiin lapsiin on hyvä välttää.

Vanhemmat voivat tukea lasta opettelemaan itsenäisyyttä asteittain antamalla aluksi pieniä vastuutehtäviä ja lisäämällä vaatimuksia sitä mukaa, kun lapsen kyvyt ja itseluottamus kasvavat.

Itsenäisyys voi myös hämätä

Toisaalta varhaisteinin tarve itsenäisyydelle voi näkyä ulospäin niin, että lapsesta tulee aiempaa omatoimisempi. Vaikka nuori näyttäisi pärjäilevän hyvin pitkälti itsekseen, todellisuudessa hän kaipaa yhä paljon vanhemman huomiota ja ohjausta.

– Nuorelta ei voi odottaa, että hän suoriutuisi täysin itsenäisesti ilman aikuisen tukea. Hänen ei tarvitse ottaa vastuuta aikuisille kuuluvista asioista, kuten perheen taloudellisesta tilanteesta, sisarusten hoidosta tai perheen sisäisten ristiriitojen ratkaisemisesta, Rokhzad toteaa.

Varhaisteini kaipaa vanhemman tukea myös ihmissuhdeasioissa, tunne-elämän karikoissa ja seksuaalikasvatuksessa.

– Ikäisekseen kypsältäkään nuorelta ei voi edellyttää, että hän kykenisi tunnistamaan esimerkiksi groomingia.

Grooming tarkoittaa pääasiassa verkossa tapahtuvaa yhteydenpitoa, jolla aikuinen pyrkii luomaan luottamuksellisen suhteen lapseen tarkoituksenaan käyttää tätä seksuaalisesti hyväksi.

Lisäksi Rokhzadin mukaan olisi tärkeää, ettei vanhempi kasaisi liikaa odotuksia koulussa tai harrastuksissa menestymiseen. Nuori kuormittuu, jos hänelle sysätään liikaa vastuuta, asetetaan liian korkeita tavoitteita tai tarjotaan liian vähän aikaa palautumiseen.

On vanhemman tehtävä huolehtia, että lapsi saa riittävästi lepoa ja vapaa-aikaa. Nuoren elämän ei tule koostua vain velvollisuuksien suorittamisesta.

Tuoreessa Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että säännöllisesti urheiluseurassa liikkuneet lapset ja nuoret olivat sukupuoleen katsomatta keski-iässä fyysisesti aktiivisempia kuin ne, jotka olivat liikkuneet nuoruudessa vain vähän.

Lapsuuden ja nuoruuden liikuntaharrastamista seurattiin 9–18 ikävuoden välillä.

– Urheiluseuraharrastaminen voi vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta, liikunnan iloa ja toisaalta myös toimintaan sitoutumista, mikä voi tukea liikunnan harrastamisen jatkumista aikuisuuteen asti, kertoo apulaisprofessori Kasper Salin tiedotteessa. 

Vapaa-ajan liikunta ennusti suurempaa aktiivisuutta vain tytöillä

Seuratoiminnan ulkopuolinen vapaa-ajan liikunta oli vain tytöillä yhteydessä aikuisiän suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen. Omaehtoinen liikunta voi olla monenlaista, kuten vaikkapa lenkkeilyä, pallopelejä tai liikunnallista leikkiä.

Pojilla positiivinen yhteys aikuisiän liikkumiseen havaittiin sen sijaan vain urheiluseuraharrastamisen osalta.  

Myös liikunnan motiiveissa ja tavoitteissa on havaittu aiemmissa tutkimuksissa sukupuolten välisiä eroja, jotka voivat selittää tämänkin tutkimuksen tuloksia.  

– Urheiluseuraharrastamiseen usein liittyvä kilpailu on yleinen motivaatiotekijä erityisesti pojilla, ja etenkin kovatasoinen kilpailu on aiemmissa tutkimuksissa ennustanut suurempaa fyysistä aktiivisuutta aikuisiässä, tutkijatohtori Tuuli Suominen sanoo tiedotteessa.

Tytöillä liikunnan motiivit ovat sen sijaan liittyneet enemmän terveyteen, fyysiseen kuntoon ja sosiaalisuuteen, mikä voi tukea fyysisen aktiivisuuden jatkuvuutta sekä urheiluseuraharrastamisen että omaehtoisen liikunnan osalta.

– Liikuntaan osallistumisen motiivit ovat kuitenkin yksilöllisiä ja moninaisia, ja juuri liiallinen kilpailu on yksi keskeinen syy liikunnasta pois jättäytymiseen molemmilla sukupuolilla, korostaa Salin.  

On myös hyvä huomata, että harrastusten kustannukset ja vähäiset onnistumisenkokemukset voivat olla esteitä liikuntaharrastukselle. Lasten liikkumista tulisi tukea ja mahdollistaa monipuolisesti niin urheiluseuroissa kuin niiden ulkopuolella.

Tutkimus on osa laajempaa Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta, jossa samoja henkilöitä on seurattu vuodesta 1980 lähtien.

Mykoplasmaa voi esiintyä kaikenikäisillä, mutta eniten se vaivaa kouluikäisiä lapsia ja nuoria aikuisia. Esimerkiksi vuonna 2023 tartuntatautirekisteriin ilmoitetuista 394 diagnosoiduista mykoplasmatapauksista lähes 60 prosenttia oli 0–24 -vuotiailla.

– Emme tiedä miksi mykoplasma aiheuttaa oireista tautia nimenomaan kouluikäisillä lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Pienemmät lapset voivat myös sairastaa mykoplasman aiheuttamaa infektiota, mutta tänä vuonna epidemia on tuonut erityisesti yleensä aiemmin terveitä koululaisia päivystyspoliklinikoille ja myös osastohoitoon, lasten infektiolääkäri ja lastentautiopin professori Terhi Ruuska-Loewald kertoo.

Mykoplasman aiheuttama tauti kiertää sykleissä: tavallista enemmän tartuntoja kirjataan noin 3–5 vuoden välein. Mykoplasma aiheuttaa herkästi useamman kuukauden pituisia epidemioita esimerkiksi kouluissa.

Mykoplasman oireiden voimakkuus vaihtelee

Mykoplasman tavallisin oirekuva on alahengitystieinfektio eli yskä, ja usein pitkittynyt sellainen. Lisäksi mykoplasma voi aiheuttaa osalla lapsista keuhkoputkentulehduksen tai keuhkokuumeen, ja harvinaisissa tapauksissa myös sydänlihastulehduksen.

– Osalla lapsista oireena voi olla pääoireena pitkittynyt kuume. Voimakkaat suu- ja iho-oireet ovat mahdollisia joillakin lapsilla. Lisäksi mykoplasma voi aiheuttaa harvinaisena oireena keskushermostotulehduksen eli enkefaliitin, Ruuska-Loewald täydentää.

Mykoplasmainfektio varmistetaan vasta-ainetutkimuksilla verinäytteestä. On mahdollista, että lapsi on saanut mykoplasmatartunnan, mutta ei sairastu vaan pysyy täysin oireettomana.

Mykoplasman hoito on pitkäkestoista

Lievää hengitystieinfektiota voi hoitaa kotona oireen mukaisella lääkityksellä. Kuumeeseen kannattaa ottaa kuumetta alentavaa lääkettä. Lisäksi tulee huolehtia, että sairastunut lapsi juo riittävästi nesteitä ja lepää. Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos tauti pitkittyy tai oireet pahenevat.

Mykoplasmaa voidaan hoitaa mikrobilääkityksellä, kuten doksisykliini ja erytromysiini, makrolideilla ja tetrasykliineillä. Hoitokuurin pituus on yleensä kaksi viikkoa ja taudin oireet helpottavat yleensä hitaasti. Antibiootit eivät vaikuta yskään, ja mykoplasma jää hengitysteiden limakalvoille useiksi viikoiksikin.

Lievät mykoplasma-tapaukset voivat parantua itsestäänkin, mutta lapsen voimakkaan tai pitkittyvän oireen vuoksi kannattaa aina hakeutua lääkäriin. Mykoplasma voi vaatia joidenkin lasten kohdalla osastohoitoa, jossa voidaan esimerkiksi antaa lisähappea ja tukea muuten potilaan toipumista.

Ruuska-Loewaldin mukaan suurin osa mykoplasma-tapauksista hoidetaan kuitenkin avohoidossa.

Pahin mykoplasma-epidemia pitkään aikaan

Mykoplasman aiheuttamia hengitystieinfektiotapauksia esiintyy vuoden ympäri, mutta eniten loppusyksystä. Bakteeri tarttuu hengitystie-eritteiden välityksellä, eli pisaratartuntana. Tartunnan lähdettä on vaikea jäljittää, sillä itämisaika on pitkä – tartunnasta oireiden alkuun voi mennä jopa viikkoja.

Mykoplasma aiheuttaa herkästi useamman kuukauden pituisia epidemioita kouluissa. Lokakuussa Suomessa oli todettu jo yli kymmenkertainen määrä mykoplasman aiheuttamia hengitystieinfektiota vuoteen 2023, mitä pidetään pahimpana mykoplasmaepidemiana vuosikausiin.

– Kaikki eivät kuitenkaan sairastu edes voimakkaan epidemian aikana oireiseen infektioon, Ruuska-Loewald huomauttaa.

On tavallista, että yhden sairastuessa perheessä muukin perhe saa tartunnan, vaikka jotkut pysyisivät oireettomina. Tartuntoja voi yrittää ehkäistä huolellisella käsihygienialla.

Mykoplasman uusiutuminen

Mykoplasman voi sairastaa useamman kerran elämässä. Ruuska-Loewaldin mukaan voimakkaita epidemioita ei kuitenkaan nähdä joka vuosi.

Sairastetun taudin jälkeen mykoplasma jää hengitysteihin useaksi viikoksi tai muutamaksi kuukaudeksikin.

– Päiväkotiin ja kouluun voi palata kuten muissa hengitystieinfektioissa, eli kun lapsi on siinä kunnossa, että jaksaa päivän läpi eikä ole enää kuumeinen, Ruuska-Loewald toteaa.

Lähteet: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveyskirjasto

Samanaikaisesti julkinen terveydenhuolto on pahasti ruuhkautunut. Tutkimuksiin pääseminen ja diagnoosin saaminen voi kestää perheen näkökulmasta kohtuuttoman kauan.

Pattitilanteessa vanhemman mieleen voikin juolahtaa: saisiko lapsi tarvitsemaansa apua nopeammin, jos hänet veisi tutkimuksiin yksityiseen terveydenhuoltoon?

– Kelan palveluiden saatavuuden kannalta asia ei ole niin yksinkertainen, toteaa Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen vastaava suunnittelija Kati Salonpää.

Tällä hetkellä Kelan järjestämiä harkinnanvaraisia neuropsykiatristen häiriöiden kuntoutuspalveluita ei riitä kaikille niitä haluaville. Vaikka diagnoosin voisi saada yksityisestä terveydenhuollosta nopeammin, ohituskaistasta ei ole apua, jos perillä ei ole tarpeeksi paikkoja.

– Asiakas- ja diagnoosimäärän nopea kasvu on luonnollisesti aiheuttanut sen, että Kelan palveluiden kysyntä on kasvanut. Kuntoutuksen saatavuus on kuitenkin rajallista, joten sitä ei riitä kaikille halukkaille, Salonpää kiteyttää.

