Jarno-Petteri hoivaa neljää lastaan pyörätuolista käsin: ”On tuntunut luontevalta hoitaa omat lapset kotona”
Jarno-Petteri Parviainen joutui vuosia sitten vakavaan onnettomuuteen ja pyörätuolista tuli hänelle välttämättömyys. Arki koti-isänä on kuitenkin sujunut ongelmitta.
Oli heinäkuinen päivä, kun 26-vuotias Jarno-Petteri lähti tuttuun tapaansa töihin säiliöauton kuljettajaksi.
– Sinä kesänä oli satanut paljon, mutta keliolosuhteet olivat sinä aamuna hyvät, hän muistelee kahdenkymmenen vuoden takaista päivää.
Hyvin alkanut työpäivä sai kuitenkin dramaattisen päätöksen, kun asvaltti tien reunasta petti ja säiliöauto kaatui. Jarno-Petteri jäi jaloistaan kaatuneen rekan alle jumiin.
Puhelin oli jumissa taskussa, eikä hän voinut soittaa apua. Viimein paikalle osui tukkikuski, joka hälytti apua ja Jarno-Petteri saatiin pikaisesti toimitettua Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.
Laura-puoliso oli saanut tiedon tapahtuneesta ja riensi sairaalaan, jossa Jarno-Petteri oli jo viety leikkaussaliin.
– Selkärankani oli katkennut, ja selän hermosäikeistä kymmenen prosenttia oli mennyt poikki. Leikkaava lääkäri oli magneettikuvat nähdessään ajatellut, että kumpikaan jaloista ei varmastikaan tulisi toimimaan.
Edessä oli useamman viikon kuntoutus Käpylän kuntoutuskeskuksessa, mutta jouluksi Jarno-Petteri pääsi kotiin. Vaikka lääkäri ei ollut uskonut, toinen jaloista toimi.
Pyörätuolista tuli Jarno-Petterin arkeen kuitenkin uusi välttämättömyys. Sitä hän käyttää aina kotona ollessaan. Kyynärsauvat ovat apuna vain joskus tilanteissa, joissa esteettömyyttä ei ole huomioitu.
Vuosi onnettomuuden jälkeen Jarno-Petteri ja Laura menivät naimisiin. Pian syntyi parin esikoinen.
Lastenhoito onnistuu pyörätuolistakin käsin
Hertta, 15, Martta, 13, Kerttu, 7, ja Sylvi, 2, ovat kaikki saaneet viettää paljon aikaa kotona isänsä kanssa, sillä Jarno-Petteri jäi onnettomuuden jälkeen sairaseläkkeelle.
Myyjänä työskentelevä Laura-puoliso oli esikoisesta ja keskimmäisestä kolme vuotta kotona, muista lapsista vuoden.
– Kun olin pieni, äitini oli perhepäivähoitaja. En ollut koskaan päiväkodissa. On tuntunut luontevalta hoitaa itse omat lapset kotona. Olen myös aina tykännyt lapsista, Jarno-Petteri sanoo.
Jarno-Petteri, 43, on viettänyt jo ison osan elämästään pyörätuolissa.
– Kaikkeen tottuu. Arkiset asiat hoituvat, joskus vain vähän hitaammin.
Perheen omakotitalo valmistui 2011 avaimet käteen -periaatteella. Liikkumista helpottavat luiskat tehtiin talon ulkopuolelle. Myös sisätiloissa huomioitiin esteettömyys.
– Kynnyksiä ei ole, wc on tavallista isompi ja allas siellä on matalammalla. Talon väliovet ovat normaalia leveämmät. Myös keittiön työtaso ja kaapit ovat normaalia matalammalla, Jarno-Petteri listaa.
Piha on asvaltoitu ja sieltä löytyy aidattu leikkialue.
Jarno-Petteri hoitaa lastenhoidon ohella myös kotitöitä. Koiran lenkitys onnistuu myös, mikäli keliolosuhteet sen sallivat. Loskaisella ja lumisella kelillä liikkuminen pyörätuolilla on vaikeaa.
Omien lasten hoitaminen liikuntarajoitteisena on Jarno-Petterin mukaan aina sujunut hyvin. Lapset eivät ole juosseet karkuun, eikä vaarallisia tilanteita ole päässyt syntymään.
– Joskus lasten ollessa pieniä mielessä kävi valjaiden hankkiminen, mutta niitäkään ei ole tarvittu. Lapset ovat aina uskoneet hyvin sen, mitä ollaan sanottu, Laura ja Jarno-Petteri kertovat yhdessä.
Arkea helpottaa se, että perheen lapset ovat aina olleet hyviä nukkumaan. Sen sijaan Jarno-Petteri herää itse välillä öisin onnettomuudesta johtuviin kiputiloihin. Särkylääkkeitä on syötävä edelleen joka aamu ja ilta.
Miksi laittaisin lapsen päiväkotiin, kun voin hoitaa itse?
Neljän lapsen isältä hoituu lastenhoito tutulla rutiinilla.
– Isommista lapsista alkaa myös olla paljon apua pienempien lasten kanssa.
Jarno-Petterin arkipäivät sujuvat samalla kaavalla. Siihen kuuluvat tietyt rutiinit aamupalasta lounaaseen, leikkimiseen, päiväuniin ja ulkoiluun.
Isommat lapset menevät kouluun, ja Kerttu esikouluun. 2-vuotiaan Sylvin Jarno-Petteri laittaa auton turvaistuimeen ja kuskaa kaksi kertaa viikossa kaupungin leikkikouluun. Välillä auto suuntaa sedän luokse kyläilemään.
– Koska toinen jalkani toimii, pystyn ajamaan automaattivaihteisella autolla.
Jarno-Petteri ei juurikaan ole törmännyt muihin koti-iseihin. Hänen mukaansa kerhoihin lapsia tuovat pääosin äidit. Näin oli jo silloin, kun perheen nyt 15-vuotias esikoinen oli pieni.
Sairaseläkeläisenä Jarno-Petteri voisi hyvin laittaa kuopuksensa päivähoitoon, mutta sitä hän ei ole halunnut.
– Miksi laittaisin 2-vuotiaan päiväkotiin, kun ei ole pakko, Jarno-Petteri tuumii.
Kaikki lapset ovat saaneet viettää kiireetöntä aikaa kotona sisarustensa ja isänsä kanssa ja ikätovereita on nähty kerhoissa ja leikkikouluissa.
Lisäksi päivät koti-isänä ovat tuoneet Jarno-Petterin päiviin sisältöä ja merkityksellisyyttä.
– Hienointa koti-isyydessä on juuri se, että saan olla lapsilleni läsnä, enkä jää mistään paitsi.
Jaa oma kokemuksesi