Satujen lukeminen vahvistaa resilienssiä – 6 lastenkirjaa, joilla tuet lapsen mielenterveyttä
Tarinankerronnalla on tutkimusten mukaan merkittävä vaikutus lapsen mielen joustavuuteen. Lähes kaikki lastenkirjat kertovat vastoinkäymisten voittamisesta.
Tarinoiden välityksellä on kautta aikojen siirretty elämänasenteita ja luonteen lujuutta sukupolvelta seuraavalle.
Psychiatric and Mental Health Nursing -lehdessä julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan tarinoiden kuunteleminen vahvistaa lapsen mielenterveyttä ja resilienssiä, vastoinkäymisistä palautumista ja mielen joustavuutta. Katsauksessa tarkasteltiin yhtätoista tutkimusta vuosilta 2012–2022.
Tutkijoiden mukaan tarinankerronta on varsin helppo ja tehokas keino lasten mielenterveyden edistämiseen.
Tutkimustulokset osoittavat myös, että tarinankerronta vaikuttaa myönteisesti lapsen mielikuvituksen, luovuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen.
Tulokset eivät yllätä kirjallisuuden tutkija Maria Laaksoa Tampereen yliopistosta. Vaikka lastenkirjat ovat muuttuneet yhä viihteellisemmiksi, niiden keskeinen tehtävä on yhä edelleen kulttuurin ja arvojen välittäminen.
– Aikuiset haluavat siirtää lapsille satukirjojen kautta niitä arvoja, joihin itse uskovat, Laakso sanoo.
Uusissa lastenkirjoissa opettaminen ei ole ilmeistä, vaan arvoihin kasvatetaan hyvän tarinan sivutuotteena.
Lastenkirjat opettavat vastoinkäymisistä selviämistä
Maria Laakson mukaan melkeinpä kaikki lastenkirjat kertovat vastoinkäymisistä selviytymisestä.
– Kertomukset rakentuvat lähes aina siten, että päähenkilö kohtaa vastoinkäymisiä, ja siitä syntyy kertomuksen jännite. Saamme seurata, miten päähenkilö vastoinkäymisensä selättää.
Kertomukset ovat hyvä keino ennakoida ja harjoitella erilaisia elämässä vastaantulevia vaikeita, surullisiakin asioita. Kirjalliset kertomukset voivat valaa lapseen uskoa selviämisestä tarjoamalla positiivisia tarinamalleja.
– Kirjallisuus voi tällä tapaa lisätä lapsen resilienssiä erilaisten vastoinkäymisten kohtaamisessa. Lastenkirjallisuuden tarinoissa vaikeuksista selvitään ja elämä jatkuu, vaikka välillä olisikin hankalaa ja surullista.
Suomessa lastenkirjojen hahmot ovat usein eläimiä tai valtaväestöä, mutta ilahduttavasti lapsille suunnatuissa kirjoissa esiintyy koko ajan enemmän kulttuurista moninaisuutta.
Tunnetaidot esillä nykylastenkirjallisuudessa
Entisaikojen sadut eivät olleet lastenkirjallisuutta lainkaan, vaan kiertävää suullista perinnettä, ja suunnattuja ihan kaiken ikäisille. Sadut olivat ajanvietettä ja opetuksia elämästä.
Joskus kansantaru saattoi päättyä lapsen kuolemaan, kuten Pieni tulitikkutyttö – surullinen tarina myötätunnon ja auttamisen tärkeydestä – tai Jörö-Jukka, jonka tarkoitus oli opettaa lapsia hauskalla tavalla, mutta monet pitävät tarinoita kammottavina.
– Kansanperinteen varoituskertomukset saattavat joskus loppua lohduttomalla tavalla. Kasvattava metodi oli tällöin pelottelu, Maria Laakso pohtii.
Lue myös: Monet satuklassikot sisältävät rajua kieltä, surmia ja väkivaltaa – voiko niitä enää lukea lapsille?
Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, sitä enemmän lastenkirjallisuuden odotetaan koskettavan ja ilahduttavan lukijoitaan. Laakso arvelee tämän juontavan lasten lukutaidon heikentymiseen liittyvistä huolista ja pyrkimyksestä lukuinnon herättämiseen.
– Nykyisin korostetaan lukutaidon tärkeyttä, ja siksi odotamme lastenkirjojen houkuttelevan lapsia lukemaan. Tämä ei tarkoita, että nykylastenkirjallisuus olisi huonossa mielessä viihteellistä, hän sanoo.
Opettavaisuus on yhä läsnä lastenkirjallisuudessa.
– Nykyisin lastenkirjallisuudessa on pinnalla esimerkiksi tunnetaitojen opettelu, joka on eräänlaista opettavaisuutta sekin.
Laakso uskoo, että lastenkirjallisuuden sosiaalisuutta edistävä vaikutus voi johtua kirjallisuuden kyvystä opettaa empatiaa. Kertomus houkuttelee eläytymään jonkun toisen kokemukseen.
– Toisten tunteiden huomioiminen ei ole myötäsyntyinen kyky, vaan lapset opettelevat sitä. Kirjallisuus on oiva keino opettaa samastumaan toisten tunteisiin ja kokemuksiin.
Lastenkirjailija paljastaa: mietinkö kirjojeni opettavaisuutta?
Ella ja kaverit -kirjasarjan ja useita muita suosittuja lastenkirjoja kirjoittanut Timo Parvela ei pohdi tarinoita kirjoittaessaan lasten kehitystä tai tarinan opetusta, vaikka onkin taustaltaan luokanopettaja.
– Omien lasteni kautta olen oppinut, että en paljonkaan kykene kasvatuskeinoin vaikuttamaan lasten kehitykseen, saati sitten kirjoillani, hän sanoo.
Parvelan mielestä tarina voi olla turvallinen satama, johon lapsi ja aikuinen ankkuroituvat hetkeksi.
– Jos joku lapsi löytää kertomuksestani rohkaisua, samastumispintaa tai vain tuokioksi viihdykettä, olen onnistunut.
Muistamme lapsuudestamme ne asiat, jotka ovat tuottaneet voimakkaan tunnekokemuksen.
– Kirjan lukemiseen liittyy usein sekä tarinan sisältä tulevia impulsseja että itse lukuhetkeen liittyviä tunnekokemuksia. Parhaimmillaan kokemus on sellainen, että se seuraa meitä koko loppuelämän, kuten minulle kävi, kun tätini luki minulle ja serkulleni Veljeni Leijonamielen eräällä joululomalla.
Kieli on myös mielen työkalu ja mitä laajempi kielellinen työkalupakki on käytössä, sitä paremmin olemme valmistuneita kohtaamaan elämän tarjoamat haasteet.
Jaa oma kokemuksesi