Salonpään mukaan Kela järjestää 210 sopeutumisvalmennuskurssia vuonna 2024. Kursseille mahtuu yhteensä noin 1680 asiakasta. LAKU-perhekuntoutusta on tarjolla noin1300 lapselle perheineen. Hakijoita on lähes kaksikertainen määrä kuntoutuspaikkoihin nähden.

Laissa on säädetty, että ensisijaisesti neuropsykiatristen häiriöiden kuntoutuksen järjestämisvastuu on julkisella terveydenhuollolla. Kela ei pysty lisäämään nopealla aikataululla palveluiden saatavuutta, koska se järjestää neuropsykiatrisia kuntoutuspalveluja eduskunnan vuosittain myöntämän harkinnanvaraisen määrärahan turvin. Käytettävissä oleva määräraha asettaa reunaehdot järjestettävien palvelujen määrälle.

Salonpää kertoo, että Kela ja hyvinvointialueet suunnittelevat parhaillaan, miten tehtävänjakoa voisi selkeyttää. Tavoitteena on, että palvelut kohdentuisivat paremmin ja kuntoutukseen pääsisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Vuoden 2025 sopeutumisvalmennukseen on varattu asiakaspaikkoja pääsääntöisesti saman verran kuin kuluvalle vuodelle. LAKU-perhekuntoutukseen asiakaspaikkoja on varattu noin 1200 lapselle perheineen.

Perheet samalla viivalla

Kela järjestää harkinnanvaraisena kuntoutuksena lapsille neuropsykiatristen häiriöiden kuntoutusta, kuten ensivaiheen kuntoutukseksi tarkoitettuja sopeutumisvalmennuskursseja ja niin sanottua LAKU-perhekuntoutusta, joka on kohdistettu 7–15-vuotiaille perheineen.

LAKU-perhekuntoutuksen ehtona on, että perhe on jo saanut ensivaiheen potilas- ja omaisneuvontaa asianmukaisen diagnoosin ja hoidon jälkeen. Lisäksi edellytetään, että diagnoosi on asianmukaisesti asetettu ja kuntoutussuositus laadittu julkisessa terveydenhuollossa.

Jos diagnoosin on saanut jo aiemmin yksityiseltä puolelta, suositus ja hoitosuhde tulee kuitenkin hankkia julkisesta terveydenhuollosta.

Menettelyllä pyritään Salonpään mukaan siihen, että avun ja tuen saatavuus ei ole riippuvaista perheen sosioekonomisesta asemasta.

– On tärkeää, että palvelut ovat tasavertaisesti kaikkien saatavilla ja perheet ovat samalla viivalla. Emme voi lähteä rakentamaan sellaista palvelua, joka edellyttää asiakkaalta merkittäviä taloudellisia resursseja hoidon ja kuntoutuksen saamiseksi.

Salonpää lisää, että kuntoutuspäätösten myöntöedellytykset mietitään siitä näkökulmasta, miten asiakas hyötyisi palvelusta mahdollisimman paljon ja apu ajoittuisi asiakkaan kannalta oikeaan vaiheeseen.

Jotta voi päästä LAKU-perhekuntoutukseen, diagnoosin ohella tarvitaan hoitava taho, joka tekee kuntoutussuosituksen. Hoidon jatkuvuus tulee varmistaa, koska arjen ongelmat eivät aina ratkea yhdellä kuntoutusjaksolla.

Artikkelia on päivitetty 15. marraskuuta klo 12.42 korjaamalla kaksi asiavirhettä. Vuonna 2024 Kela järjestää 210 sopeutumisvalmennuskurssia, ei 1680. Kursseille osallistuu noin 1680 asiakasta.

Artikkelissa on myös täsmennetty, mitä LAKU-perhekuntoutukseen pääsemisen edellytykset ovat. Yksityisestä terveydenhuollosta saatu diagnoosi ei sinänsä ole este, mutta kuntoutussuositus tulee saada julkisesta terveydenhuollosta. Lisäksi vaaditaan, että lapsella on hoitosuhde julkisella puolella.

Piirteitä, jotka tutkimuksissa nousivat esiin, olivat haasteet ryhmätoiminnassa ja noloiksi koetut kommentit.

Asiaa voidaan tarkastella eräänlaisena kielimuurina neurotyypillisen ja neuroepätyypillisen lapsen välillä, todetaan Lapsen Maailma -lehden artikkelissa.

Vuorovaikutustilanteet voivat olla hankalia, jos ymmärrystä toisen erilaisia piirteitä kohtaan ei puolin ja toisin löydy.

– Missään nimessä ei ole tarkoitus vierittää sitä kiusaamista uhriksi joutuvan lapsen syyksi, Junttila korostaa Lapsen Maailma -lehdelle.

Lasten ymmärrystä ja aikuisen tukea kasvattamall. Koulu on luonteva paikka opetella toimimaan erilaisten ihmisten kanssa.

Junttilan oman kokemuksen mukaan lapset saattavat sanoittaa hyvinkin taitavasti omaa toimintaansa ja konfliktien syitä. Lapset ja nuoret ovat usein myös hyvin avoimia uuden oppimiselle.

Erilaisuuden hyväksyminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Myös autismin erilaisten piirteiden tiedostamiseen on herätty vasta hiljattain: viime vuosina myös tyttöjen autismia on alettu tunnistaa paremmin. Samalla on kasvanut ymmärrys siitä, että autistisia piirteitä voi ilmetä eri tavoin, muutenkin kuin töksäyttelevänä puheena.

– Maailma ei muutu sormia napsauttamalla autistiystävälliseksi yhdessä yössä, vaan sen eteen pitää tehdä työtä, Junttila summaa.

Hyvinvointivalmentaja ja sosiaalisen median vaikuttaja Petra Wettenranta (o.s. Korpi) oli vain hetkeä aiemmin iloinnut kuopuksensa hyvästä ruokahalusta. Tarjolla oli ollut pinaattilettuja ja lapsen suurinta herkkua, kananmunan valkuaista.

Petra oli murentanut kananmunasta sormin palasia, joita syöttötuolissa istunut poika lappoi suuhunsa innolla. Petra istui vieressä ja mietti, että ruokaa uppoaa ehkä liiankin kovaan tahtiin.

– Sitten lapsen katse meni oudoksi. Hänen silmänsä avautuivat suuremmiksi ja hän tuijotti lasittuneesti eteenpäin. Tuli heti tunne, että nyt on jokin pielessä.

Lapsi ei yskinyt tai hakenut käsillään kontaktia, vaan yritti haukkoa henkeä. Petra ymmärsi, että oli toimittava nopeasti.

Tukehtuva ei yski

Suomen Punaisen Ristin ensiavun ja terveystoiminnan asiantuntija Minna Sihvo toteaa, että tukehtumassa oleva ihminen ei yski. Yskiminen on merkki siitä, että henki kulkee vielä jotenkuten.

– Lapsilla voi olla hyvinkin dramaattisen näköistä, kun tukehtuminen alkaa. Lapsi menee aivan hiljaiseksi. Kasvojen väri muuttuu ensin punertavaksi, sitten huulet ja iho alkavat sinertää. Se käy usein nopeasti ja näyttää pelottavalta, Sihvo kuvailee.

Sihvo ei ota kantaa Petran perheen tapaukseen, vaan kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

Petralla ja hänen puolisollaan Markku Wettenrannalla on kaksi lasta, joita kutsutaan julkisuudessa lempinimillä Pancho ja Juice. Esikoinen Pancho on kolmevuotias, kuopus Juice vuoden ja neljän kuukauden ikäinen.

Juice oli se, jonka hengitysteihin kananmunan palanen joutui. Onnekseen Petra oli käynyt ensiapukurssin jo esikoisensa syntymän aikoihin. Kurssilta hänen mieleensä oli jäänyt pelastajana työskentelevän kouluttajan tositarina.

Kouluttaja oli kertonut arastelleensa oman lapsensa lapojen väliin lyömistä, kun tämä oli lähellä tukehtua Lego-palikkaan. Kouluttaja oli painottanut, että iskuissa pitää olla riittävästi voimaa, jotta ne tehoaisivat. Vaikka hän pelasti ammatikseen ihmishenkiä, oman lapsen ollessa kyseessä hän huomasi aristelevansa iskujen lujuutta.

Myös Petra huomasi, että voiman käyttäminen tuntui epäluontevalta.

– Nostin Juicen tuolista, menin sohvalle istumaan ja asetin lapsen jalkaani vasten niin, että hänen päänsä meni reippaasti alaspäin polveni yli. Yritin lyödä lasta lapojen väliin, mutta tuloksetta.

Ensimmäinen lyönti oli ollut aivan liian hento, eikä toisellakaan ollut vaikutusta. Petraa pelotti. Hän ja Juice olivat kaksin kotona. Puhelin oli toisessa huoneessa. Jos hän ei saisi kananmunan palasta irtoamaan, ehtisikö apu ajoissa?

– Kuulin kouluttajan sanat koko ajan korvissani, kun annoin ensiapua. Tajusin, että nyt on vain uskallettava lyödä paljon lujempaa.

Petra muistelee, että palanen lensi ulos kolmannella tai neljännellä lyönnillä. Kun pala irtosi, Petra kuuli heti, että lapsi pystyi taas hengittämään. Helpotus oli sanoinkuvaamaton.

Kaikki apu on tyhjää parempaa

Petra kertoi kokemastaan myös Bella Table -podcastissa, jota hän juontaa yhdessä ruokavaikuttaja Kia Arpian kanssa. Petra toivoo, että tosipaikan tullen hänen kokemastaan voisi olla jollekin toiselle hyötyä.

– Minulla kokemustarinat painuvat aina parhaiten mieleen. Jos olisin vain lukenut ensiapuohjeita jostain, en usko, että toimintani olisi tullut niin luonnostaan. Kannatti todellakin käydä se kurssi, Petra toteaa.

Jatkossa Petra aikoo kiinnittää erityistä huomiota sormiruuan kokoon. Hän ei kuitenkaan halua lietsoa tarinallaan pelkoa, vaan muistuttaa, että lasten tukehtumiskuolemat ovat harvinaisia.

Tiedon vahvistaa Minna Sihvo Suomen Punaiselta Ristiltä. Lasten tukehtumiskuolemia tapahtuu noin viisi vuodessa, ja yksikin kuolema on valtava tragedia. Siksi myös Sihvo kannustaa käymään ensiapukurssin, etenkin, jos on omista taidoistaan epävarma.

– Kaikista tärkeintä on tunnistaa tilanne ja soittaa hätänumeroon. Jo silloin on tehnyt valtavan paljon. Ihmiset kuitenkin monesti arkailevat ensiavun antamista. Haluaisin painottaa, että kunhan toimii ja auttaa jotenkin, tekee oikein.

Vaikka lapsen lyöminen lujaa lapojen väliin tuntui Petrasta epämukavalta, hän ei pakkotilanteessa osannut pelätä, että lapselle aiheutuisi iskuista enempää vahinkoa.

Se on Sihvon mukaan oikea asenne. Kun pelastetaan ihmishenkeä, kaikki muu on toissijaista.

Tapahtuneen jälkeen Juice tarvitsi vähän aikaa syliä, mutta hän ei ollut Petran mukaan erityisen itkuinen. Pian lapsi olikin valmis palaamaan leikkeihinsä ja rauhoittumaan päiväunille.

