Ensisynnyttäjän ihana kokemus: ”Tällaisen synnytystarinan olisin itse halunnut kuulla”
Joskus tuntuu, että synnytyssalista kantautuu vain kauhukertomuksia. Synnytyskokemus voi kuitenkin olla myös hyvä ja tavallinen. Kirjoitus osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan.
Haluan jakaa oman synnytystarinani. Tuntuu, että silmiin osuu eniten kertomuksia synnytyksistä, jotka ovat poikkeavia, dramaattisia tai jotka ovat menneet jollain muulla tavalla pieleen. Omani on täysin tavallinen ja hyvin mennyt ensisynnytys.
Synnytys käynnistyi yöllä. Vessassa käynnin jälkeen lapsivedet menivät. Sitä lorahti niin paljon, ettei tarvinnut miettiä, onko kyse pissasta vai ei.
En herättänyt miestä tässä kohtaa, vaan odottelin jalkeilla noin puoli tuntia. Sitten soitin synnytyssairaalaan, kuten neuvolasta oli ohjeistettu. Koska mitään muuta ei vielä ollut tapahtunut lapsivesien menon lisäksi, sain ohjeeksi tulla seuraavana päivänä puoliltapäivin tarkastukseen.
Koetin mennä nukkumaan. Silloin, noin tunnin kuluttua lapsivesien menosta, alkoivat supistukset. Tässä kohtaa herätin miehen ja kerroin, että meidän ehkä täytyy lähteä sairaalaan.
Supistukset eivät alkaneet kuten kirjoissa kerrotaan, eli että supistukset kovenisivat pikkuhiljaa ja saattaisivat erityisesti ensisynnyttäjillä jopa lopahtaa. Minulla ne alkoivat kovina ja säännöllisinä heti eivätkä lakanneet missään kohtaa.
Täydellinen hetki
Kun olin kellottanut kotona supistuksia tunnin, ne eivät osoittaneet hiipumisen merkkejä. Supistukset olivat niin voimakkaita, että koin, etten pärjää enää kotona. Lähdimme ajamaan sairaalaan. Matka kesti noin puoli tuntia.
Käyriltä pääsimme suoraan synnytyssaliin, sillä olin jo auennut 4–5 senttimetriä.
Kokeilin ammetta, ja siitä oli apua. Pystyin tosin olemaan siellä vain muutaman minuutin, kunnes voimakas supistus pakotti nousemaan. Sain epiduraalin ja kivut helpottivat. Tässä kohtaa olin jo seitsemän senttimetriä auki.
Sain levättyä sekä vähän syötyä ja juotua parin seuraavan tunnin aikana.
Kun tuli tunne, että pitäisi saada lisää kivunlievitystä, kätilöopiskelija tarkasti tilanteen ja kertoi, että toista epiduraalipuudutusta ei pystytä enää antamaan. Oli aika ponnistaa.
Ponnistus kesti 30 minuuttia, mutta koitos tuntui pidemmältä. Lopulta sain syliini terveen tytön.
Silloin kaikki pysähtyi. Ei ollut aikaa, paikkaa, muita ihmisiä. Ei kipua, ei nälkää, ei väsymystä. Se oli täydellinen hetki.
”En jäänyt kaipaamaan mitään”
Jälkeisten synnytys ei tuntunut juuri missään. Paikkojen ompelu, eli vain muutama pinnallinen tikki, tuntui epämukavalta mutta ei kivuliaalta.
Synnytykseni kokonaiskesto oli tasan kahdeksan tuntia. Omien laskujeni mukaan olin kotona tuosta ajasta 3,5 tuntia.
Koen, että oma synnytykseni meni hyvin. Oma kroppa toimi kuten pitikin, ja synnytysosastolla tuli turvallinen olo. Jos tilastoja katsoo, synnytykseni oli ensisynnyttäjäksi nopea ja helppo.
En jäänyt kaipaamaan mitään. Sain kaiken avun, jonka halusin. Olin etukäteen toivonut ammetta kivunlievitykseen ja sain kokeilla sitä, vaikka synnytykseni eteni nopeasti. Pääsimme hyvän vointimme ansiosta potilashotelliin suoraan synnytyssalista. Kotiuduimme toisena päivänä synnytyksestä.
Haluan kertomuksellani luoda luottamusta pelkojen siivittämään synnytystarinoiden maailmaan. Tällaisen synnytystarinan olisin itse halunnut kuulla. Etenkin loppuraskaudessa olisin kaivannut enemmän tämän kaltaisia positiivisia kertomuksia, joissa ei esiinny komplikaatioita.
Krista
Jaa oma kokemuksesi