– Myrkytysvaara on olemassa erityisesti pienten lasten kohdalla, kertoo ylilääkäri, apulaisprofessori Tuomas Lilius kertoo Lääkärilehden artikkelissa.

Syyskuun loppuun mennessä yhteydenottoja nikotiinipusseihin liittyen oli tullut Myrkytystietokeskukseen yhteensä 325. Näistä puolet liittyi alle kaksivuotiaisiin.

Myrkytystietokeskuksessa on havaittu, että yleisimmin yhteydenotoissa kuvataan nikotiinipussin päässeen lapsen suuhun, kun lapsi on tutkinut ympäristöään.

– Painotan aikuisten vastuuta siinä, että nikotiinipusseihin suhtauduttaisiin kuin kemikaaleihin tai lääkkeisiin, eli pidetään ne pois lasten ulottuvilta, Lilius sanoo.

Nikotiini alkaa imeytyä nopeasti – kotiin varattava lääkehiiltä

Vaikka lapsi ei nielisi pussia, alkaa nikotiini imeytyä kehoon jo pussin ollessa suussa. Vaikutus alkaa yleensä minuuteissa. Vatsasta nikotiini imeytyy hitaammin, jolloin oireetkin alkavat myöhemmin.

Vatsakipu, pahoinvointi, oksentelu, lisääntynyt syljeneritys, vapina, päänsärky ja kohonnut verenpaine kuuluvat nikotiinimyrkytyksen oireisiin. Vakavimmillaan nikotiinimyrkytys voi johtaa rytmihäiriöihin ja kouristeluun.

Puhelimessa Myrkytystietokeskukseen pyritään selvittämään nikotiinipussien määrä ja vahvuus, altistuksen kesto ja lapsen oirekuva. Usein kestosta ei ole varmuutta, eikä välttämättä siitäkään, onko lapsi todella altistunut nikotiinille.

Jos lapsi on niellyt yhden vahvan nikotiinipussin, hänet lähetetään lääkäriin tutkittavaksi.

– Altisteen arvioinnissa ongelmia asettaa se, että usein nikotiinipussin vahvuus ei ole tiedossa. Ulkomailta on saatavilla nikotiinipusseja, jotka sisältävät yli 200 mg/g nikotiinia, Lilius huomauttaa.

Lääkehiili estää nikotiinin imeytymistä. Niinpä sitä olisi hyvä olla varalla lapsiperheissä.

Sairaalassa vakavan myrkytyksen oireita hoidetaan esimerkiksi tukemalla hengitystä ja verenkiertoa.

Myös teinit ja nuoret aikuiset saavat myrkytysoireita

Toinen merkittävä ryhmä, jota Myrkytystietokeskuksen yhteydenotot koskevat nikotiinipussien osalta, ovat nuoret ja nuoret aikuiset. Tällöin kyseessä on yleensä liikakäytön aiheuttama myrkytyshuoli tai nukkuessa vahingossa nielaistu nikotiinipussi.

Näin kirjoittaa ruotsalainen psykiatrian ylilääkäri Anders Hansen uutuuskirjassaan Aivovoimaa junior, joka ilmestyi suomeksi syksyllä 2024 Atenan kustantamana. Kyseessä on lapsille ja nuorille suunnattu tietokirja, jossa käsitellään Hansenin aiemmasta bestselleristä Aivovoimaa (2017) tuttua teemaa eli liikunnan merkitystä aivoterveydelle.

Uudessa teoksessaan Aivovoimaa junior Hansen käy lapsentasoisesti läpi, millä tavoilla liikkuminen parantaa aivotoiminnan eri osa-alueita, kuten luovuutta ja muistia. Yhdeksi teoksen pääteemoista nousee keskittymiskyvyn parantaminen.

ADHD:ta tai ei, moni nykylapsi ja -nuori kamppailee keskittymisvaikeuksien kanssa. Hansenin mukaan liikunnasta olisi kuitenkin merkittävästi apua keskittymisongelmien selättämisessä.

Kaiken takana on dopamiini

Dopamiini on välittäjäaine, joka tuottaa mielihyvää. Teoksessaan Hansen kiteyttää, että dopamiinin tehtäviin kuuluu kertoa, mihin pitää keskittyä ja kiinnittää huomio. Dopamiinia erittyy, kun ihminen tekee mielestään jotain mukavaa tai hyödyllistä.

Mielihyvän mekanismiin liittyy accumbens–tumake, joka on yhteydessä moniin muihin aivojen osiin. Kun ihminen tekee jotain kivaa, dopamiini löytää tiensä accumbens-tumakkeeseen. Tumake antaa palkkioksi mielihyvän tunteen. Mutta:

– Accumbens-tumakkeen täytyy olla oikeassa vireessä, jotta se ottaa vastaan juuri sopivan kokoisen dopamiiniannoksen. Jos se ottaa dopamiinia liikaa tai liian vähän, vastineeksi ei heru mielihyvän tunnetta. Nykykäsityksen mukaan tällä tapahtumalla on osuutta asiaan, jos ADHD aiheuttaa ongelmia, Hansen kirjoittaa.

Toisin sanoen aivot jäävät kaipaamaan lisää dopamiinia, ja siihen tarvitaan enemmän jännitystä ja lisävirikkeitä. Keskittyminen ja pitkäjänteisyys kärsivät myös siksi, että sopiva dopamiinipitoisuus auttaa aivoja suodattamaan ärsykkeitä ja ohjaamaan huomion oikeaan suuntaan.

ADHD:ssa dopamiinin tarve korostuu, mutta tunne on tuttu muillekin. Hansen kirjoittaa, että teoksen kohdeyleisön sukupolvi on tottunut nopeisiin palkintoihin. Hauskuutta ei jaksaisi odottaa, koska lyhytvideoiden katselu ja muu kännykällä vietetty aika vastaavat tähän tarpeeseen.

Liikunnan hyödyt näkyvät ajan kanssa

Myös liikunta saa aivot erittämään dopamiinia. Se on Hansenin mukaan peruja ihmisen esihistoriasta: ruokaa ei voinut kerätä tai metsästää ilman, että liikkuisi. Aivot siis uskovat, että liikkuessaan ihminen tekee jotain hyödyllistä ja palkitsevaa.

Ruutuaika vetää helposti pidemmän korren, koska sen vaikutukset ovat välittömämpiä ja hetkellisesti voimakkaampia. Liikkumisen hyödyt ovat puolestaan nopeiden palkintojen vastakohtia.

– Joitakin hyötyjä huomaat toki saman tien, mutta jotkin hyödyt huomaat vasta liikuttuasi säännöllisesti viikkoja tai kuukausia, Hansen kuvailee.

Esimerkiksi keskittymiskyky kohenee Hansenin mukaan välittömästi liikunnan jälkeen. Välitön vaikutus kestää pari tuntia, mutta liikkumisen ottaminen tavaksi saa ihmisen keskittymään yleisesti ottaen paremmin ja ajattelemaan nopeammin.

Lista liikkumisen tieteellisesti todistetuista hyödyistä on pitkä ja vaikuttava. Keskittymiskyvyn ohella liikunta parantaa niin lukemisen ymmärtämistä, matemaattisia taitoja kuin ongelmanratkaisukykyä. Se myös lieventää stressiä, lisää luovuutta ja tekee iloisemmaksi.

Tuloksia voi saada Hansenin mukaan jo varsin maltillisilla liikunta-annoksilla. Hengästyttävä liikunta kolme kertaa viikossa vähintään puolen tunnin ajan muun muassa lievittää stressiä, lisää iloisuutta ja parantaa muistia. Keskittymiskyvyn parantamiseksi minimiannos on vain 20 minuuttia, mieluiten aamulla tai aamupäivällä harrastettuna.

Hyvä uutinen on myös se, että aivojen kannalta liikuntalajilla ei ole merkitystä. Tärkeintä on, että liikkuu.

Vanhempien haasteeksi enää jää sen ratkaiseminen, miten lapsen saisi kiinnostumaan liikunnasta ruudun tuijottamisen sijaan.

Kaksplus ja Atena-kustantamo kuuluvat samaan Otava-konserniin.

Selvitimme, tehdäänkö lusikkatesti todella kouluterveydenhuollontarkastuksessa vai onko se täyttä urbaanilegendaa.

Haastattelimme THL:n kouluterveydenhuollon ohjauksesta vastaavaa ylilääkäriä Marke Hietanen-Peltolaa, jolla itsellään on koululääkäritausta.

Lusikkatestiä ei kivesten tutkimiseen tarvita

Lusikkatesti-termin historia ei ole Hietanen-Peltolalle selvillä, mutta lusikan mainitseminen ihmetyttää häntä.

– En tiedä, miten lusikka liittyisi kivesten tutkimiseen koululääkärin vastaanotolla. Oman urani aikana kivekset on aina tutkittu käsin. En ole kuullut vanhemmiltakaan kollegoilta, että tutkimukseen olisi koskaan käytetty lusikkaa.

Kivekset tarkistetaan jo neuvolassa, mutta myös ensimmäisen, viidennen ja kahdeksannen luokan koululääkärin tarkistuksissa. Tutkimus on täysin kivuton.

– Toimenpide on hyvin nopea ja yksinkertainen, mutta ymmärrettävästi siihen liittyy lapsilla ja nuorilla jännitystä.

Lääkäri tarkistaa, että kivekset ovat sijaitsevat siten, kuten niiden kuuluu ja vaikuttavat muutenkin terveiltä.

Jos pojan puberteetti viipyy ja pituuskasvu on heikkoa, kertoo kivesten tilanne lääkärille lapsen kehityksestä hyvin olennaisia asioita, jotka vaikuttavat lääketieteellisen avun löytymiseen.

Tutkimusta ei tehdä kenellekään väkisin

Hietanen-Peltola toteaa, että pieni jännitys kivesten tutkimukseen liittyen on täysin terve merkki.

– Lapset ja nuoret ymmärtävät tilanteen olevan poikkeuksellinen ja arkaluontoinen. Kuka tahansa ei saa heille sellaista tehdä. Se kertoo mielestäni heidän hyvistä turvataidoistaan.

Jännitystä ja kuhinaa lasten sekä nuorten keskuudessa lisännee sekin, että ylempiluokkalaiset kertovat pienemmille, mitä on luvassa. Kivesten tutkimisesta saatetaankin puhua nuoremmille ”lusikkatestinä” ajattelematta asiaa sen kummemmin.

Hietanen-Peltola korostaa, että tutkimusta ei kenellekään tehdä väkisin, vaan lääkäri sopii tutkimuksen tekemisestä oppilaan kanssa sen jälkeen, kun on kertonut, miksi tutkimus tehdään. Lapsi saa myös päättää siitä, onko huoltaja tai terveydenhoitaja huoneessa tutkimuksen aikana.

Oppilaiden on tärkeä tietää, mitä terveystarkastuksessa tulee tapahtumaan. THL on suositellut, että terveydenhoitaja käy luokassa etukäteen kertomassa, mitä kaikkea lääkärintarkastuksessa jutellaan ja tutkitaan.

Kouluterveydenhuollon laajoihin terveystarkastuksiin luokilla 1., 5. ja 8. kutsutaan mukaan myös huoltaja, joka hänkin voi lieventää jännitystä juttelemalla asiasta lapsen kanssa etukäteen. Sen lapselle voi ainakin kertoa, että niin sanottu lusikkatesti on vain huhu, vaikka kivekset tutkimuksessa tarkastetaankin.

Lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Péter Csonka Terveystalolta on tutkinut lasten ferritiiniä. Hänen mukaansa lapsilla ja nuorilla tehdyissä tutkimuksissa ja suosituksissa käytetyt raja-arvot vaihtelevat 10-16 μg/l välillä. Jos lapsen ferritiini on alle 30, tämä ei siis vielä tarkoita suoraan raudanpuutetta, kuten aikuisilla.

Csonka huomauttaa myös, että hyvävointisen ja oireettoman lapsen rautavarastojen niukkuus saattaa olla täysin normaalia. Esimerkiksi murrosiän kasvupyrähdyksen aikana matalat ferritiiniarvot yleensä korjaantuvat itsestään muutamassa vuodessa.

Mistä lapsen matala ferritiini johtuu?

Rauta on välttämätöntä erityisesti kasvavalle ja kehittyvälle sikiölle ja lapselle. Sikiö saa tarvitsemansa raudan odottavan äidin verestä. Täysiaikaisena syntyneen vauvan rautavarastot riittävän noin kuuden kuukauden ikään saakka.

Jos odottaja kärsii raudanpuutteesta, voi sillä olla vaikutuksia myös lapseen. Raskausaikana odottajan vaikea anemia voi vaikuttaa haitallisesti sikiön hermosolujen ja aivojen kehitykseen ja näkyä myöhemmin lapsen oppimisessa, muistissa sekä matemaattisissa ja kielellisissä taidoissa.

Yleisesti syyt lapsen matalan ferritiiniarvon takana vaihtelevat. Niin varhaislapsuudessa kuin murrosiässä ravitsemuksella on iso merkitys. Esimerkiksi kasvispainotteisessa ruokavaliossa raudan saanti voi jäädä liian vähäiseksi. Lisäksi kasvupyrähdyksissä raudan tarve on korkea, mutta ravinnosta saatu rauta ei aina riitä vastaamaan tätä tarvetta.

Csonka puhuu myös “maitoanemiasta”. Se on tila, jossa pitkäaikainen yksipuolinen maitoruokinta voi haitata raudan imeytymistä maidossa olevan kalsiumin takia.

Suolen limakalvon vauriot tai suolistoinfektiot voivat myös vaikuttaa raudan imeytymiseen. Rautaa voi myös menettää verenvuotojen, kuten runsaiden kuukautisten, nenäverenvuotojen tai suolistovuotojen kautta. Myös vakavat sairaudet voivat aiheuttaa raudanpuutetta.

Alhaisen ferritiinin oireet

Lapsen matala ferritiini voi aiheuttaa moninaisia oireita:

• Yleisin oire: väsymys
• Tyypillisiä oireita: kalpeus, suorituskyvyn heikkeneminen, rasituksen sietokyvyn lasku
• Vakava raudanpuute voi johtaa tai pahentaa lasten kognitiivisia vaikeuksia ja käytöshäiriöitä.

On myös hyvä muistaa, että aina syynä ei ole lapsen matala ferritiini: samat oireet voivat johtua myös esimerkiksi huonosta unihygieniasta, psyykkisistä ongelmista tai ylikuormituksesta.

Lisäksi Csonka huomauttaa, että jos lapsella ei ole todettu anemiaa, ei tarkkaan tiedetä, miten matala ferritiini voi vaikuttaa lapsen terveyteen ja normaaliin kehitykseen.

– On epäselvää, kuinka moni raudanpuuteanemiaan liitetyistä oireista voi johtua pelkästään vähäisistä rautavarastoista ilman muutoksia verenkuvassa. Myöskään ei tiedetä, helpottavatko oireet tällöin rautalisän avulla.

Miten lapsen raudanpuutetta hoidetaan?

– Jos potilaalla on raudanpuutteeseen sopivia oireita, on syytä määrittää verenkuva ja ferritiinipitoisuus sekä harkinnan mukaan muita rautaparametreja, Csonka toteaa.

Mutta raudanpuutosta on haastava arvioida pelkkien verikokeiden perusteella. Siihen liittyy paljon virhemahdollisuuksia. Hemoglobiini tai ferritiini lapsella eivät yksistään ole luotettavia mittareita.

Csonkan mukaan oireetonta lasta ei pitäisi turhaan viedä verikokeisiin eikä altistaa tutkimusten aiheuttamalle stressille.

Viitearvot, joilla lääkäri voi harkita rautalääkitystä:

• oireilevalle lapselle, jolla ferritiinipitoisuus on alle 15 μg/l
• oireettomalle lapselle, jos ferritiinipitoisuus on alle 10 μg/l
• jos lapsella on raudanpuutteeseen sopivia punasolumuutoksia

Suun kautta otettava lääkitys on helppo ja turvallinen tapa korjata raudanpuute. Ensin on kuitenkin varmistettava, ettei lapsella ole sairautta, joka voisi altistaa raudan kertymisen kehoon. Liika rauta on nimittäin haitallista lapsen kehitykselle.

Jos lapsella todetaan matala ferritiini, on tärkeää pohtia, mistä se johtuu. Onko syynä esimerkiksi puutteellinen ruokavalio, imeytymishäiriöt, suolistovuodot, runsaat kuukautiset, kasvupyrähdys tai kilpaurheilu? Raudanpuutteen hoidossa on oleellista pyrkiä vaikuttamaan sen aiheuttajaan.

Liikunta ja terveet elintavat ovat luuston terveydelle välttämättömiä myös aikuisiällä ja ikääntyessä, mutta liikunnan rooli muuttuu iän karttuessa: aikuisiässä liikunta ylläpitää luuston vahvuutta ja ikääntyessä liikunta hidastaa luun menetystä.

Kasvuikä on luustolle korvaamatonta aikaa, mutta ruutuaika syö lasten ja nuorten vapaa-ajan aktiivisuutta. Lasten ja nuorten liikunta –tuloskortin mukaan 4–6-vuotiaille kertyy päivittäin paikallaanoloa keskimäärin lähes 10 tuntia. 7-vuotiailla vastaava lukema on 7 tuntia ja 17 minuuttia, kun taas 15-vuotiailla määrä on jo lähes 9 tuntia.

– Liikunnallinen elämäntapa omaksutaan jo lapsuudessa. Kerrytetyn luuston massan lisäksi fyysisesti aktiivinen lapsuus voi edesauttaa luustolle välttämättömän liikkumisen jatkamista myös myöhemmin elämässä, Luustoliiton toiminnanjohtaja Ansa Holm kertoo tiedotteessa.

Pienillä arjen valinnoilla on merkitys

Teot luuston hyväksi ovat lopulta pieniä tekoja arjessa. Luusto tarvitsee liikunnan lisäksi monipuolista ravintoa, riittävästi kalsiumia, D-vitamiinia ja proteiinia sekä sopivassa suhteessa lepoa ja unta. Päihteet ja nikotiinituotteet ovat haitallisia luustolle.

Luovuttaa ei kuitenkaan kannata luuston suhteen myöhemminkään elämässä, sillä luusto uusiutuu jatkuvasti, muistutetaan Luustoliitosta. Luuston hyvinvointiin on kuitenkin syytä suhtautua vakavasti.

– Vaikka osteoporoosi on yleisintä ikääntyneillä, myös lapsi, nuori tai työikäinen voi sairastua osteoporoosiin. Tällöin taustalla on usein jokin toinen sairaus tai käytetty lääkehoito.

Havainto kyseenalaistaa tutkijoiden mukaan yleisen uskomuksen, jonka mukaan sukupuolten väliset erot johtuisivat pääasiassa sosialisaatiopaineesta eli paineesta käyttäytyä tavalla, joka yhteiskunnassa katsotaan soveliaaksi.

Väitöskirjatutkija Marco Balducci toteaa yliopiston tiedotteessa, että yleisen oletuksen mukaan perinteiset sukupuoliroolit katoavat ja sukupuolierot kaventuvat, kun sukupuolten tasa-arvo parantuu. Tällaista ei tutkimuksessa kuitenkaan havaittu.

– Sen sijaan meidän ja aiempien tutkimusten tulokset osoittavat, että sukupuolierot joko pysyvät ennallaan tai jopa kasvavat sukupuolten välisen tasa-arvon lisääntyessä.

Tutkijat analysoivat lähes 2,5 miljoonan nuoren oppimistuloksia. Aineistona käytettiin kansainvälistä PISA-tutkimuksen aineistoa 85 eri maasta.

Vahvuudet ohjaavat kouluttautumista ja myöhemmin palkkaa

Aiempien tutkimusten mukaan lukutaito on tyypillisesti tyttöjen vahvuusalaa, kun taas matematiikka ja luonnontieteet ovat poikien vahvuuksia.

Akateemiset vahvuudet vaikuttavat siihen, millaiselle alalle ihmiset suuntaavat. Oppilaat, joiden vahvuudet ovat matematiikassa tai luonnontieteissä, suuntautuvat tyypillisesti luonnontieteisiin, teknologiaan, insinööritieteisiin ja matematiikkaan eli niin sanotuille STEM-aloille. Ne, jotka ovat hyviä lukemaan, suuntautuvat muille aloille.

– Tulokset viittaavat siihen, että tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa naisten vahvempi lukutaito saattaa saada heidät valitsemaan luonnontieteiden ja tekniikan alojen sijasta muita aloja, Balducci kommentoi tiedotteessa.

Professori David C. Geary Missourin yliopistosta toteaa, että tasa-arvoisissa, vauraissa ja liberaaleissa maissa on enemmän mahdollisuuksia ja suurempi vapaus tehdä valintoja.

– Näissä olosuhteissa miehet ja naiset tekevät erilaisia päätöksiä, mikä johtaa suurempiin sukupuolieroihin eri elämänalueilla, mukaan lukien STEM-aloilla.

Lisää tyttöjä tekniikan ja luonnontieteiden aloille?

Sukupuolten tasa-arvo herättää huomiota erityisesti korkeasti arvostetuilla ja hyvin palkatuilla STEM-aloilla. Väitöskirjatutkija Marco Balduccin mukaan naisten osuuden lisääminen STEM-aloilla vaatiikin enemmän kuin tyttöjen matematiikan ja luonnontieteiden taitojen vahvistamista tai sukupuolten tasa-arvon edistämistä.

Balducci toteaa, että tasa-arvon saavuttaminen tyttöjen ja poikien välillä voi olla tutkimuksen valossa haastavaa.

– Laajemmat tekijät, kuten sukupuolten erilaiset akateemiset vahvuudet, vaikuttavat merkittävästi STEM-erojen syntymiseen.

Tiedotteessa kerrotaan, että tutkimusryhmä ”rohkaisee päättäjiä kohdentamaan mentorointimahdollisuuksia lahjakkaille tytöille”, jotta tytöt hakeutuisivat enemmän STEM-alojen koulutusohjelmiin.

Tarkastelujakso ulottui elokuusta 2019 heinäkuun loppuun 2024. Tänä aikana HUSin sairaaloissa hoidettiin yhteensä 604 sähköpotkulautaonnettomuuteen joutunutta lasta tai nuorta.

Tiedotteen mukaan suurin osa vammautuneista on poikia ja iältään keskimäärin 12–13-vuotiaita. Eniten tapaturmia tapahtuu arkipäivinä.

Uuden lastensairaalan ylilääkäri Mikael Kuitunen toteaa tiedotteessa, että päivystykseen hakeutuvat vain ne nuoret, jotka tarvitsevat lääkärin hoitoa. Potilaita on hänen mukaansa päivittäin.

– Tämän lisäksi on varmasti paljon lapsia, jotka ovat saaneet esimerkiksi haavoja ja ruhjeita käyttäessään sähköpotkulautaa, mutta jotka eivät tarvitse sairaalahoitoa.

Haavat ja ruhjeet ovat HUSin mukaan myös yleisimpiä sairaalassa hoidettavia vammoja. Sen lisäksi sairaalaan on tultu esimerkiksi murtumien ja pään vammojen takia. Lieviä pään vammoja on diagnosoitu 221 ja vakavia pään vammoja 50. Sisäelinvammoja on ollut 12 lapsella.

Lapsen kuolemaan johtaneita sähköpotkulautaonnettomuuksia on ollut pääkaupunkiseudulla kaksi.

Valtaosalla vammat ovat lieviä ja myös vammautuneiden kokonaismäärä on laskussa, mutta vakavien vammojen osuus on kasvanut tarkastelujakson aikana.

– Viimeisen vuoden aikana erityisesti vakavien vammojen määrä on kasvanut, vaikka vammautuneiden kokonaismäärä on laskussa. Tämä on erityisen huolestuttavaa. Alaikäisen kohdalla vanhemman vastuu sähköpotkulaidan käytöstä korostuu, toteaa lastenortopedi Matti Ahonen Uudesta lastensairaalasta.

– Aivoille tulee taata rauha kehittyä ja kartuttaa kokemuksia, jotka johdottavat aivoja terveellä tavalla. Se on perusta koko elämänkaaren aikaiselle hyvinvoinnille ja elämänhallinnalle, tiivistää kasvatustieteiden professori ja neuropsykologian erikoispsykologi Nina Sajaniemi.

Hän on perehtynyt ihmismielen kehitykseen ja toimintaan erilaisissa ympäristöissä. Sajaniemi on johtanut useita tutkimushankkeita osana yliopistotyötään, työskennellyt terveydenhuollossa ja kirjoittanut muun muassa lastenkirjan Nestori neuroni ja hämmästyttävät aivot (Santalahti, 2023).

Sajaniemi kertoi Kaksplussalle, mihin asioihin vanhempien tulisi erityisesti kiinnittää huomiota, jotta lapsen aivot saisivat hyvän alun kehitykselleen.

Alle kouluikäiset kannattaisi pitää erossa digilaitteista

Aivot kehittyvät käytettäessä. Siksi on oleellista, millaisessa ympäristössä lapsi toimii ja käyttää aivojaan. Myös sillä on merkitystä, miten lasta ohjataan ja tuetaan.

Aivot tarvitsevat rauhaa ja lepoa kehittyäkseen. Riittävä ja hyvänlaatuinen uni on oleellista aivojen kannalta. Sen saavuttamiseen tarvitaan joutilasta aikaa ja rauhoittumista, erityisesti iltaisin.

– Lasten ei ole hyvä katsella Youtube-videoita tai pelata digilaitteilla illalla ennen nukkumaanmenoa. Oikeastaan alle kouluikäisten lasten olisi hyvä pysytellä kaukana digilaitteista ylipäätään.

Rauhoittuminen voi olla esimerkiksi sitä, että käperrytään sohvannurkkaan lukemaan tai katsotaan rauhallista, laadukasta lastenohjelmaa.

Vauhdikkaiden fyysisten leikkien aika on aiemmin illalla.

Myös yhdessä ihmettely ja jutustelu lähekkäin on mitä parasta rauhoittumista lapsen aivoille.

– Terve kasvu ja kehitys edellyttävät kasvokkaista vuorovaikutusta ikätovereiden ja perheenjäsenten kanssa ilman ruutua.

Sajaniemi on antanut useita haastatteluita ruutuajan haitoista lasten kehitykselle ja pitänyt aiheesta monia puheenvuoroja erilaisissa tilaisuuksissa.

– Digilaitteiden tarjoama runsas ärsyketulva koukuttaa lapsia, jotka eivät ymmärrä itse, mitä oikeasti tarvitsisivat. Ne eivät valmista aivoja pitkäjänteiseen toimintaan, joka on lopulta aivoille kaikista palkitsevinta.

Lapset välttelevät epämieluisia asioita

Aivot kaipaavatkin vanhemman apua tunteiden säätelyyn. Lapset, kuten niin monet muutkin elolliset olennot, toimivat mieluiten mielihyväperiaatteen mukaan.

Lapsen vielä kehittyvissä aivoissa aktivoituu voimakas stressijärjestelmä, kun heiltä ollaan kieltämässä jotakin mieluista tai heidän pitäisi tehdä jotakin, mikä ei heti palkitse tai huvita.

Lasten itkupotkuraivarit ovat tästä mainio esimerkki: lapsi näyttää tunteensa voimakkaasti, koska hän ei pysty vielä itse säätelemään tunnetilaa, jonka epämieluisan asian tekeminen aiheuttaa.

Silloin vanhemman on pysyteltävä rauhallisena ja johdonmukaisena rinnallakulkijana ja osoitettava, että tilanteista päästään yli.

Näin lapsen pitkäjänteisyys tai tunnesäätelytaidot saavat pohjan kehittyä. Mitä enemmän aikuinen pystyy tukemaan lasta, sitä vahvemmaksi lapsen oma toiminnanohjaustaito kehittyy.

Lapsen palkitsemiseen ruutuajalla ei kannata lähteä.

– Monet vanhemmat sanovat, että nyt kun teet sen tai tuon, niin sitten saat vähän enemmän aikaa Youtubessa tai pelaten. Se on karhunpalvelus lapselle. Lyhytvideoiden katsominen vaarantaa lapsen aivoterveyden.

Lapsi jäljittelee vanhemman tekemistä

Lapsi tarvitsee ennen kaikkea tosielämän toimintaa, jossa ollaan aktiivisia, liikutaan, kokeillaan ja tutustutaan ympäristöön.

– Aivojen kehityksen näkökulmasta erityisen tärkeää on se, että lapsi pääsee tarkkailemaan vuorovaikutustilanteissa, mitä muut ihmiset tekevät.

Lapsi haluaa usein kokeilla ja jäljitellä sitä, mitä esimerkiksi omat vanhemmat tekevät. Yhteinen toiminta ja jaettu kiinnostus ovat ihmislajille luontaisia asioita.

– Lapsi alkaa pitää niitä asioita tärkeinä, mitä vanhemmat pitävät tärkeinä ja mihin vanhemmat käyttävät aikaansa. Lapset eivät näe, mitä aikuiset digilaitteilla tekevät. He näkevät vain sen, että laite on aikuiselle tärkeä.

Siksi vanhemman antama esimerkki digilaitteiden käytöstä on merkittävä. Jos vanhempi älypuhelimen selaamisen sijaan käyttää aikaansa esimerkiksi kirjan lukemiseen tai ruoanlaittoon, saa se lapsenkin ennen pitkään yleensä kiinnostumaan asiasta.

– Hyvässä kasvuympäristössä lapsi havaitsee, että aikuiset tekevät merkityksellisiä asioita, eivätkä viihdy pitkiä aikoja digilaitteiden äärellä.

Yhteistä ihmettelyä Sajaniemen mukaan ei voi liikaa korostaa. Hän tarkoittaa sillä asioiden havainnointia erilaisista näkökulmista.

– Se auttaa ja tukee kielen, sosiaalisten taitojen ja tunnesäätelyn kehitystä.

Asioiden äärelle pysähtyminen kasvattaa myös lapsen luottamusta ja läheisyyden kokemusta. Se antaa tunteen siitä, että tapahtui mitä tapahtui, vanhempi on häntä tukemassa.

Aivot eivät kehity suorittamalla

Sajaniemen mainitsemat asiat ovat lopulta hyvin arkisia ja kaikkien saatavilla. Mitään erityistä aivojumppaa esimerkiksi tehtäväkirjojen äärellä ei ole tarpeen järjestää kotona päämäärätietoisesti. Parasta aivoille on perheen kanssa yhdessä oleminen.

Kirjojen lukeminen yhdessä on kuitenkin yksittäinen teko, joka harjaannuttaa Sajaniemen mukaan aivoja parhaiten koulutietä varten. Myös askartelu ja piirtäminen ovat hyviä esimerkkejä käsillä tehtävistä puuhista, jotka tekevät aivoille hyvää.

Kaikenlainen ulkona liikkuminen ja leikkiminen ovat myös oppimisen kannalta hyviä asioita.

– Yhteisen toiminnan avulla lapsi myös oppii hiljalleen oikean ja väärän eron.

Jos lapsi ei oma-aloitteisesti kerro, saattaa vanhemmassa herätä halu esittää liuta kysymyksiä: Kenen kanssa leikit? Miten leikit sujuivat? Miten ruoka maistui? Oliko retkellä mukavaa?

Lapsi saattaa kuitenkin ohittaa kysymykset eikä välttämättä vaikuta halukkaalta vastaamaan kysymyksiin. Tämä saattaa hämmentää aikuista ja herättää jopa huolta. Eikö lapsella ole kaikki hyvin, kun hän ei kertoile kuulumisiaan?

Puheterapeutti ja somevaikuttaja Zazi Henderson jakaa Instagram-tilillään huojentavaa tietoa. Yleensä kyse ei ole siitä, että lapsi ei olisi halukas kertomaan päivänsä kulusta  – lapsi on vain väsynyt kaikesta päivän aikana tapahtuneesta ja haluaa ladata akkujaan päästyään vihdoin vanhemman luo.

Muiden kuin perheenjäsentensä kanssa lapset usein ponnistelevat enemmän noudattaakseen ohjeita ja pysyäkseen kuuliaisina. Jo pelkästään nämä asiat kuluttavat lapsen voimavaroja. Kun lapsi sitten pääsee vanhempiensa luo, eli niiden, joiden seurassa hän yleensä kokee olonsa kaikista turvallisimmaksi, ei lapsella välttämättä ole heti kapasiteettia vastailla kysymyksiin.

 – Kuvittele, että olet itse viettänyt väsyttävän ja stressaavan päivän. Kun saavut kotiin, puolisosi kyselee sinulta paljon tarkkoja kysymyksiä ja pyytää sinua vaihtamaan vaatteet ja siivoamaan huoneesi. Sinulla ei ole siihen todennäköisesti juuri silloin kapasiteettia. Samoin käy lapsillemme, Henderson kirjoittaa.

Sitten hän pyytää kuvittelemaan, että puoliso sen sijaan toisikin lasin vettä tai teetä ja kertoilisi itse omista kuulumisistaan, mutta ei vielä odottaisi sinulta mitään. Se tozennäköisesti tuntuisi väsyneenä paljon mukavemmalta.

Henderson kehottaakin vanhempia antamaan lapselle tilaa ja aikaa toipua hektisestä päivästä. Pieni välipala ja juotava on yleensä juuri se, jota lapsi kaipaa päästyään viimein kotiin.

Kuulumisiakin on tärkeä vaihtaa, mutta sen voi tehdä vähän myöhemmin. Silloinkin vanhemman voi olla hyvä ensin aloittaa kertomalla lapselle omasta päivästään. Näin lapsi saattaa innokkaammin lähteä mukaan jutusteluun.

Ongelmallinen sosiaalisen median käyttö on yhteydessä muun muassa huonompaan itsearvioituun terveyteen, alhaisempaan elämäntyytyväisyyteen sekä lisääntyneisiin univaikeuksiin, selviää Henri Lahden Jyväskylän yliopistolle tekemästä väitöstutkimuksesta.

Myös uhkatilanteiden kohtaaminen päivittäin tai viikoittain sosiaalisessa mediassa oli yhteydessä huonompaan itsearvioituun terveyteen sekä yleisempiin alakuloisuus- ja ahdistuneisuusoireisiin.

Väitöstutkimukseen osallistui yhteensä yli 20 000 11-, 13- ja 15-vuotiasta nuorta. Heistä noin joka kymmenes kertoi kohtaavansa sosiaalisessa mediassa päivittäin väärää ja virheellistä tietoa, päihteiden myyntiä tai ulkonäköpaineita aiheuttavaa sisältöä.

Vastaavasti joka kymmenes ilmoitti tulleensa nettikiusaamisen, seksuaalisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi vähintään kerran viikossa.

– On todennäköistä, että sosiaalisen median vahvistaessa asemaansa nuorten arjessa myös ongelmallinen käyttö ja uhkatilanteiden kohtaaminen lisääntyvät, Lahti toteaa tiedotteessa.

Näin tunnistat ongelmakäytön

Somen ongelmakäytöstä kieliviä tekijöitä ovat esimerkiksi huolestuneisuus siitä, milloin pääsee seuraavan kerran sosiaaliseen mediaan sekä sen käyttämiseen liittyvät konfliktit lähipiirin kanssa. 

Tietyt taustatekijät vaikuttavat altistavan nuoren ongelmalliselle sosiaalisen median käytölle ja uhkatilanteiden kohtaamiselle somessa, kun taas toiset tekijät suojaavat näiltä ongelmilta. 

Vanhempien tuki on merkittävä apu sekä somen ongelmallisen käytön että uhkatilanteiden hallinnassa. Myös tunneäly sekä kyky ymmärtää ja hyödyntää terveyteen liittyvää tietoa auttavat nuorta ehkäisemään ja ratkomaan sosiaaliseen mediaan liittyviä ongelmia.

– Olisi tärkeää keskittyä erityisesti sosiaalisen median ongelmallisen käytön ja uhkatilanteiden sekä niiden kielteisten vaikutusten ehkäisemiseen ja ratkaisemiseen. Varhain omaksuttu terveyskäyttäytyminen luo pohjan hyvinvointia tukevalle käytökselle aikuisena, Lahti painottaa.

Somen käyttö tarjoaa myös mahdollisuuksia

Somella ja verkolla on nykynuorten elämässä tärkeä merkitys, sillä sen avulla he pitävät yhteyttä ystäviinsä ja kuluttavat viihdettä, kuten musiikkia.

– Niillä on keskeinen rooli nuorten arjessa, Lahti korostaa.

Lahden mukaan ei olekaan tarkoituksenmukaista korostaa ainoastaan internetin ja sosiaalisen median kielteisiä puolia tai yleistää ongelmia koskemaan kaikkia nuoria. 

Hyötyjen vahvistamiseksi ja haittojen minimoimiseksi nuori tarvitsee konkreettisia opittavissa olevia turvataitoja, jotka auttavat häntä toimimaan turvallisesti digitaalisissa ympäristöissä. Tällaisia taitoja ovat esimerkiksi kyky tunnistaa ongelmatilanteita, tieto omista oikeuksista, kriittinen ajattelu sekä valmius arvioida niin omaa kuin muidenkin käyttäytymistä verkossa.

– Meillä on aikuisina keskeinen rooli nuorten terveellisen ja tasapainoisen digitaalisen median käytön edistämisessä, Lahti muistuttaa.

Erityisesti tukea tarvitsevat Lahden mukaan ne nuoret, jotka ovat jo muilla tavoilla heikommassa asemassa yhteiskunnassa.

– Paljon työtä tarvitaan edistämään tavoitetta, ettei yksikään lapsi jäisi ilman tukea digitaalisella aikakaudella.

Pissan pyyhkimisen lapset oppivat yleensä suunnilleen 3-4-vuotiaina, kakan pyyhkimisen 5-6-vuotiaina. Mannerheimin Lastensuojeluliiton mukaan hyvä eskarivuoden tavoite on, että lapsi osaisi pyyhkiä itse vessassa käytyään.

Etenkin tytön alapää on tärkeä pyyhkiä edestä taakse päin, jotta takapuolesta ei siirry bakteereja virtsa-aukolle, jossa ne voivat aiheuttaa tulehduksen. Asia kannattaa opettaa lapselle itselleenkin.

On myös hyvä aluksi seurata, että lapsi pesee kädet huolellisesti saippualla pyyhkimisen jälkeen. Lapselle voi selittää, miksi ulostebakteerien peseminen käsistä on tärkeää.

Hauska keino opetella pyyhkimistä

Pyyhkimistäkin voi kuivaharjoitella. Vaikuttaja Amanda Jenner on esitellyt Instagram-tilillään näppärän keinon: kiinnitä kaksi ilmapalloa yhteen narulla, jolloin ne näyttävät pakaroilta. Kiinnitä sitten ilmapallot tuolin taakse. Näin lapsi voi tuolilla istuessaan kokeilla, miltä pyyhkimisliike tuntuu paperin kanssa.

Halutessasi voit lisätä harjoitukseen ”ulosteen” mukaan. Jenner käyttää videollaan Nutella-tahnaa, joka on tarkoitus pyyhkiä ilmapallojen välistä pois.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Amanda Jenner (@expertamandajenner) jakama julkaisu

Mielikuvitus on myös olennaista kognitiivisten kompetenssien ja sosiaalisen älyn kehittymisen kannalta. Vaikka mielikuvituksesta voi olla myös haittaa esimerkiksi erilaisten pelkojen kehittymisen ja asioiden liioittelemisen tai valehtelemisen suhteen, on lapsen mielikuvittelu pääasiassa harmitonta.

Mielikuvitusystävä kertoo kyvystä leikkiä ja mielikuvitella

Lapsen mielikuvitus alkaa käydä vilkkaana yleensä 3–4-vuotiaana. Näihin aikoihin on yleistä, että lapsi kehittää itselleen yhden tai useamman mielikuvitusystävän. Mutta mistä mielikuvitusystävässä on kyse?

– On lähtökohtaisesti hyvin harmitonta ja aivan ihanaa, jos lapsella on mielikuvitusmaailmassaan kaveri. Mielikuvitusystävillä voi ola erilaisia funktioita ja rooleja. Ne voivat esimerkiksi auttaa käsittelemään tunteita tai tuoda lohtua eri tilanteissa, psykologi-psykoterapeutti Aino Juusola Terveystalosta kuvailee.

On yleistä, että mielikuvitusystävä auttaa lasta harjoittelemaan sosiaalisia taitoja – varsinkin silloin, jos ystäviä ei ole saatavilla tai lapsi ei uskalla olla tai käydä jotain läpi heidän kanssaan. 

– Mielikuvitusystävä voi olla lapselle myös tapa käsitellä erilaisia muutoksia. Lapset käyvät leikeissä usein läpi tosielämän tapahtumia, Juusola täydentää.

Mielikuvitusystävä on yleisintä alle kouluiässä

Mielikuvittelu on voimakkaimmillaan noin 4–6-vuotiaana. Mitä pienempi lapsi on, sitä vaikeampi hänen voi olla hahmottaa kunnolla eroa mielikuvitusmaailman ja todellisuuden välillä. Sitä, mikä on totta ja mikä ei tai mitä lapsi on leikkinyt päiväkodissa oikeasti ja mitä ei, voi olla joskus vaikea käsittää.

– Yleensä lapset ymmärtävät eron mielikuvitusystävien ja oikeiden välillä kuitenkin hyvin. Voi olla, että mielikuvitusystävistä kerrotaan muille ylpeästi ikään kuin salaisuutena, että tietää jotain, mitä toinen ei. Vaatii kognitiivista kyvykkyyttä ylläpitää mielikuvitusmaailmaa, Juusola kertoo.

6–7-vuotiaasta lapsella alkaa kehitysvaihe, jolloin kaverit tulevat yhä tärkeämmiksi. Myös erillisyys, käsitys itsestä ja omasta identiteetistä lisääntyy. Silloin mielikuvitusystävät jäävät Juusolan mukaan monilla pois, kun oikeiden ystävien seura, tuki ja palaute alkaa olla lapselle yhä isompi asia.

– Mielikuvitusystävät ovat yleisimpiä alle kouluiässä, mutta niitä voi esiintyä alakoulun ensimmäisillä luokillakin. Vähän vanhempana lapsi voi ajatella esimerkiksi jonkun julkkiksen seurakseen mielikuvitelmiin.

Lapsen mielikuvitusystävään kannattaa suhtautua kunnioittavasti

Vanhemman kannattaa olla kiinnostunut lapsen mielikuvitusystävästä. Juusolan mukaan lapsen tunteet mielikuvitusystävästä voivat olla hyvin vahvoja, minkä takia niitä kannattaa käsitellä siten, miten muidenkin asioiden kohdalla.

– Lapsen mielikuvitusystävään kannattaa suhtautua kunnioittavasti. On hyvä olla utelias mielikuvitusmaailmasta. Tosielämä ja mielikuvitus eivät välttämättä mene sekaisin, vaikka lapsi haluaisi joskus ottaa mielikuvitusystävänsä mukaan perheen ruokapöytään tai muualle.

On kuitenkin ymmärrettävästi vedettävä rajansa sille, miten paljon mielikuvitusystävä voi osallistua lapsen ja perheen elämään. Joskus mielikuvitusystävän voi sopia jäävän kotiin odottamaan siksi aikaa, kun perhe käy esimerkiksi ravintolassa.

– Mielikuvitusystävään liittyvät lapsen tunteet, kuten pettymys, validoidaan ja sanoitetaan. Aikuinen antaa selityksen sille, miksi tilanteissa toimitaan tietyllä tavalla. Lapsen pettymys voi tulla esimerkiksi itsemääräämistahdosta tai kiintymyksestä. Se on aitoa siinä missä muutkin tunteet, vaikka tilanteet olisivat mielikuvituksellisia, Juusola korostaa.

Lapselle voi osoittaa kunnioitusta olemalla vähättelemättä hänen mielikuvitustaan tai kertomatta hänen mielikuvitusystävästään muille ilman hänen lupaa. Juusola neuvoo, että lapselta voi esimerkiksi kysyä, haluaisiko tämä tutustuttaa mielikuvitusystävän päiväkodin aikuiselle tai isovanhemmalle. Silloin lapsella säilyy päätäntävalta asiassa.

Huolestua tulee vasta liiallisesta eristäytymisestä

On yleistä, että lapsi leikkii mielikuvitusystävän kanssa esimerkiksi yksinäisenä. Mielikuvitusystävästä ei lähtökohtaisesti tarvitse huolestua, mutta asiaan kannattaa Juusolan mielestä kiinnittää huomiota, mikäli lapsi alkaa eristäytymään todellisuudesta.

– Jos lapsi eristäytyy paljon mielikuvitusmaailmaansa eikä hakeudu tai halua lainkaan muiden seuraan, kannattaa asiasta keskustella esimerkiksi päivähoidossa tai lasten- ja perheneuvolassa. Tukea voi hakea myös silloin, jos lapsi ahdistuu mielikuvituksen seurauksena tai mielikuvitusystävä rohkaisee huonoihin tekoihin.

Yleensä mielikuvittelu on täysin harmitonta.

– Se kehittää lasten monia taitoja varsinkin nykymaailmassa, missä kaikki tulee heille hyvin valmiina. Aikuistenkin olisi joskus hyvä mielikuvitella enemmän, Juusola sanoo.

Ftalaatit ovat kemikaaleja, joita käytetään lukuisissa kosmetiikka- ja hygieniatuotteissa niiden levittyvyyden parantamiseksi. Varhaisessa kehitysvaiheessa ftalaateille tai korvaaville aineille altistumisen tiedetään olevan yhteydessä hedelmällisyyden, neurologisen kehityksen ja aineenvaihdunnan ongelmiin.

Tuore tutkimus osoitti, että erityisesti saippuan, shampoon ja muiden ihonhoitotuotteiden käyttö oli yhteydessä korkeampiin ftalaattipitoisuuksiin lasten virtsassa. Useiden eri tuotteiden käyttö ennusti ftalaattien korkeampaa pitoisuutta.

Tutkimukseen osallistui 630 iältään 4–8-vuotiasta lasta eri puolilta Yhdysvaltoja.

Varhaisteini-ikä on altistumiselle herkimpiä aikoja

– Löydös ei ole ollenkaan yllättävä, sanoo Turun yliopiston fysiologian professori Jorma Toppari Helsingin Sanomien haastattelussa.

Tutkimuksista tiedetään, että iholle voidellut ftalaatit imeytyvät elimistöön. Vaikka ne poistuvat sieltä nopeasti, jatkuva altistus voi aiheuttaa ongelmia. Ftalaatit saattavat esimerkiksi heikentää kivesten toimintaa. Lisäksi ne lisäävät valkoisten rasvasolujen muodostumista, mikä puolestaan voi aiheuttaa lihavuutta.

Lasten endokrinologian erikoislääkärinä toimiva Toppari varoittaakin Helsingin Sanomissa, ettei lasten ja varhaisnuorten tulisi käyttää ihonhoito- ja hygieniatuotteita ilman erityistä syytä.

Lapsen vartaloa ei Topparin mukaan lähtökohtaisesti ole tarpeellista pestä saippualla eikä voidella voiteilla. Alle murrosikäisen ei tarvitse käyttää shampoota, sillä pienten lasten hiukset eivät vielä rasvoitu. Lapsen atooppista ihoa tulisi hoitaa vain apteekin perusvoiteilla.

Myös nuorten olisi hyvä käyttää ihonhoito- ja hygieniatuotteita maltillisesti.

– Varhainen teini-ikä on yksi herkimpiä aikoja, jolloin voi saada haittoja aikaan sukupuolielinten kehityksessä.

Lähde: HS

Babycenter listasi, mitkä asiat kouluikäisen lapsen käytöksessä ilmentävät rakkautta ja kiintymystä vanhempaa kohtaan. Alkuperäisen, englannin kielellä julkaistun artikkelin voi lukea täältä.

1. Ilahduttamisen halu

Kun kotona asustaa pomottava parivuotias tai vaativainen vauva, vanhempi voi kokea olevansa ympärivuorokautinen palvelija. Kouluiässä tilanne muuttuu: yhtäkkiä lapsi haluaakin loihtia vanhemmalleen leipomuksia tai ilahduttaa perheenjäseniä keksimällään ajanvietteellä. Miten ihana tapa osoittaa rakkautta!

2. Uskoutuminen

Kärhämä koulukavereiden kanssa tai vaikeat matikanläksyt saavat lapsen kääntymään vanhemman puoleen. Uskoutuminen ja avun pyytäminen osoittavat, että lapsi luottaa vanhempaansa ja etsii tästä tukea.

3. Julkisten hellyydenosoitusten häpeäminen

Kouluikäinen lapsi ei välttämättä halua enää halailla tai pitää vanhempaa kädestä julkisilla paikoilla – tai varsinkaan ikätovereiden nähden. Kyse ei kuitenkaan ole rakkauden kieltämisestä, vaan eräänlaisesta luottamuksen osoituksesta. Lapsi tietää, että vaikka hän torjuisi hellyyden, hän on silti rakastettu.

4. Diplomaattisuus

Mitä isompi lapsi, sitä taitavammin hän osaa neuvotella. Koululainen pystyy kenties perustelemaan, miksi hänen olisi tärkeää päästä kaverin luokse kylään tai saada lisää ruutuaikaa. Lapsi ei yrittäisi neuvotella, ellei hän tietäisi, että vanhempi kuuntelee. Se tarkoittaa, että lapsi luottaa vanhempaansa ja kunnioittaa häntä.

5. Kehuskelu

Lapset kertovat mielellään muille vanhempiensa ansioista ja saavutuksista. Ylpeily on selvä ihailun ja rakkauden merkki.

6. Joustavuus

Välillä elämässä tulee tilanteita, kun vanhempi joutuu laistamaan sovitusta. Omantunnontuskissaan kierivä vanhempi voi kuitenkin yllättyä siitä, miten ymmärtäväisesti kouluikäinen lapsi asiaan suhtautuu. Armollisuus on rakkauden alalaji!

7. Kiittäminen

Jee, nää on mun lemppareita! Kiitti! Pikkulapsen suusta ei vielä välttämättä kuule oma-aloitteista kiitosta, mutta isompi lapsi osaa sanoittaa kiitollisuuttaan. Silloin vanhempi tietää paitsi kasvatuksen menneen perille myös olevansa rakastettu.

Lähde: Babycenter

Tutkimuksessa selvitettiin näiden kolmen tukimuodon yhteyttä 2,5–4-vuotiaiden lasten kielen kehitykseen. Jokainen tukimuoto erikseen oli positiivisesti yhteydessä lasten aktiiviseen sanavarastoon sekä kokonaiskielelliseen tasoon.

– Mitä enemmän vanhemmat lukivat, kertoivat tarinoita tai lauloivat lapsilleen kotiympäristössä, sitä paremmat olivat lasten tuottava sanavarasto sekä kielellinen kokonaistaso, puheterapeutti ja logopedian väitöskirjatutkija Riikka Mustonen kertoo tiedotteessa.

Lisäksi huomattiin, että lukeminen ja tarinoiden kertominen kehitti lapsen fonologisia taitoja. Lapset osasivat esimerkiksi tuottaa ja yhdistää äänteitä paremmin.

Tarinat rikastuttavat lapsen kielitaitoa

Lapsen kieli kehittyy parhaiten yhteisissä hetkissä, joissa hän kuulee elävää ja rikasta kieltä. Leikki-ikäiset hyötyvät muun muassa siitä, että kuulevat monipuolista sanastoa ja erilaisia lauserakenteita.

Lukemisella, laulamisella ja tarinoiden kertomisella on kaikilla oma paikkansa lapsen kielenkehityksessä. Kirjat sisältävät usein arkipuhetta rikkaampaa sanastoa ja monimutkaisempia lauseita. Laulujen melodia ja rytmi voivat puolestaan edistää sanojen oppimista.

Tarinaa kertoessaan aikuisen on hyvä ottaa huomioon muutama seikka, jotka edistävät lapsen oppimista.

– Tarinankertomistilanteessa vanhemman on helppo ottaa lapseen katsekontaktia, käyttää puhetta tukevia eleitä sekä elävöittää tarinaa äänenpainoilla. Nämä keinot voivat auttaa lasta keskittymään tarinan kuuntelemiseen, Mustonen kertoo.

Lukeminen on kaikkein hyödyllisintä

Lukeminen oli tutkimusperheissä kolmesta tukimuodoista yleisintä ja kehittävintä. Se oli myös kolmesta tukimuodosta ainoa, joka on yhteydessä lapsen ymmärtämään sanastoon ja laajemmin puheen ymmärtämiseen.

Mitä enemmän siis luettiin, sitä taitavampi lapsi oli. Tarinoiden kertomisella oli taas vaikutus lasten kieliopillisten taitojen vaihteluun.

– Toivoisin, että nykyisessä digitaalisessa maailmassakin perheet muistaisivat, että yksinkertaiset kasvokkaista vuorovaikutusta sisältävät aktiviteetit ovat paras tapa tukea lapsen kielen eri osa-alueiden kehittymistä, Mustonen sanoo.

Jos haluat siis tukea lapsesi kielen kehitystä mahdollisimman monipuolisesti, ole vuorovaikutuksessa lastesi kanssa: lue, laula ja kerro heille tarinoita usein ja mahdollisimman räiskyvästi.

Vierastaminen ja eroahdistus ovat yleisimmillään, kun lapsi on noin puolen vuoden ikäinen. Vaihe menee useimmiten ohi muutamassa kuukaudessa. Monille vanhemmille saattaa kuitenkin tulla yllätyksenä, että parivuotias taapero voi alkaa uudelleen kokea eroahdistusta.

Eroahdistus kuuluu monella lapsella vauva-ajan lisäksi muihin ikävaiheisiin. Esimerkiksi 2-vuotiaana lapsi saattaa alkaa kokea eroahdistusta erityisesti kodin ulkopuolella.

Eroahdistusta saattaakin esiintyä missä iässä vain, mutta useimmiten varsinaisia eroahdistuskausia on erityisesti juuri 1,5–2-vuotiailla taaperoilla.

Eroahdistus voi olla normaali kehitysvaihe tai heijastaa muutosta lapsen elämässä

Vauvan vierastaminen ja taaperon eroahdistus kulkevat usein käsi kädessä: jos lapsi on vauvaiässä vierastanut kovasti, saattaa hän hieman vanhempana kokea uudelleen kauden, jossa erossaolo hoivaajasta ahdistaa. Erityisen alttiita vierastamiselle ja eroahdistukselle ovat temperamentiltaan herkät lapset.

Eroahdistus on osa lapsen normaalia emotionaalista ja kognitiivista kehitystä. 2-vuotiaan eroahdistus johtuu taaperon kiintymyssuhteen kehittymisestä. Meneillään on erillistymiskehityksen vaihe, jossa lapsi alkaa ymmärtää uudella tavalla, että vanhempi on hänestä erillinen yksilö. Lapsi ei kuitenkaan vielä täysin sisäistä sitä, että ero on vain väliaikainen ja että vanhempi palaa takaisin.

Taaperolle erossa oleminen voi olla vaikeaa myös siksi, ettei lapsen käsitys ajan kulusta ei ole vielä kehittynyt. Pieni lapsi ei ymmärrä, mitä tarkoittaa tunnin kuluttua, huomenna tai viikonloppuna.

Voimakasta eroahdistusta voi esiintyä myös taaperoiän jälkeen, jolloin siihen yleensä liittyy jokin muutos elämäntilanteessa. Pikkusisaruksen syntymä, vanhempien ero tai päiväkodin aloitus saattavat laukaista eroahdistuksen isommassakin lapsessa. Eroahdistus voi siis olla normaali kehitysvaihe tai heijastaa muutosta vanhemman ja lapsen suhteessa.

Mikä avuksi, kun 2-vuotiaan eroahdistus häiritsee lapsen arkea?

Eroahdistus helpottaa usein ajan kanssa. Kun lapsi lähestyy kolmen vuoden ikää, hänelle alkaa usein olla helpompaa erota vanhemmistaan ja kestää heidän poissaoloaan.

Aikuinen voi myös helpottaa tilannetta omalla toiminnallaan. Eroahdistuva lapsi tarvitsee toistuvia kokemuksia siitä, että vanhempi tulee takaisin, jotta hän vähitellen oppii sietämään eroja ilman voimakkaita tunnemyrskyjä.

Vanhemman ei tulisi kiukustua, syyllistää lasta tai koettaa väkisin tehdä tästä itsenäisempää, jos lapsi kokee eroahdistusta.

Vaikka eroahdistus on normaalia, sen kanssa voi olla haastavaa elää. Näillä keinoilla vanhemmat voivat tukea lastaan ja helpottaa tämän eroon liittyviä vaikeita tunteita:

1. Rutiinien ylläpito: Selkeät rutiinit auttavat lasta ennakoimaan, mitä tapahtuu. Kun ero tapahtuu ennakoidusti, lapsi oppii vähitellen sietämään erotilanteita paremmin. Ennen hoitoon jäämistä lapselle kannattaa kertoa, mitä seuraavaksi tapahtuu.
2. Hyvästelyrituaalit: Kehitä lyhyt ja yksinkertainen hyvästelyrituaali, kuten halaus ja sanallinen lupaus palata. Muista, että turhan pitkät hyvästelyt saattavat vain lisätä lapsen ahdistusta.
3. Pienet eroharjoitukset: Harjoittele erossaoloa lyhyissä hetkissä, joissa lapsi jää kaksin turvallisen aikuisen kanssa. Tämä auttaa lasta ymmärtämään, että ero on vain tilapäinen ja vanhempi palaa aina takaisin.
4. Rauhallinen suhtautuminen: Lapsi aistii vanhempiensa tunteet. Jos vanhempi on itse ahdistunut tai epäröi, saattaa se pahentaa lapsen tunnereaktiota. Ole siis rauhallinen ja johdonmukainen, kun jätät lapsen hoitoon.
5. Älä lähde, kun lapsi nukkuu: Turvallinen ero lähtee eroamistilanteesta, joka on lapselle näkyvä. Muuten eroahdistunut lapsi kokee, että voi tulla huijatuksi milloin tahansa, mikä saattaa vain pahentaa ahdistusta.
6. Anna lapselle aikaa sopeutua: On luonnollista, että 2-vuotiaan on usein vaikea hyväksyä muutoksia. Lapsen sopeutuminen erossaoloon vie aikaa, eikä muutos tapahdu hetkessä. Ole kärsivällinen ja tarjoa lapselle mahdollisuus käsitellä tunteita omassa tahdissaan. Kuten pienemmälläkin lapsella, myös 2-vuotiaan eroahdistus helpottaa aikanaan.

Lähteet: MLL. Lisäksi lähteinä on käytetty Kaksplussassa aiemmin julkaistuja asiantuntijahaastatteluja.

Tyttö ottaa esiin seerumipullon ja levittää tuotetta kasvoihinsa. Hän höpöttelee videolla somevaikuttajan tavoin. Ikäisekseen hän tietää tarkoin, mitä kukin puteli sisältää.

Tämä pieni lapsi ei ole ainoa, joka on hullaantunut kosmetiikkaan. TikTokista löytyy läjäpäin videoita, joissa alle kymmenenvuotiaat esittelevät ihonhoito- ja meikkirutiinejaan.

Nuoret meikki-intoilijat ovat saaneet sosiaalisessa mediassa pilkkanimen Sephora kids. Nimi juontaa juurensa maailmalla suositusta Sephora-kosmetiikkaketjusta.

Toistaiseksi Sephora ei ole avannut kivijalkaliikettä Suomeen, mutta meilläkään ei ole säästytty kosmetiikkahurmiolta.

Sosiaalinen media sanelee ostoslistan

Arki-iltana Helsingin Lyko-kosmetiikkamyymälässä pikkutytöt tutkivat eri meikkibrändien hyllyjä ja hypistelevät testereitä. Osalla lapsista on mukanaan äiti, isä tai ystäviä.

Lykon Helsingin myymälän retail- ja myymäläpäällikkö Armi Aho kohtaa työssään päivittäin nuoria asiakkaita. Hän uskoo, että he ovat löytäneet paikalle TikTokin houkuttelemina.

– Nuoret tulevat usein liikkeeseen tietty tuote mielessään. Kaikki, mikä trendaa somessa, näkyy kosmetiikkaliikkeissä myyntipiikkeinä.

Aho antaa esimerkin: vuosi sitten nuoret ryntäsivät sankoin joukoin hakemaan Cosrx-etanaseerumia, koska tuote sai näkyvyyttä TikTokissa. Nuorimmat asiakkaat ostavat Ahon mukaan eniten seerumeja, ihon kosteutukseen tarkoitettuja tuotteita, kuorintavoiteita ja TikTok-hiteiksi nousseita meikkejä.

Varsinkin merkkikosmetiikka on kallista lapsen kukkarolle. Se ei silti pidättele trendien perässä juoksevia lapsia hankkimasta haluamiaan tuotteita.

– Lapset ja nuoret käyttävät paljon rahaa ostoksiin. Yli 12-vuotiaat käyttävät yleensä 15–50 euroa ja nuoremmat noin 10–15 euroa, Aho arvioi.

Filtteröity minuus

Psykologi Annukka Niemelä uskoo, että sosiaalinen media on yksi tärkeimmistä syistä kosmetiikkavillityksen takana. Yhä nuoremmilla lapsilla on sosiaalisen median tilejä, ja kauneusihanteet leviävät netissä tehokkaasti.

Ihanteet luovat paineita aloittaa ihonhoito ja meikkaaminen aikaisin. Niemelä huomauttaa, että sosiaalinen media on erittäin kasvokeskeinen paikka.

– Somessa tuijotetaan koko ajan toisten ja omia kasvoja. Kasvoista etsitään jatkuvasti virheitä ja niiden merkitys korostuu.

Sosiaalisessa mediassa kasvoja voi myös muokata filttereillä. Lapsi voi innostua meikkaamaan, jos hän toivoo näyttävänsä samalta kuin filttereissä.

– Lapset käyttävät usein filttereitä ja kuvaavat niillä omia kasvoja. Fiilis saattaa nopeasti muuttua, kun lapsi menee peilin eteen ja huomaa, että tämän näköinen oikeasti olenkin. On kaksi todellisuutta, filtteröity minä ja oikea minä.

Pahimmillaan lapselle tai nuorelle voi syntyä käsitys, että hän on hyväksytty vain meikattuna tai filtteröitynä. Se voi vaikuttaa myös itsetuntoon.

Toisaalta Niemelä muistuttaa, että lapset ovat kautta aikain ihailleet vanhempiaan ja isompia lapsia. Lapset matkivat aikuisia kaikissa leikeissään, eivätkä meikkaaminen tai ihonhoito ole poikkeus.

Jos vielä ystävätkin intoilevat kosmetiikasta, lapsi ehkä haluaa kuulua meikkaavien ja seerumeja käyttävien ikätovereidensa joukkoon.

Kaikki kosmetiikka ei sovi lapsille

Sosiaalisessa mediassa monivaiheiset ihonhoitorutiinit ovat suurelle lapsijoukolle arkipäivää. Myös Lykon retail-päällikkö Armi Aho on huomannut, että siinä missä aikuiset saattavat käyttää päivittäin vain vettä, puhdistusainetta ja päivävoidetta, nuoret lisäävät vielä neljä muuta tuotetta joukon jatkoksi.

Monet kosmetiikkatuotteet on suunniteltu aikuisille, joten ne eivät välttämättä sovellu lapsen iholle. Tuotteet saattavat sisältää vanhemmalle iholle suunniteltuja aineita, kuten retinolia, joka väitetysti ehkäisee ikääntymistä. Retinolia ei suositella lapsille.

– Myös vanhempien on hyvä olla hereillä siitä, mitä tuotteita lapsi käyttää ja mitä ne sisältävät. Vanhemmat voivat asettaa tuotteiden käytölle rajoja, psykologi Annukka Niemelä kommentoi.

Lasten iho on ohuempaa ja herkempää kuin aikuisen, joten se voi ärtyä ja kuivua herkemmin. Jos lapsi käyttää kosmetiikkaa, hänen olisi tärkeää ymmärtää, mitä tuotteet sisältävät ja minkälaiset tuotteet soveltuvat hänen iholleen parhaiten.

Niin tosielämässä kuin sosiaalisessa mediassa ihannoidaan ihoa, joka hohtaa nuoruutta. Ihon ryppyjä ja vanhenemista yritetään peitellä esimerkiksi meikin avulla.

Hyvä kysymys onkin, miksi jopa alle kymmenenvuotiaat lapset haluavat käyttää ryppyvoiteita. Ehkä lapset juoksevat trendien perässä ilman syvällisempää ymmärrystä tai uskovat, että aikuisiän rypyt voi välttää ennakoivalla ihonhoidolla.

Joka tapauksessa jokin on mennyt pieleen, kun rypyistä on tullut pikkutyttöjen huolenaihe.

Miten vanhempien pitäisi suhtautua lapsen laittautumiseen?

Vanhemman silmissä lapsen kosmetiikkaostokset ja ihonhoitorutiinit voivat näyttää järjettömältä ajan ja rahan tuhlaamiselta. Psykologi Annukka Niemelä kehottaa vanhempia selvittämään, miksi lapsi on kiinnostunut kosmetiikasta.

– Vanhemman on tärkeää pysyä uteliaana siitä, mitä lapsi puuhailee. Kun ymmärtää, miksi lapsi harrastaa meikkaamista tai ihonhoitoa, myös rajojen asettaminen voi olla helpompaa.

Jos lapsi kuuluu ystäväporukkaan, jossa meikkaaminen yleistyy, eri perheiden vanhempien kannattaisi Niemelän mukaan keskustella keskenään.

– Ajattelen, että vanhempien verkostoituminen on somen ja vertailun kultakaudella todella tärkeää. Olisi hyvä, että vanhemmat yhdessä sopisivat, millaisia rajoja älylaitteiden käyttöön ja meikkaamiseen asetetaan. Näin vältetään tilanne, jossa yksi henkilö saa ostaa tai tehdä mitä haluaa ja muut tuntevat itsensä huonommaksi.

Lisäksi Niemelän mukaan on hyvä varmistaa, että kosmetiikkaharrastus ei saa liian suurta roolia päivittäisessä arjessa tai vie aikaa levolta. Onnistumisen tunteita on hyvä saada muustakin kuin pynttäytymisestä.

– Työssäni olen huomannut, että jotkut lapset heräävät aamuyöllä meikkaamaan kouluun. Silloin unet jäävät liian vähäisiksi. Lapset eivät välttämättä itse ymmärrä, että niin ei voi tehdä, joten vanhempien on hyvä asettaa selkeät rajat.

Yksi keino ilmiön hillitsemiseen olisi ruutuajan vähentäminen. Meikkivideoille ja ihonhoidolle voi rajata tietyn ajan päivästä ja muun ajan omistaa toisille aktiviteeteille.

Kun kosmetiikkaharrastus ja ruutuaika pysyvät hallinnassa, jää enemmän tilaa muille lapsuuden iloille.